Arkisto: Helmikuu 2008

Näin pelataan

28
helmikuuta
2008

Puolivälierät ratkaistaan kahden ottelun pisteiden perusteella(pe + su). Mikäli pisteet ovat tasan pelataan 2 x 30 min jatkoaika, jos vieläkin tasan lyödään rankkarit. Ottelut aloitetaan sarjataulukossa huonommin selviytyneen kotikentällä

Välierät ratkaistaan paras kolmesta menetelmällä. Ottelusarja aloitetaan paremmin menestyneen kotikentällä, jatketaan hunommin menestyneen kotikentällä ja ratkaistaan tarvittaessa vielä peremmin menetyneen kotikentällä(pe+su+ke).

Finaali pelataan sitten lauantaina Helsingissä Oulunkylässä14.02.2008 klo 14.00 alkaen.

Järjestelmää on ansaitusti ihmetelty. Tuo puolivälierä ratkaisu on hassu. Ensinnäkin se aloitetaan huonommin selviytyneen kotikentällä, toiseksi paremmin sijoittunut joutuu matkustamaan myös kotiotteluun! Esim. ToPV perjantaina klo 18.30 Helsingissä ja päässee kotimatkalle joskus ennen klo 22.00 ja sunnuntaina peli alkaa klo 13.00 Torniossa. Mitä tällä on sitten haettu, todennäköisesti yllätysmomenttia ja kustannussäästöjä. Ns. huonut joukkueet painostavat tällaiseen ratkaisuun. Miten tässä vaiheessa voidaan “määräävästi” miettiä kustannuksia. Kevät on pelaajien juhla-aikaa ja pudotuspelit niiden kruunu.

Palloveikot on vuodesta toiseen esittänyt välieriä paras 5 menetelmää, mutta tässähän tapauksessa suurella todennäköisyydellä menee finaaliin kaksi parasta joukkuetta. Sehän ei sovi kaikille - taas yllätysmomenttia ja kustannussäästöjä! Näin tämä laji ei kyllä mene eteenpäin. Pudotuspelit saattavat kiinnostaa suurta yleisöä ja jopa toimittajia. No nyt mennään näin - keväällä taas mietitään - miten tässä kävi taas näin!

Tytöt finaaliin!

25
helmikuuta
2008

Tornion Palloveikkojen tytöt pelasivat hienon viikonlopun kotikentällä. Kaksi voittoa tiesi vihreäpaidoille matkaa toisena Palloveikkojen joukkueena Superviikonloppuun.  Finaalissa ToPV kohtaa Botnian. Onnittelut vielä tytöille ja Antille ja taustajoukoille.

Naisten sijoitukseksi tuli 4 sija!

Ohessa WP 35 - Veiterä / T-96 1 - 7

Veiterä - Botnia / N 1 - 3

ToPV - WP 35 / T-91 8 - 1
Maalit / syöttäjä:
1-0 Linda Lohiniva / Jenni Laine
2-1 Maria Piekkari
3-1 Jenni Laine / Susanna Lehosmaa
4-1 Jenni Laine / Camilla Kari
5-1 Linda Lohiniva
6-1 Susanna Lehosmaa
7-1 Jenni Laine / Susanna Lehosmaa
8-1 Annika Vanha / Jenni Laine

Finaali T-96 Veiterä - Vastus 1 - 0

Botnia - Veiterä / T-91 1 - 1

Vastus - ToPV / N 9 - 1

Vastus :
Hanna Teerijoki : tehot 3+3
Laura -Maria Heiskanen 2+0
Susanna Heikura 1+0
Emilia Ylitalo 1+0
Arja Oja 1+1
Kati Heinonen 1+0

ToPV
Sari Ollila 1+0

D-junnut pyöritti LRK:ta Ruotsin sarjassa

24
helmikuuta
2008

D-junnut voittivat LRK:n maalein 11-4(4-3)tänään pelatussa Ruotsin sarjan pelissä. Peli oli LRK:n kotipeli ja se pelattiin Gränsvallenilla pienen kentän pelinä LRK:n pelaajamäärästä johtuen. Peliä vaikeutti lumisade. Ottelun alku viivästyi 10 min kotijoukkueen odotellessa pelaajiaan.

Ottelun alku ei luvannut hyvää ToPV:lle sillä LRK johti ottelua n. 20 min jälkeen 3-0, mutta ToPV sai kuitenkin pelinsä vähän paremmin kulkemaan ja kuroi etumatkan kiinni ja meni sen jälkeen menojaan. Hyvä nousu pojilta ja aina pitää uskoa omaan peliin ja yrittämiseen loppuun asti. Huono alku saattoi mennä osittain odottelun piikkiin ja pieneen kenttään totutellessa. Voitosta huolimatta pojat eivät kuitenkaan missään vaiheessa päässeet oikein kunnolla tasolleen ja peli oli aika sekavan näköistä aika ajoin ja syöttöpeli oli lähes täysin kateissa. Omia pelaajia ei meinattu millään löytää helpoilla syötöillä. Toisella puoliajalla kentälle kertynyt lumi vaikeutti osaltaan myös syöttöpeliä. LRK pyristeli vastaan sen minkä pystyi ja pelasi rehdisti loppuun asti.

Ruotsin sarjan peleistä saldona on 5 voittoa ja yksi tasapeli ja jäljellä on vielä neljä peliä. Ruotsin sarjan lopputurnauksen ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Joukkueen johdon mukaan lopputurnaukseen lähdetään jos sinne päästään ja jos se ei satu Suomen turnauksen kanssa samaan aikaan. Tämän hetken alustavien tietojen mukaan turnaus ei satu samalle viikonlopulle.

Tuloksia Torniosta

23
helmikuuta
2008

Ohessa tuloksia Tornion osaturnaksesta:

Naiset:  Veiterä - ToPV 3-6

ToPV:maalit / syöttäjä
2-1 Linda Lohiniva / Katja Nättilä
2-2 Minna Utriainen / Linda Lohiniva
2-3 Linda Lohiniva / Susanna Lehosmaa
2-4 Heidi Unga /Linda Lohiniva
2-5 Sari Ollila
2-6 Maria Piekkari

Naiset: Botnia - Vastus  5 - 2

Vastus : Maalit
Hanna Teerijoki 2

Tytöt 91: Botnia - ToPV  0 - 4

0-1 Camilla Kari /Susanna Lehosmaa
0-2 Linda Lohiniva/Annika Vanha
0-3 Linda Lohiniva / Heidi Unga
0-4 Linda Lohiniva / Heidi Unga

Tytöt 91: Veiterä - WP-35  11-1

Tytöt 96: Veiterä - Vastus  5-3
Vastus:
2-1 Nina Lehosmaa / Anna-Mari Kuusiniemi
2-2 Eveliina Huttula
3-3 Eveliina Huttula

Naiset : Botnia - ToPV  7-2
ToPV:
1-1 Linda Lohiniva /Maria Piekkari
7-2 Minna Utriainen

Tytöt 96: Vastus- WP-35  6-1
1-0 Essi Pietilä
2-1 Eveliina Huttula
3-1 Nina Lehosmaa
4-1 Eveliina Huttula
5-1 Essi Pietilä
6-1 Eveliina Huttula

Jääpalloa tulosvedossa

23
helmikuuta
2008

Ohessa ennakko Jääpalloliiton sivuilta:

ToPV - WP-35 pelataan Gränsvallenin tekojääradalla 24.2.2008 klo 13.00 alkaen. Tulosvetokohde nro 1 sulkeutuu klo 12.55. Vastakkain pelaavat sarjajohtaja ToPV ja neljäntenä sarjassa oleva WP 35.  ToPV varmistaa viikonlopun aikana runkosarjan voiton. Joukkue kohtaa lauantaina Veiterän ja sunnuntaina varkautelaiset. ToPV on viimeiset vuodet ollut aina kunnossa, kun on pitänyt. Sen osoitti myös HIFK ottelu sunnuntaina.  

ToPV on huipputehokas ja se on tehnyt sarjassa eninten maaleja ja sen hyökkäysarsenaali on maan laajin: Mikko Lukkarila 30+19, Jari Vaattovaara 30+19, Mikko Rytkönen 24+13, Igor Zolotarev 19+15, Vesa Vuokila 19+14 ja Peter Norén 12+21.  Varkautelaisten kausi on myös sujunut hyvin, viime kauden jumbojoukkue sijoittuu runkosarjassa neljänneksi. Varkautelaisilla on hyvät muistot torniolaisista, sillä kotikentällään ToPV kaatui luvuin 3-2. Viime viikonlopun Oulun vierailu sujui heikosti, ja nyt olisi aika kohentaa omaa peliä. Lauantaina joukkue kohtaa OPS:n. Kauden tehopelaajat: Harri Kauhanen 37+17, Joonas Kakriainen 18+10 ja Joni Kauhanen 9+13. Lähtöasetelma: Tulosvedon kannalta ottelu on erittäin hankala, sillä jos ja kun ToPV voittaa lauantaina Veiterän, ei sunnuntain ottelulla ole merkitystä. Toki ToPV haluaa kuitata joulukuun tappionsa. Joukkueet kohtaavat mitä todennäköisimmin myös välierissä ja siksi sunnuntaina pelissä ei paljasteta kaikkia kortteja. Odotettavissa on avoin ja maalirikas ottelu – tulovetopelaajan ihannekohde.

ToPV:n runkosarjan voitto lähellä

23
helmikuuta
2008

Palloveikot voitti tänään Veiterän ja paremman maalieron turvin vie runkosarjan voiton, vaikka häviäsi huomenna.

ToPV 97 Oulun turnauksessa

23
helmikuuta
2008

Palloveikkojen 97 syntyneet (ja myös ToPV 98) vierailivat tänään Ouluss Otto K -turnauksessa.

Palloveikkojen 97 syntyneet kohtasivat ensimmäisessä ottelussa OLS 97:n. OLS oli tyly isäntä ja voitti vihreäpaidat selvin 5-1(1-0) numeroin. Ottelu oli tasaisempi kuin numerot antavat ymmärtää, mutta oikea joukkue voitti. OLS oli selvästi terävämpi joukkue ja teki muutaman todellisen koulumaalin. Ottelun parasta antia oli kuitenkin meille valmistautumisen tärkeys tai oikeammin sen puuttuminen. Otteluun valmistauduttiin tosi huonosti, osin omaa syytä ja osin muista syistä. Myös valmennusjohto saa katsoa peliin. Ottelua ei saatu hallintaan, vaikka kaikki merkit sen menettämiseen olivat ilmassa. No tästä otetaan opiksi.

Sitten kohdattiin vanha kiistakumppani Kalix Bandy, joka voitettiin 3-2. Ottelu oli tasainen, mutta ehkä oltiin numeroiden verran parempia. Tässä ottelussa oltiin palattu “tasollemme” ja vastustajaan iskettiin ahnaasti kiinni. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen esitys.

Lohkon viimeisessä ottelussa Kalix Bandy kuritti OLS:ia 4 - 0. Lopputulos tiesi sitä, että me olimme maalierolla lohkon kolmonen ja kohtasimme sijoitusottelussa OLS 98, jotka taistelivat urheasti, mutta voitimme 12 - 0.

Toisessa lohkossa ToPV 98 voitti OLS 98 ensin 7-0 ja hävisi sitten Vastukselle 6 - 1, sijoitusottelussa poikamme hävisivät sitten OLS 97 selvin numeroin. Lopullinen sijoitus oli 4.

Tässä turnauksessa oli ensimmäsitä kertaa mukan paitsio -sääntö. Se oli vielä osalle pojistamme vaikea asia, jota täytyy vielä hioa.

Naisilla ja tytöillä kotiturnaus!

22
helmikuuta
2008

Palloveikkojen naiset ja tytöt yrittävät tarttua tulevana viikonloppuna vielä finaaliotteluihin. Tyttöjen ja naisten runkosarjan parasta pääsevät maaliskuun “superviikonlopun” finaaleihin Helsinkiin.

Tule kannustamaan tyttömme ja naisemme Finaaliin!!

Ohessa ohjelma viikonlopulle:

Lauantai 10.00 - 11.10 naiset  Veiterä - ToPV

                 11.20 - 12.30 naiset Botnia - Vastus                                                                                                             

                 Jäädytys

                12.50 - 14.00 tytöt 91 Botnia - ToPV

                14.10 - 15.20 tytöt 91 Veiterä - WP-35

                Jäädytys

                15.50 - 16.40 tytöt 96 Veiterä - Vastus

                17.30 - 18.40 naiset    Botnia - ToPV

                jäädytys

                19.10 - 20.00 tytöt 96 Vastus - WP-35

Sunnuntai 08.50 - 09.40 tytöt96 WP-35 - Veiterä

                10.00 - 11.10 naiset  Veiterä - Botnia

                11.20 - 12.30 tytöt 91 ToPV - WP-35

                Jäädytys

                13.00 - 13.50 tytöt 96 FINAALI

                14.10 - 15.20 tytöt 91 Botnia - Veiterä

                 15.30 - 16.40 naiset Vastus - ToPV

                 Tervetuloa seuraamaan Jääpalloa!

D-junnut voittoisia Nyborgissa

19
helmikuuta
2008

D-juniorit voittivat sunnuntaina NSK:n maalein10-6 (4-4) Nyborgissa. Peli oli koko kentän harjoituspeli ja palveli erinomaisesti poikien valmistautumista SM-turnaukseen. Peli pelattiin loistavissa olosuhteissa; aurinko paistoi, -2 C° ja peilijää. NSK oli ottanut vanhemmasta ikäluokasta vahvistuksia ja täydennystä joukkueeseensa, omien sanojensa mukaan “några pojkar”. Jokatapauksessa vastassa oli aika kookas joukkue.

Valmentajat tekivät kokoonpanoon ja pelipaikkoihin muutamia kokeiluja, joista osa toimi hyvin ja osa purettiin jo 20 minuutin pelin jälkeen. Hyvä veto valmentajilta, sillä harjoituspeleissä pitää uskaltaa kokeilla. Pelin teemoina oli syöttöpeli ja nimenomaa syötöt vauhdissa olevalle pelaajalle ja pallottomien pelaajien aktiivinen liikkuminen. 

Peli alkoi aika tasaisissa merkeissä ToPV:n hallitessa kuitenkin lievästi ja hallinta tuotti aika nopeasti pari maalia, jotka NSK kuitenkin kuittasi aika nopeasti ja puoliajalle mentiin 4-4 tasurissa.

Toisen puoliajan ensimmäiset 15 min edettiin myös aika tasaisissa merkeissä ja maaleja tehtiin vuorotellen ja NSK kävi välissä 5-6 johdossakin, jonka ToPV kuittasi heti seuraavasta hyökkäyksestä. Tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue, sillä vastustaja väsyi selvästi tai ToPV lisäsi yksinkertaisesti vain vauhtia ja luistelua ja puristi voittoon tarvittavat maalit viimeisellä vartilla. Lopputulos 10-6 vastasi hyvin kenttä tapahtumia. Useampi pelaaja pääsi maalien makuun ja niitä tehtiin lyönneillä, läpiajoista, vaparista ja kulmasta eli maalinteko onnistui kaikilla tavoilla. Maalivahtipeli onnistui myös mainiosti.

Valmentajien mukaan pojat pelasivat hyvän pelin ja positiivista oli syöttöpeli, aktiivinen luistelu ja vauhdin ylläpito loppuun asti, maalivahtipeli sekä tiivis puolustaminen, joka parani pelin edetessä. Parannettavaa jäi edelleen syöttöjen antamisessa vauhdissa olevalle pelaajalle sekä pelin rakentelu alhaalta juuri vauhtia hyödyntäen. Tilaa olisi ollut hyvin, sillä vastustaja ei karvannut varsinkaan toisella puoliajalla kovin ylhäältä. Näin maalivahti joutui heittämään pitkiä avausheittoja, jotka menivät poikkeuksetta vastustajalle. “Asioita harjoitellaan ja tästä on hyvä jatkaa kohti SM-turnausta” totesivat valmentajat.

Nyborgissa olivat mukana lähes kaikki, vain kolme pelaajaa oli estynyt. NSK tulee perjantaina vastavierailulle revanssi mielessään.

Palloveikot lähellä runkosarjan voittoa!

17
helmikuuta
2008

Palloveikot kaatoi tänään ansaitusti HIFK:n Helsingissä 4 - 3 (3 - 1).

Ottelu alkoi Palloveikkojen pitäessä palloa selvästi enemmän ja halliten peliä selvästi. Ottelun alusta saakka oli selvää, että HIFK oli ottanut yhden aseen lisää ToPV:n kaatoon. Joukkue pelasi vastustajaa jatkuvasti tilanteen jälkeen ja näin yritti provosoida vieraitaan. No se ei tällä kertaa auttanut. Palloveikot siirtyi johtoon Vesa Vuokilan kulmamaalilla. HIFK tuli tasoihin myös kulmamaalilla, tekijänä Mika Mutikainen. ToPV siirtyi johtoon Jari Vaattovaaran antaessa maagisen syötön Igor Zolotareville, joka karkasi läpiajoon ja teki 1 - 2 vierasjohtomaalin.  Sen jälkeen Palloveikoille tuli hieman huonompi 5 minuutin pätkä, jolloin punanutut pääsivät vaarallisiin hyökkäyksiin. Ko. jakson aikana Erkki Koivuranta torjui rankkarin ja näin osaltaan murensi HIFK uskoa. Pian sen jälkeen Palloveikot sai taas koneistonsa kuntoon ja myllytti rajusti kotijoukkuetta. Mikko Rytkönen riisti pallon hyvällä karvauksella ja pisti Turun parhaan jääpalloilijan Tommi Niittylän solmuun ja veivasi pallon pömpeliin. 1 - 3 jäi myös puoliaikatulokseksi. HIFK ei juurikaan pystynyt rakentamaan omaa peliään lukuun ottamatta em. 5 minuutin pätkää. Pallot saatiin Palloveikkojen puoliskolle ainoastaan pitkillä palloilla, joihin ainoana keinona turvauduttiinkin tiuhaan.

Toinen puoliaika alkoi ensimmäisen toisintona, Palloveikot hallisti ja HIFK puolusti. Iku pääsi tekemään päivän toisen Ohtosen hyvästä syötöstä, lukemat 1 - 4. Tämän jälkeen Palloveikoilla oli muutama todella hyvä paikka, jolla ottelu olisi pitänyt ratkaista, mutta ne sählättiin. HIFK kaventaa 2 - 4 kun sivurajalyönnin jälkeen pallo kimpoilee ToPV puolustuksessa ja pallo ajautuu Mika Mutikaiselle, joka pistää pallon maaliin. Sen jälkeen ToPV ottaa kolme peräkkäistä jäähyä ja joukkue pelaa  yli 6 minuuttia 3 miehen alivoimalla, mutta joukkue kestää sen. Sitten HIFK saa taas sivurajalyönnin ja pallo lyödään kohti ToPV maalia. Antti Laine ohjaa upeasti pallon suoraan ilmasta maaliin, 3 - 4. Palloveikot yrittää rauhoittaa peliä, mutta HIFK painaa ja saa vielä ottelun loppuhetkillä muutaman kulman, mutta maaliin saakka palloa ei meidän onneksi saada.

HIFK:n pallollista peliä ei voi kuin ihmetellä, tuolla taitomäärällä keskitytään pitkän pallon taktiikkaan ja pikku sikailuun. Jos ei oma pallollinen peli tuosta parane ratkaisevasti, Luistinseura menee finaaliin säkertisti. Punainen mestarikanditaatti oli pettymys.

Palloveikot teki sen taas, kun otteluissa alkaa olla panosta, pelin huolellisuus kasvaa ja vastustajalle annetaan yhä vähemmän aikaa ja tilaa. Tietenkin ottelulle olisi pitänyt saada niitti jo 1 - 4 tilanteen jälkeen, mutta joukkue pelasi vastaavasti 3 lähes yhtäaikaista jäähyä hienosti pois.

Runkosarjan voittoon Palloveikot tarvitsee kahdesta kotiottelusta käytännössä 2 pistettä. Pahamaineiselle Gränsvallenille tulevat vielä Veiterä ja WP-35. Nyt tuntuu hyvältä….. 

ps. urheiluruutu paikalla… ihastellaan sitten illalla