Finaalimaalit netissä
16
maaliskuuta
2008
Tässä linkki youtube:n sivuille.
http://youtube.com/watch?v=SYd5g2a-w6c
16
maaliskuuta
2008
Tässä linkki youtube:n sivuille.
http://youtube.com/watch?v=SYd5g2a-w6c
15
maaliskuuta
2008
Miesten finaali:Miehet kävivät uljaan taiston OLS:ia vastaan, mutta nyt ei ollut tuurit kohillaan. Sää oli välillä siedettävä ja välillä karmea - Torniossa -5 astetta ja auringon paiste, siellähän finaali olisi pitänyt pelata. No ehkä on jääpallon takia on parempi näin. Myöhempi analyyttisempi raportti tulee joskus tuonnenpana.
Tyttöjen finaali: Tyttöjen finaali oli erikoinen peli maalien suhteen. Ensin Botnia siirtyi 1-0 johtoon 12 sekunnin kohdalla. Heti kohta Palloveikot tasoitti ottelun Linda Lohinivan toimesta. Sitten jauhettiinkin lähinnä tornion puoliskolla aina puoliajan viimeiselle minuutille, jolloin ajassa 39.25 Botnia siirtyi taas johtoon. Puoliaika oli Botnian, mutta olen ennenkin ihmetellyt tämän vihreäpaitaisen joukkueen sitkeydestä - se ei anna koskaan periksi.Toisella puoliajalla ottelun oli tasainen, molemmilla oli paikkansa. Sitten Botnia siirtyi 3-1 johtoon. ToPV alkoi saamaan otteluun kokoajan enemmän ja enemmän otetta ja paikkoja. Arktinen osasto piiskasi kannustuksellaan likkoja eteenpäin. Sitten yhtäkkiä Botnian tyttö kaatuu ja lähellä ollut päätuomari vihelsi Linda Lohinivalle - suurimmalle syömähampaallemme jäähyn, tilanteessa, jossa Botniapelaaja astui lindan mailan päälle. Tuomari ilmeisesti huomasi virheensä ja antoi Botniapelaajalle myös jäähyn seuraavasta tilanteesta aivan turhaan - paikkasi virheensä virheellä.Vielä yliajalla Botnia lisäsi johtonsa loppunumeroihin 4-1. tyttöjoukkue pelasi suurella sydämmellä ja pakotti Botnian toisella jaksolla siltaan. Hieno peli. Onnittelut Antille ja hänen enkeleilleen - Upeaa Tytöt!!
E-junnutPuolivälierä.Pasaa vastaan päättyi 4-3 (1-2) tappioon. Joukkue pelasi hienon pelin, mutta tällä kertaa vastustajalla oli tuurit paremmin kohillaan. Taas me kuitenkin menetettiin 2-0 johto. No 20 pelaajan pyörittäminen(6 kerrallaan jäällä on jo sinällään kova homma) ja me pelaamme kaikilla miehille, hieman menestyksen kustannuksella. PaSa oli hyvä joukkue, eikä ollut mikään häpeä hävitä Pasan tasoiselle joukkueelle - se oli oikea Jääpallojoukkue. Huomenna pelimme jatkuvat sijoista 5-8 klo 10.50 WP-35 vastaan..
15
maaliskuuta
2008
Palloveikot aloitti turnauksen kohtaamalla Botnian. Ottelu pelattiin lumisella kentällä. Puoliajalle siirryttiin ToPV 2-0 tilanteessa. Puoliaika oli selvää vihreäpaitojen hallintaa. Maalinteko ei oikein onnistunut ja hukattiin lukuisia paikkoja.
Toisella puoliajalla tehtiin pari karkeaa virhettä ja Botnia hivuttautui vängällä rinnalle ja vielä ohi. Samuli husa päästi virheäpaidat pinteestä kaukolaukauksellaan ja 3-3 oli ottelun lopputulos. Toinen puoliaika oli tasainen, molemmilla oli paikat ratkaista ottelu.
Toisessa ottelussa kohdattiin Veiterä Lappeenrannasta. Jatkuvan lumisateen vuoksi kenttä oli tosi luminen. Palloveikot hallitsi ottelua hienokseltaan ja puoliajalle siirryttiin 2-0 johdossamme.
Toinen puoliaika oli kuitenkin meidän selkeää hallintaa, mutta lyönnit viuhuivat useasti niukasti ohi. Lukuista paikoista saatiin kuitenkin 4 maalia eli lopputulos oli 6-0 meille.
Puolivälierissä kohdataan PaSaBandy Imatralta klo 17.50. Nyt sitten miesten finaaliin……
14
maaliskuuta
2008
Palloveikkojen miesjoukkue valmistautuu tätä kirjoitettaessa(perjantaina 14.03.2008 klo 17.43) jääharjoitukseen Oulunkylässä. Jullea ei saatu puhelimeen, mutta Vesa Vuokila antoi lyhyen haastattelun. Velli kertoi joukkueen huokuvan rauhallisuutta ja varmuutta. Kaikki on kunnossa- ainoa jobin posti on Johannes Koiviston tilanne. Suurella todennäköisyydellä Jonttea ei nähdä finaalissa sitkeän flunssan takia. Velli muisti mainita, ettei hällä ole vielä sitä kultaista mitallia, entäs huomenna?
Palloveikkojen E-junioreiden bussi lähestyy myös Helsinkiä. Bussi on tätä kirjoitettaessa 36 km:n päässä Helsingistä. Joukkueenjohtaja Ilkka Lauri kertoi kaiken olevan kunnossa, fiilis on mahtava. Joukkue on terveenä ja valmennusjohdolla on käytettävissään 20 pelaajaa. “Paikkana tämä Helsinki on kyllä syrjäinen ja vähäluminen” jatkaa Ilkka. Ilkka toivoo rehtejä pelejä ja mukavaa viikonloppua.
Tytöt ovat myös matkalla maalikylään. Joukkue on noin tunnin E-nuorten bussin perässä. Joukkue on kokonaisuudessaan terveenä, kun myös Heidi Unga on tervehtynyt sitkeästä kuumesairaudesta.
Ensimmäinen faniporukka starttaa myös tänään Helsinkiin. Arktinen osasto on valmistautumassa umpparissa katsomalla ToPV -OLS finaalin vuodelta 2002. Heti ko. finaalin jälkeen ryhmä siirtyy iltalennolla Helsinkiin. Varhaisen saapumisen syy on kropan ja äänen totuttautuminen lauhkeaan meri-ilmastoon lapin talvesta. ryhmä pitää myös äänenavausharjoitukset tänään Helsingin yössä.
Nettitoimitus seuraa Helsingin valloitusta.herkeämättä seuraavien 40 tunnin ajan - pysykää kanavalla….
11
maaliskuuta
2008
Lähde fanibussilla Helsinkiin kannustamaan Tornion Palloveikot Suomen mestaruuteen 2008!
Ilmoittautumiset Pekka Jussilalle 0400-690925 Lukiokatu 10 2.kerros .
Lähtö lauantaina 02:00, matkan hinta vain 60 € sisältää vain matkat.
HUOMIO! Paikkoja rajoitetusti
10
maaliskuuta
2008
Tarkoitus oli kirjoittaa turnauksen etenemisestä jo paikan päältä, mutta tekniikka teki tenän. Seuraavassa lyhyet yhteenvedot ToPV:n peleistä ja tunnelmista kohti SM-hopeaa:
ToPV - Botnia 95 3-4 (2-1)
Alkusarjan 1. pelissä oli heti vastassa suurin ennakkosuosikki Jokerien kiekkopojista koostuva Botnia 95-joukkue. Joukkue oli erittäin fyysinen, kookas ja hyvin luisteleva joukkue, jolta tosin puuttui laukaisutaito lähes täysin. Igor laati pojille puolustuvoittoisen taktiikan, joka puri lähes täydellisesti. Puolustajat Pekka, Simon, Samuli, Ville, Juho, Oskar ja kumppanit eivät säikähtäneet vastustajien kokoa vaan menivät kimppuun kuin terrierit. ToPV ei hätkähtänyt vastustajan nopeasta aloitusmaalista vaan hankkitui 24 min kohdalla jo 3-1 johtoon Lindan ja Pekan (2)hienoilla lyöntimaaleilla. Toisen erän lopulla vastustaja päästettiin helposti tasoihin ja johtoon parin virheen seurauksena. ToPV:lläkin oli vielä erän lopussa pari tosi maukasta maalipaikkaa. Eero pelasi maalissa hyvän pelin. Häviöstä huolimatta turnaukseen saatiin hyvä avaus ja samalla annettiin myrskyvaroitus muille joukkueille, että myös ToPV on yksi ennakkosuosikeista.
ToPV - WP-35 9-5 (3-2)
Alkusarjan toinen ottelu oli voitosta huolimatta pojilta turnauksen heikoin peli. Erityisesti Botnia pelin loistava koko joukkueen puolustuspelaaminen oli kateissa ja peli oli aika avointa. Avausmaalin teki WP jo 2 min jälkeen ja Eetun puhdas hattutemppu piti pojat pelissä mukana. ToPV hallitsi peliä, mutta WP päästettiin helposti maalien makuun. Toki WP oli yritteliäs ja pirteä jääpallojoukkue. Toisella puoliajalla ToPV karkasi jo 4-2 johtoon 30 s jälkeen Eetun maalatessa 4. maalinsa ja tämä oli jo liikaa WP:lle ja pojatkin pelasivat sen jälkeen rennommin omaa peliään. Toisessa erässä maalien makuun pääsivät Pekka, Eemeli 2, Niko ja Joonas.
ToPV - Vesta 11-2 (1-1)
Päivän kolmas peli alkoi myös vähän unisissa merkeissä poikien hallitessa peliä, mutta tehottomasti. Vastustaja oli jälleen kiekkopojista koostuva luisteleva joukkue, mutta maalipaikkoja joukkueella oli vain yksi, jonka he käyttivät armotta hyväkseen. Pelin hallinta tuotti kuitenkin tasoituksen erän lopussa, jonka teki Eemeli. Toisen erän 36 s kohdalla Linda lisäsi johdon 2-1 ja tämän jälkeen vastustaja putosi täysin ToPV:n kyydistä ja pojat tekivät maaleja tasaiseen tahtiin ja maalareina olivat Eetu 3, Jesse 3, Pekka 2 ja Eemeli. Pelin lopputulos tiesi jo varmaa välieräpaikkaa vaikka pelaamatta oli vielä yksi alkusarjan ottelu.
ToPV - JPS 96 11-1 (5-1)
Alkusarjan viimeinen ottelu alkoi su aamulla jo klo 8.00 ja haasteena oli saada pojat hereille ja iskuun heti aamusta. Vaikka ottelulla ei ollut merkitystä alkusarjan sijoituksen kannalta, niin valmennusjohto teroitti pelin henkistä merkitystä loppupeleihin. Peli alkoi odotetusti ToPV:n hallinnalla ja peli oli 15 min jälkeen jo 5-0 ja käytännössä ratkennut. Maalareina olivat Pekka, Jesse, Tuomas 2 ja Eetu. JPS yritti sinnikkäästi ja rehdisti, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Toisella puoliajalla peli jatkui samalla asenteella ja maalien makuun pääsivät Eetu 2, Pekka 2 ja Jesse 2. ToPV:n tempo ja luistelu oli selvästi terävämpää ja puolustuspeli erittäin tiukkaa. Maalissa Toni torjui varmasti. Näin alkusarja oli pelattu ja tuloksena tavoitteen mukainen onnistuminen omassa pelissä ja toinen sija.
Välierä ToPV - JPS 95 3-0 (0-0)
Välierässä su iltapäivällä vastaan luisteli jääpallojoukkue JPS 95. Taktiikan mukaisesti ToPV valitsi ensin vastatuulen. Ensimmäissä erässä molemmat joukkueet puolustivat erittäin tiukasti ja vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Peli oli kuitenkin vauhdikasta, viihdyttävää, jännittävää ja kaunista - oikeaa jääpalloa. Toisella puoliajalla ToPV sai taaksensa myötätuulen ja ote siirtyi täysin ToPV:lle ja 2 min kohdalla Linda teki todella hienon syöttöyhdistelmän ja läpiajon päätteeksi ansaitun 1-0 johtomaalin. Maalia kelpaisi näyttää vaikka urheiluruudussa. Maalin jälkeen peli oli vielä enemmän ToPV:n hallinnassa ja JPS:llä oli suuria vaikeuksia päästä maalipaikkoihin. Koko joukkue oli aivan uskomattomissa liekeissä ja 5 min kohdalla ToPV sai vapaalyönnin oikealta ja maalivahti sai vaivoin torjuttua Tuomaksen lyönnin eteensä, josta Eetu nosti pallon maaliin 2-0. Vyörytys jatkui ja Eemeli teki soolonsa päätteeksi 9 min kohdalla 3-0. JPS sai tämän jälkeen vielä luotua muutaman puolittaisen maalipaikan, mutta ToPV:n uhrautuva koko joukkueen puolustuspeli hoiti ne hienosti. Maalissa Eero pelasi virheettömän nollapelin. Peli oli koko turnauksen ehdottomasti paras jääpallopeli. Harmi, että toinen oikea jääpallojoukkue ja yksi ennakkosuosikeista putosi pois loppuottelusta. Ottelun jälkeen tankattiin ja aloitettiin valmistautuminen finaaliin.
Finaali ToPV - Botnia 95 2-4 (1-0)
Igor tsemppasi pojat ja Lindan taktiikkapalaverissa erittäin nälkäiseksi ja omaan osaamiseen uskovaksi joukkueeksi. Alkusarjan tiukka peli Botniaa ja välieräpeli JPS:ää vastaan antoi uskoa finaalin voittamiseen. Peliin lähdettiin kullan kiilto silmissä vaikka finaalipaikka oli jo enemmän mitä uskallettiin odottaa. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja tiukasti puolustaen. Eemeli huudatti jo 1 min pelin jälkeen Lindan syötöstä vihreä-valkoista kannattajajoukkoa. Erän loppu eteni enemmän Botnian hallinnassa, mutta puolustus kesti uhrautuvasti. Heti toisen erän alussa Botnia pääsi tasoittamaan maalinedusta ruuhkasta. ToPV siirtyi Pekan kulmamaalilla taas johtoon 4 min kohdalla ja peli näytti hyvältä. Botnian suurikokoiset pelaajat saatiin kerta toisensa jälkeen ohjattua laitoihin eikä vaarallisia paikkoja syntynyt. Omat hyökkäykset päättyivät liian usein harhasyöttöön ratkaisevassa vaiheessa. Botnia tasoitti ottelun 6 min kohdalla ja pahin pelko eli vastustajan johtomaali syntyi 12 min kohdalla. Erän loppupuolella ToPV otti aikalisän ja miehiä nostettiin ylös, mutta takaa-ajo tyrehtyi lyhyeen Botnian maalatessa 4. kerran. Toisen kerran turnauksessa Botnia nousi rinnalle ja ohi. Hyvä suoritus eikä jossitteluun jäänyt juurikaan varaa. Fyysisesti voimakkaampi joukkue voitti. Voisiko lohdutukseksi ajatella, että ToPV on D-junioreissa Suomen paras jääpallojoukkue, toki muutama pelaaja harrastaa myös jääkiekkoa ja kaikki harrastaa myös jalkapalloa.
Kaiken kaikkiaan joukkue pelasi hienon turnauksen ja tarjosi tausta- ja kannattajajoukoilleen hienoja ja jännittäviä hetkiä. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Joukkue pelasi puhdasta, monipuolista, taktisesti kypsää, rehtiä ja kaunista jääpalloa ja siitä osoituksena vain yksi jäähy koko turnauksen aikana. Joka pelissä joukkue jaksoi painaa alusta loppuun kovalla tempolla eli hyvä ja laadukas valmennus ja harjoittelu kantoi hedelmää.
Hopeaa olivat voittamassa pelaajista Eero, Toni, Simon, Samuli, Pekka, Niko, Oskar, Juho, Eemeli, Eetu, Ville, Joonas, Jesse, Linda ja Tuomas sekä valmentajista Igor, Tuomo H, Timo ja Pertti.
Hopeisella tiellä joukkuetta kuskasi turvallisesti Jouni Kaaretkoski.
Hopeajoukkue kiittää edustusjoukkueen valmentajaa Jullea antaessaan Igorille mahdollisuuden olla joukkueen mukana edustusjoukkueen omasta välieräpelistä huolimatta ja toivottaa samalla onnea loppuotteluun.
9
maaliskuuta
2008
http://www.iltalehti.fi/urheilu/200803097364292_ur.shtml
9
maaliskuuta
2008
Tornion Palloveikot selviytyi 10 kerran peräkkäin finaaliin! Aika suoritus vai mitä?
Ottelusta olivat sivussa Igor Zolotarev ja Johannes Koivisto, joka oli kuumesairaana. Narukerä oli saanut Janne Väkiparran terveiden kirjoihin. Juuri ennen ottelua alkoi vesisade, joka vaikeutti jäätä pitkin pelaamista jonkin verran. Tässä lähtökohdat otteluun.
Ottelu alkoi kuten Torniossa, Palloveikot hallitsi kenttää luisteluvoimallaan. Narukerää ei pääsetty ensimmäisellä puoliajalla pelaamalla maalintekopaikkohin. Ainoat maalintekopaikat Narukerä sai kahden kulman muodossa. Palloveikot piti palloa ja teki melkoisen hyvällä prosentilla paikoista maaleja. Puoliaikatulos 0 - 5 vastasi hyvin otttelun kulkua.
Toisella puoliajalle vihreäpaidat teroittivat ensimmäisen maalin tärkeyttä ja se tulikin jo 47 minuutin kohdalla. Narukerä kuitenkin yritti ja yritti ja nosti lisää miehiä kärkeen ja toinen puoliaika olikin tasaisempi. Palloveikot kuitenkin huolehti, että porilaiset eivät pääse peliin mukaan. Huolehdittiin myös ettei loukkaantumisia satu. Tosin oman pelin taso tipahti hieman ja viimeistelyn huolellisuuden taso laski. Tasapainoinen esitys kuitenkin kaiken kaikkiaan. Puolustus o’pelasi kokonaisuudessaan hyvin - yhteistyö oli saumatonta. Julle pelasi Ikun paikkaa ja pakkina pelasi koko pelin Kimmo Nurkkala loistavasti - kauden paras esitys varusmieheltä. Myös keskikentän vaihtomies Kimmo Ohtonen pelasi väkevän pelin - loistavaa mainosta nuorisokaartiltamme.
Narukerän ansioksi on kuitenkin mainittava, että joukkue yritti kokoajan pelata, nosti peliään kokoajan loppua kohti ja ei suostunut “antautumaan”. Lisäksi joukkue ei syyllistynyt ylilyönteihin, vaikka unelma karkasikin käsistä. Siitä joukkueelle kumarrus. Toivotaan Narukerälle pronssivauhtia Varkauteen. Lisäksi HIFK:n pudottaminen on kova juttu!
ToPV: Erkki Koivuranta(Jari Haapakoski), Janne Hietala, Mika Jussila, Kimmo Nurkkala, Toni Vanha, Peter Noren, Vesa Vuokila, Jukka Ohtonen, Mikko Lukkarila, Paulus Pörhölä, Kimmo Ohtonen, Jari Vaattovaara, Jussi Hyry ja Mikko Rytkönen.
Palloveikot pelasi varsinkin puolustussuuntaan välieräpelit hienosti. Narukerä sai kahdessa pelissä yhteensä 3 maalia, mikä on jääpallossa todella vähän. Joukkue puolustaa kaikilla 10 miehellä ja kun joukkueesta löytyy luisteluvoimaa, pallollista osaamista ja kokemusta niin tähän on taas tultu.
Palloveikot menetti viime vuoden kultamiehistöstään kolme maajoukkuemiestä: Antti Ekmanin, Pekka Hiltusen ja Marko Herajärven. Lisäksi Jussi Harjuoja lopetti ja Jussi Karjainen vaihtoi taas HT Bandyyn. Eli poissa oli ykkösmokke, libero, kaksi pakkia ja tukimies! Siis melkein koko alakerta! Valtava määrä taitoa ja kokemusta oli poissa. Mutta mitä tapahtui - taas Finaalissa!! Ei saakeli miten tää on taas mahollista- no tietysti Janne teki comebackin, Velli tuli Kalixista ja vielä Kimmo Nurkkala loppuvuodesta Vastuksesta! Mutta kyllä Julle on taikuri - huh huh! Arvostelijoita on taas riittänyt, mutta kuten hyvin tiedämme “kaikki osaavat hengittää ja arvostella”(vanha saarenpääläinen sananlasku)
Nyt joutuu Veke taas alkamaan järjestelemään Finaalimatkaa Helsinkiin. Ilmeisesti linja-autolla mennään - tarkkaile sivuja!!
Onnittelut möys seurajohdolle - olette tehneet sen taas!
7
maaliskuuta
2008
Perjantaina pyörähti välieräpari ToPV-Porin Narukerä käyntiin. Pakkasta oli vajaa kymmenen astetta ja tyyni keli, siis kaikki ainekset hienoon jäääpalloiltaan. Porilaiset oli viikko sitten pudottanut yhden mestarisuosikin, HIFK:n laulukuoroon, joten odotukset tätä paria kohtaan oli korkealla ennen peliä. Pystyykö Porilaiset järkyttämään toista mestarisuosikkia, Palloveikkoja?
Kaikille kävi nopeasti selville että Narukerällä on kova työ ottaa Gränsvallenilta voittoa. Palloveikot otti heti isännän otteen kentällä ja Porilaiset tyytyi vain sumputtamaan omalla alueella. Sekin kertoo jotain ottelun alusta, että Närukerä ei päässyt 70 metriä kauemmas omalta maaliltaan ensimmäiseen 20 minuuttiin.Sen verran vahvaa oli kotijoukkueen peli.
Ensimmäistä maalia kuitenkin jouduttiin odottamaan yllätävän pitkään, kunnes 24 minuutilla Paulus Pörhölä ja heti perään 25 minuutilla Igor Zolotarev päästivät kotiyleisön piinasta. Sitä ennen oltiin kolisteltu maalikehikoita kolmekin kertaa. 2-0 jäi kuitenkin taukotulokseksi, mikä on hieman mairittelevaa vierasjoukkueelle, palloa kuitenkin pelattiin käytännössä Porilaisten päädyssä.
Toinen puoliaika lähti käyntiin aikalailla noudattaen ensimmäisen puoliajan kaavaa, Palloveikot pyöritti peliä ja Porilaiset yritti iskeä vastahyökkäyksistä. Siinä se onnistuikin hieman paremmin kuin ensimmäisellä puoliajalla ja peli ei ollut aivan koko aikaa heidän päädyssä. Maalintekotilanteisiin he eivät silti päässeet, koko ottelussa ei tainnut olla yhtään kunnollista maalipaikkaa, joten sekin kertoo tasoeroista aika paljon.
Kotijoukkue kutenkin osaa maalinteon ja tuttuun tyyliin maalin makuun pääsi usea mies. 49 minuutilla Mikko Lukkarila tekee näyttävän läpiajon päätteeksi tilanteeksi 3-0. Pelikellon näyttäessä 68 minuuttia päätuomari nostaa kädet ristiin pään päälle ja pallo viedään “pilkulle”. Vesa Vuokila, meidän täsmäase erikoitilanteissa pistää pallon varmasti maaliin, tilanne 4-0. Hieman puolikuntoinen Jussi Hyry tekee 73 minuutilla takakulmalta “tyhjiin” ja 77 minuutilla kulmasta, tilanne 6-0. Yksi maali on vielä tältä illallta näkemättä ja sen tekee kukas muu kuin Jari Vaattovaara. Vadu pääsee omasta “toimistosta”, eli kaaren tuntumasta pamauttamaan pallon vastustamattomasti Narukerän verkkoon.
Tämä ottelu oli näin taputeltu. Lopputulos 7-0 ja on aika alkaa keskittyä sunnuntain toiseen osaotteluun Porissa. Paljon pitää kahdessa vuorokaudessa tapahtua, niin ToPV:n kuin Narukeränkin lerissä, että 15.3 Helsingin finaalissa ei luistelisi vihreä-valkoinen joukkue. Senverran hyvä maku jäi tästä ottelusta suuhun, että kyllä tämä laiva porskuttaa jälleen siihen “viimeiseen” peliin ja haetaan se 5 peräkkäinen kulta tänne pohjoiseen.
7
maaliskuuta
2008
D-junnut (15 poikaa) ja vanhemmista koostuva faniryhmä (n. 18 hlöä) suuntaa tänään kohti Varkautta ja SM-lopputurnausta. Turnauksessa on 10 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen viiden joukkueen alkulohkoon. ToPV:n alkulohkossa pelaa Botnia 95, WB-35, Vesta 95 ja JPSBlue. Toisessa lohkossa pelaa Botnia 96, JPS D, Kampparit, PASA-Bandy ja Veiterä. Ensimmäinen peli on la aamuna ja vastassa on heti ehkä kovin ennakkosuosikki Botnia 95. Sijoituspelit pelataan sunnuntaina siten, että alkuohkojen 1. ja 2. pelaavat ristiin välierät ja lohkojen kolmannet pelaavat sijoista 5-6 ja neljännet sijoista 7-8 jne… Mitalipelit pelataan su iltana.
Tiedossa on hyviä ja jännittäviä pelejä sekä uusia kokemuksia. Joukkueen terveystilanne ei ole ihan paras mahdollinen sillä viime hetken poisjääntejä tuli peräti kolme ja useampi pelaaja on vielä toipilaana, mutta näillä mennään.
Joukkueen tavoitteena turnauksessa on pelata kauden parhaat pelinsä ja lopussa nähdään mihin se tänä vuonna riittää.
Yritän saada kirjoitettua turnauksen etenemisestä ja poikien peleistä ns. reaaliajassa näille sivuille.