D-96 junnut avasivat kautensa perinteisessä Kalix Cupissa eilen. Pojat pelasivat U-13 sarjassa, jossa oli mukana 6 joukkuetta jaettuna kahteen alkulohkoon. Mukana olivat poikien lisäksi Kalix, ToPV-97, Nyborg SK, LRK, Flicklänslag -94.
Alkusarjan 1.pelissä vastassa oli LRK, joka koostui tällä kertaa pääasiassa nuoremmista pelaajista. ToPV teki töitä täyden tunnin kovalla innolla ja tempolla ja peli päättyi 21-0. Seuravassa pelissä vastaan luisteli isokokoinen tyttöjoukkue, joka jäi myös täysin jyrän alle ja loppuvihellyksen jälkeen peli oli 12-0. Näin alkulohkon voiton myötä seuraavaan peliin eli välierään luisteli Kalix, jonka pelistä oli merkattu alkulohkon pelien myötä erittäin kova heittoinen maalivahti, joka pyrki avaamaan peliä pitkillä heitoilla. Tiukka puolustuspeli ja huikeassa vireessä olleet hyökkääjät, sivutuet ja keskikenttäpelaajat latoivat taululle tylyt 16-0.
Toisesta välieräparista Nyborg SK selvitti tiensä myös finaaliin, joka alkoi klo 22.10 Suomen aikaa ja ennen finaalia pojat olivat tahkonneet kolme tunnin mittaista ottelua kovalla tempolla ja väsymys näkyi jonkin verran varsinkin pelin loppupuolella. Iku loi finaalin taktiikan, jossa periaatteena oli tehdä vähintään yksi maali ja pitää oma pää nollilla. Peli oli muutamia hetkiä lukuunottamatta ToPV:n hallinnassa ja peli oli jo 4-0 kunnes oma pää soi 1. kerran koko turnauksessa. Nyborgin maalin jälkeen haettiin hetki omaa rytmiä ja lopussa peli kaunisteltiin loppulukemiksi 7-1. Näin otettiin Kalix Cupin voittopokaali kolmannen kerran peräkkäin ja tällä kertaa huikealla neljän pelin maalierolla 56-1.
Turnauksessa saatiin pelata nyt 1. kertaa isolla kentällä ja vaikutti, että se toi pojille lisää etumatkaa muihin. Koko joukkueen puolustuspelaaminen, maalivahtipeli, tempo ja viimeistely niin läpiajoista kuin lyönneistä oli askeleen edellä muita. Turnaus oli hyvä avaus uudelle kaudelle ja ensi viikolla päästään jo isolle jäälle ja aloitetaan harjoittelu tulevia koitoksia varten, joista seuraavana on Varkauden turnaus 15-16.11.