Arkisto: tammikuu 2010

ToPV B 9-10.1 pelireissussa Hki/Pori

11
tammikuuta
2010

B-juniorit tekivät yhdessä A-junnujen kanssa reissun Helsinkiin ja Poriin. Lauantaina oli vastassa Kallion kentällä Vesta joka vilisee 17 v. maajoukkue ehdokkaita, ensimmäinen puoliaika oli numeroiden valossa tasainen (3-2) numerot hieman mairittelevat meidän joukkuetta sillä Vesta oli selvähkösti hallitsevampi osapuoli  mutta maalivahtimme R.Luukinen piti meitä pystyssä koko puoliajan hienoilla torjunnoilla. Toisella puoliajalla tulimme vielä tasoihin ajassa 56.00 mutta tämän jälkeen oma luistin alkoi painamaan ja vieraat tekivät min.69-80 yhteensä 4 maalia. Kotijoukkue teki vielä yhden maalin kellon näyttäessä aikaa 90.00. Lopputulos siis Vestalle 8-3.  Tilastot: N.Kaartinen 2+0 , H.Tervahauta 1+0, V.Pakisjärvi 0+1. Jäähyt: ToPV 50 min, Vesta 40 min.

Siirryimme myöhään lauantai-iltana Poriin jossa pelasimme sunnuntai aamuna pelin Narukerää vastaan. Ennakko odotukset joukkueella oli ennen ottelua positiiviset, mutta Narukerä olikin vahvistanut rivejään parilla-kolmella HiFK:in pelaajalla, ottelun ensimmäinen puoli-aika oli tasaista vääntöä,  jotenkin tuntui että pelistä tulisi vähämaalinen sen verran tarkkaa pelaamista molemmat joukkueet esittivät. Peli oli kylläkin myös paikoin rumaa etenkin kotijoukkueen esittämänä, puoli-ajalle mentäessä jäähyjä kertyi kotijoukkueelle 5 kpl ja meille 3 kpl. Lukemat puoli-ajalla 1-1.  Toinen puoli-aika alkoi hyvissä merkeissä meille vastustajan joutuessa edelleen rikkomaan sääntöjen vastaisesti hyökkääjiämme, saatiin peräti kaksi rankkaria jotka molemmat tuhrittiin, etenkin ensimmäisen epäonnistuminen oli pelin kannalta tuhoisa sillä vastustaja rokotti pari minuuttia tämän jälkeen erikoistilanteesta johtolukemat (55 min) 2-1 , tämän jälkeen pallo pomppi vastustajalle muutenkin sillä maalit vieraille min.58 ja 62. Tilanteita oli meilläkin useita mutta kun ei onnistu niin ei…. Vastustaja korjaili loppulukemiksi vielä 72 min. 5-1. Tämä peli oli kaikkinensa hyvin tasainen pelitapahtumiin nähden mutta vastustaja ansaitsi voittonsa paremman viimeistelyn vuoksi. Tilastot: N.Kaartinen 1+0. Jäähyt: ToPV  70 min ja N-kerä 85 min.

Yhteenvetona molemmista peleistä voisi sanoa että jaksamme edelleen pelata n.65 min.(vieläpä kurinalaisesti) mutta sen jälkeen.. Narukerä pelissä avainpelaajamme olivat lisäksi hieman väsyneitä pelatessaan edellisen illan extra pelin A-junnuissa !

ToPV D-junioreiden viikonlopun saldo voitto ja tappio

10
tammikuuta
2010

ToPV:n D-junnujen härkäviikko alkoi tappiolla Umeådalens IF:ää vastaan lauantaina kirpeässä – 23°C pakkasessa. Ennen ottelua oli tiedossa millainen pelistä tulisi. UIF:llä oli muutama tosi hyvä luistelija ja loppu miehistökin on hyvää tasoa. Lyödä he eivät osanneet, mutta hyvien luistelijoiden ansiosta he olivat useasti nokikain maalivahtimme Saku Koivumaan kanssa. Ja kun he vielä viimeistelivät huimalla, joutuivat poikamme pakkaamaan luistimet 6-10 tappio niskassaan.

Ottelu oli kyllä voitettavissa, mutta emme vain olleet omissa paikoissamme tarpeeksi teräviä. Ja kokoajan maalin – kahden johtoasemassa ollut vierailija jaksoi peittää lyöntejämme.

Hyvää ottelussa olivat pilkut, joita saimme 2 kpl ja saimme molemmat maaliin. Tämän kauden saldo komistui kertaheitolla 4 maalia noin 18 rankkarista. No saatiin ainakin luistella kovan pakkaskauden jälkeen. 

Sunnuntaina se sitten vihdoin alkoi – SM -karsinnat. Vastassa oli vanha kiistakumppani OLS. Pakkasta -10°C ja nihkeä jää Gränsvallenilla.

Ottelun tärkeys näkyi koko joukkueen valmistautumisessa – se oli huolellista ja jämäkkää!

Poikamme painoivat pelin OLS -päätyyn ja läheltäpiti -tilanteita syntyi tasaisesti ja maaleja myös. Puoliaika tulos 5-0 oli vähintäänkin oikeutettu. Kukkona tunkiolla hääri tietenkin Jesse Puljujärvi, mutta koko joukkue pelasi äärimmäisen kurinalaisesti. Varsinkin puolustussuuntaan joukkue oli parantanut pelaamistaan yhdessä yössä aimo harppauksen. Sakulle puoliajalla huimat 2 torjuntaa! 

Toisella puoliajalla peliä sotki useat ToPV:n pelaajien lievät loukkaantumiset ja OLS vaihtopenkin keskittyminen tuomaritoimintaan. Ottelu oli ehkä hieman tasaisempi, mutta selvässä johtoasemassa keskittymisen taso=huolellisuuden taso hieman laski. Loppunumerot 7 – 1 kuvasi hyvin voimasuhteita. 

Hyvää ottelusta on helppo löytää – tärkeä peli näkyi kaikessa tekemisessä! Kotia päin pelaaminen oli hyvää – puolustus oli varma. Olimme koko ajan hereillä. Pallollisessa pelaamisessa on vielä tekemistä, mutta sekin oli selvästi parempaa kuin lauantaina. Tästä jatketaan keskiviikona LRK vieraissa ja lauantaina kotona!

E-juniorit haki kokemuksia jääkiekon parista.

9
tammikuuta
2010

DSCN5817ToPV E-juniorita teki lauantaina 9.1.2010 uuden aluevaltauksen, nimittäin käytiin pelaamassa jääkiekkoa Plussa-turnauksessa. Pelit pelattiin Torniossa Plussa-areenalla. Meitä kysyttiin reilu kuukausi sitten TiHC:n puolelta pelaamaan ja vihreä ryhmähän oli heti valmis tällaiseen haasteeseen. Turnaus oli hienosti järjestetty ja hallilla nähtiin urheilun riemua koko päivä. Kiitokset kutsusta ja järjestelyistä TiHCn 00-syntyneiden joukkueelle.

Joukkue oli aamulla hieman tavallista enemmän “täpinöissään”, johtui varmaaan kun ei oltu varmoja mitä päivä tuo tullessaan. Päivä oli kuitenkin meidän osalta jopa häkellyttävän hyvä. Pelasimme turnauksessa 4 peliä, eikä tappiota tullut yhdessäkään. Päivän saldo oli 3 voittoa ja yksi tasapeli!!!! Täytyy kuitenkin muistaa, että pelattiin turnauksessa vuotta vanhempina, mutta taas laji oli meille täysin uusi ja alla oli vain yhdet 50 minuutin harjoitukset kiekkomaila kädessä.

Ottelujemme tulokset:

ToPV- Tihc-01    6-1

ToPV- Pospy2     17-0

ToPV- Tihc-valk  4-4

ToPV-Pospy1        5-3

Ilahduttavaa oli päivässä se että meiltä nousi uusia maalintekijöitä niiden tuttujen nimien rinnalle. Uusia maalintekijöitä oli mm. Hugo ja Eljas Niska. Maalivahtimme Jere Pirttimaa oli myös todella hyvä isoilla varusteillaan.

Päivästä opittiin jälleen paljon ja saimme sitä tilannekovuutta ja suoraviivaisuutta peliimme mitä lähdimme sinne opettelemaankin. Toivottavasti voimme siirtää näitä asioita myös sinne jääpallokentällekin. Se me nähdään jo huomenna sunnuntaina koska meillä on Näränperässä oma kotiturnaus, Närski-cup.

Tervetuloa kaikki katsomaan poikien taistelua jälleen omat mailat kädessä kello 09.30 alkaen.

DSCN5791DSCN5776