matias, puhut kyllä tottakin, että nuorille kyvyille pitäisi antaa aikaa pelata että he kehittyisivät ja pääsisivät peliin mukaan. Mutta aika turha pistää varsinkaan loppuottelussa jos he eivät ole saaneet peli kokemusta paljoakaan koko talvena.
Mutta myös minun mielestäni nuorille pitäisi ykkösjoukkueessa antaa enemmän peliaikaa, varsinkin helpommissa peleissä, koska joskushan niittenkin aika tulee pelata koko aikaisesti, kun vanhemmat eivät siihen enään pysty ja lopettelevat.
Hoho!
Olet aivan oikeassa, mutta mielestäni “aikansa kutakin sano pässi ko päätä leikattiin”. Jullen liikkeet on jo sen verran hidastuneet (virheitä tulee aivan liian paljon), että pitäis itsensäkin jo ymmärtää, että nuoruus on katoavaista ja pitäis osata antaa tilaa nuorille kyvyille.
Hyvistä valmentajista on aina pulaa, joten paikka on varmaankin hänen ja voisi siten keskittyä “täyspäiväsesti” valmentajaksi. Treeneissä hän voisi sitten olla hyvänä “kirittäjänä” mailatekniikallaan ja luistelullaan.
Luulen, että yksi syy siihen, että hän on vielä pelikentällä on, että valmentaja antaa hänen pelata, heko, heko, ymmärsittekö… Nuoret pelaajat eivät uskalla sanoa vastaan, jotta saisivat pelata edes ne kerrat kun saavat. En haluis olla ilkee, mutta kuitenkin…
ei varmaan olis topv voittanut montaakaan kultamitalia jos julle ei olis valmentanut ja pelannut ja opettanut pojille miten todella pitää reenata ja pelata että sitä kultaa saa.
Sama.
Kaikki kunnia Jullelle, yksi kaikkienaikojen suomalaisista jääpalloilijoista ja edelleen varteenotettava tekijä bandyliigaan. Mutta toivoisin että uskaltaisi antaa luottoa nuoremmille ja siirtyisi kokonaan valmentajaksi. Nytkin siellä oli penkillä nuori lupaava puolustaja ja Julle kehissä.
Kyllä Julle sinun tulisi ymmärtää jo lopettaa tuo pelaaminen ja antaa tilaa nuoremmille. Sinun virheistä tuli muutama maali pelissä. Jätit putsaamatta yhden pallon maalin suulla ja toisen larvasit jonka vastustaja otti haltuun ja teki maalin.
Jatka valmentamista koska siinä olet ehkä hyvä ja pidä itsesi hiukan enemmän sivummalla. Nuoret kyllästyy odottelemaan peliaikaa.
KIITOS ToPV!!!
Onnea miehille hopeasta! Vaikka se kulta oli niiiin lähellä…mutta aina ei voi voittaa!
Ja KIITOS ToPV:n TYTÖT!!! Ja ONNEA HOPEASTA!!!
Olitte loistavia, mahtavia, ihania!!! Oli huippua olla kannustamassa teitä!
Nyt vähän huilitaan ja sitten uudet kuviot kehiin :)
Kari hei, sen tilastovirheenhän korjasin heti kun sen huomasin.
No, nyt meni näin päin ja onnittelut Oulun suuntaan. Mutta pienestä jäi kiini ja lopuks voittaja ratkes mielestäni vähän niinkö arpapelillä, jota rankkarikilpailu mielestäni hieman on.
Se on kyllä myönnettavä, että OLS tuli aiempaan verrattuna paljon leveämmällä rintamalla, mutta siltikään finaalitulos ei ollut mielestäni OLS hyvyyttä.
Ja mitä siihen kentän kuntoon tulee, niin huomasko kukaan, että siinä keskiviivan tuntumassa oli kyllä jotaki, pallo pomppi omituisesti ja ukkoja oli vähänväliä nurin, molemin puolin ja molemmila joukkueila?
Nyt on kuitenki kausi taputeltu ja ennää ei tarvi spekuloida minkään suhteen, OLS on Suomen Mestari vuosimallia 2008 ja ToPV jäi nyt hopealle ja WP35 napsi pronssit. Onnea kaikille mitalisteille.
Ei ihan pitänyt aiempi tilasto 2000-luvun finalisteista paikkaansa: OLS ei ollut finaalissa myöskään keväällä 2005, kun ToPV vei kullan 2-osaisen finaalin jälkeen Narukerää vastaan.
Sulo seuraa peliä kotisohvalta, kuuntelee kun puhelin vähän päästä pirisee..sitä harmittaa vähän kun tekstiteeveekin näyttää edelleen x-x:ää.. :-) 65 min kohdalla Botnia meni 3-1 johtoon. Otetaan huomioon että meiän tytöt ovat voittaneet Botnian vain yhden ainoan kerran..
Ja toinen 10 min jäähy meille 70 min kohdalla, kapteeni istuu jäähyllä loppupelin, toivottavasti se yksi komea maali kuitenkin lievittää vähän harmitusta.. Näin se meni, hopiaa tullee tyttärille, ja ne mitalit on kyllä VOITETTU!! ONNEA!!
Finaali oli loistava trilleri ja onnittelut Topv:lle hienosta finaalista. Torniolaiset ja kemiläiset voivat olla kuitenkin ylpeitä tämän päivän mestareista:Angerian, Kumpuojan, Harjuojan ja Leinon esityksistä vihollisten riveissä.
Hyvä tytöt! SM- finaalissa! Tilanne oli 1-1 aivan ensimmäisen jakson loppuun asti, jossa Botnia meni 2-1 johtoon.
56min pelattu, meille 10 min jäähy. Hyvää peliä tähän asti, liekeissä koko joukkue.
Ei se oo häppee teillekkään se hoppee!
Vaikkakin jos puoli minuuttia oisitta jaksanheet,
niin se ois ollu kulta…. jos….
Onnea Hopeasta! Iku yritti, aina kaadettiin….
Hieno finaali.
Onnea OLS.
Veikkaukseni ja analyysini eivät ihan täysin kutiaan pitäneet, nimittäin Vaattovaara teki 4 maalia. Onnittelut hänelle siitä, hieno pelaaja kyseessä. Taitaa sen mitä kärki pelaajan rooliin kuuluu, nimittäin maalinteon.
Muuten analyysi osui mielestäni hyvin. OLS:n leveämpi materiaali takasi voiton tiukkaakin tiukemmassa pelissa ja maalivahti Virtanen oli hiukan virkaveljeään parempi.
Torstaina 3. Huhtikuuta 2008 kello 13:15
onko hopea gaalaa tarkoitus järjestää?
Torstaina 3. Huhtikuuta 2008 kello 9:51
Mikä on ToPV:n nykyisten pelaajien sopimustilanne ensi kaudella?
Onko tulossa vahvistuksia / kotiin palaajia?
Lauantaina 22. Maaliskuuta 2008 kello 18:56
ToPV D - LRK päättyi LRK:n luovutukseen, koska he eivät saaneet joukkuetta kokoon.
Perjantaina 21. Maaliskuuta 2008 kello 10:10
Tjena Miko !
Hoppas säsongen varit bra hör av dig när du har tid.
Häls Skoglund
Torstaina 20. Maaliskuuta 2008 kello 21:44
Antti Hietala jatkaa tyttöjen ja naisten päävalmentajana ja mukaan tulee apuvalmentajaksi Sakari ”Sakke” Pörhölä kaudelle 2008-2009.
Torstaina 20. Maaliskuuta 2008 kello 15:08
mitenkäs päätty djunnujen peli lrkta vastaan
Tiistaina 18. Maaliskuuta 2008 kello 23:05
Jaha raporttia ootellaan… XD
Tiistaina 18. Maaliskuuta 2008 kello 20:34
Niin, peliä, peliä. Kaikki mukaan, vanhat ja nuoret
Tiistaina 18. Maaliskuuta 2008 kello 13:27
matias, puhut kyllä tottakin, että nuorille kyvyille pitäisi antaa aikaa pelata että he kehittyisivät ja pääsisivät peliin mukaan. Mutta aika turha pistää varsinkaan loppuottelussa jos he eivät ole saaneet peli kokemusta paljoakaan koko talvena.
Mutta myös minun mielestäni nuorille pitäisi ykkösjoukkueessa antaa enemmän peliaikaa, varsinkin helpommissa peleissä, koska joskushan niittenkin aika tulee pelata koko aikaisesti, kun vanhemmat eivät siihen enään pysty ja lopettelevat.
Tiistaina 18. Maaliskuuta 2008 kello 7:43
Hoho!
Olet aivan oikeassa, mutta mielestäni “aikansa kutakin sano pässi ko päätä leikattiin”. Jullen liikkeet on jo sen verran hidastuneet (virheitä tulee aivan liian paljon), että pitäis itsensäkin jo ymmärtää, että nuoruus on katoavaista ja pitäis osata antaa tilaa nuorille kyvyille.
Hyvistä valmentajista on aina pulaa, joten paikka on varmaankin hänen ja voisi siten keskittyä “täyspäiväsesti” valmentajaksi. Treeneissä hän voisi sitten olla hyvänä “kirittäjänä” mailatekniikallaan ja luistelullaan.
Luulen, että yksi syy siihen, että hän on vielä pelikentällä on, että valmentaja antaa hänen pelata, heko, heko, ymmärsittekö… Nuoret pelaajat eivät uskalla sanoa vastaan, jotta saisivat pelata edes ne kerrat kun saavat. En haluis olla ilkee, mutta kuitenkin…
Maanantaina 17. Maaliskuuta 2008 kello 21:11
ei varmaan olis topv voittanut montaakaan kultamitalia jos julle ei olis valmentanut ja pelannut ja opettanut pojille miten todella pitää reenata ja pelata että sitä kultaa saa.
Maanantaina 17. Maaliskuuta 2008 kello 20:52
Sama.
Kaikki kunnia Jullelle, yksi kaikkienaikojen suomalaisista jääpalloilijoista ja edelleen varteenotettava tekijä bandyliigaan. Mutta toivoisin että uskaltaisi antaa luottoa nuoremmille ja siirtyisi kokonaan valmentajaksi. Nytkin siellä oli penkillä nuori lupaava puolustaja ja Julle kehissä.
Maanantaina 17. Maaliskuuta 2008 kello 19:20
Kyllä Julle sinun tulisi ymmärtää jo lopettaa tuo pelaaminen ja antaa tilaa nuoremmille. Sinun virheistä tuli muutama maali pelissä. Jätit putsaamatta yhden pallon maalin suulla ja toisen larvasit jonka vastustaja otti haltuun ja teki maalin.
Jatka valmentamista koska siinä olet ehkä hyvä ja pidä itsesi hiukan enemmän sivummalla. Nuoret kyllästyy odottelemaan peliaikaa.
Ei millään pahalla, mutta totuus ennen kaikkea.
Maanantaina 17. Maaliskuuta 2008 kello 11:38
hyvä son välillä muillekki tuota pokaalia lainata, eikhä met se ens vuonna oteta taas takasi
Maanantaina 17. Maaliskuuta 2008 kello 8:06
Suurimmat kiitokset E-junnujen vetäjille Pekalle, Juhalle, Ilkalle ja
Pekalle hvyin järjestetystä ja onnistuneesta pelimatkasta Helsinkiin.
Sunnuntaina 16. Maaliskuuta 2008 kello 20:18
Kiitos Arktiselle Osastolle Ja Muulle Huutosakille,kun jaksoitte kannustaa meitä.Hopeeki Tuntu paremmalta ku rummutitte siel.
Sunnuntaina 16. Maaliskuuta 2008 kello 18:54
KIITOS ToPV!!!
Onnea miehille hopeasta! Vaikka se kulta oli niiiin lähellä…mutta aina ei voi voittaa!
Ja KIITOS ToPV:n TYTÖT!!! Ja ONNEA HOPEASTA!!!
Olitte loistavia, mahtavia, ihania!!! Oli huippua olla kannustamassa teitä!
Nyt vähän huilitaan ja sitten uudet kuviot kehiin :)
Sunnuntaina 16. Maaliskuuta 2008 kello 10:42
Kari hei, sen tilastovirheenhän korjasin heti kun sen huomasin.
No, nyt meni näin päin ja onnittelut Oulun suuntaan. Mutta pienestä jäi kiini ja lopuks voittaja ratkes mielestäni vähän niinkö arpapelillä, jota rankkarikilpailu mielestäni hieman on.
Se on kyllä myönnettavä, että OLS tuli aiempaan verrattuna paljon leveämmällä rintamalla, mutta siltikään finaalitulos ei ollut mielestäni OLS hyvyyttä.
Ja mitä siihen kentän kuntoon tulee, niin huomasko kukaan, että siinä keskiviivan tuntumassa oli kyllä jotaki, pallo pomppi omituisesti ja ukkoja oli vähänväliä nurin, molemin puolin ja molemmila joukkueila?
Nyt on kuitenki kausi taputeltu ja ennää ei tarvi spekuloida minkään suhteen, OLS on Suomen Mestari vuosimallia 2008 ja ToPV jäi nyt hopealle ja WP35 napsi pronssit. Onnea kaikille mitalisteille.
Sunnuntaina 16. Maaliskuuta 2008 kello 6:43
Ei ihan pitänyt aiempi tilasto 2000-luvun finalisteista paikkaansa: OLS ei ollut finaalissa myöskään keväällä 2005, kun ToPV vei kullan 2-osaisen finaalin jälkeen Narukerää vastaan.
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 23:41
Niin montas porukkaa tos tyttöjen sarjas oli?
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 22:02
Sulo seuraa peliä kotisohvalta, kuuntelee kun puhelin vähän päästä pirisee..sitä harmittaa vähän kun tekstiteeveekin näyttää edelleen x-x:ää.. :-) 65 min kohdalla Botnia meni 3-1 johtoon. Otetaan huomioon että meiän tytöt ovat voittaneet Botnian vain yhden ainoan kerran..
Ja toinen 10 min jäähy meille 70 min kohdalla, kapteeni istuu jäähyllä loppupelin, toivottavasti se yksi komea maali kuitenkin lievittää vähän harmitusta.. Näin se meni, hopiaa tullee tyttärille, ja ne mitalit on kyllä VOITETTU!! ONNEA!!
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 21:53
Finaali oli loistava trilleri ja onnittelut Topv:lle hienosta finaalista. Torniolaiset ja kemiläiset voivat olla kuitenkin ylpeitä tämän päivän mestareista:Angerian, Kumpuojan, Harjuojan ja Leinon esityksistä vihollisten riveissä.
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 21:33
Mites se peli päätty?
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 21:26
Hyvä tytöt! SM- finaalissa! Tilanne oli 1-1 aivan ensimmäisen jakson loppuun asti, jossa Botnia meni 2-1 johtoon.
56min pelattu, meille 10 min jäähy. Hyvää peliä tähän asti, liekeissä koko joukkue.
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 20:31
Tytöt tasapelissä 1-1, arktinen osasto kannustaa hurjasti!!!
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 20:10
Tappio varmaan kentän vika…
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 20:08
Ei se oo häppee teillekkään se hoppee!
Vaikkakin jos puoli minuuttia oisitta jaksanheet,
niin se ois ollu kulta…. jos….
Onnea Hopeasta! Iku yritti, aina kaadettiin….
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 19:41
Jaaha, minkäänlaista raporttia ei tule hävitystä finaalista. Ollaanko torniossa huonoja häviäjiä?
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 18:20
Hienoa taistelua, tsemppiä ja voimia kotimatkaan.
Lauantaina 15. Maaliskuuta 2008 kello 17:17