Arkisto: Helmikuu 2006

Arktinen raportti lauantailta!

26
helmikuuta
2006

ToPV-JPS 13-7

Lauantaina vieraaksemme saapui JPS, Jyväskylästä. Kamppailu käytiin erittäin komeassa auringonpaisteessa.Ottelu oli ns. kolmijakoinen , ensimmäinen puoliaika pelattiin puolivaloilla ja lukemat pysyivät tasaisena. Toisella puoliajalla päästiin sille omalle tasolle, pallo liikkui, miehet liikkuivat ja maaleja alkoi syntyä nopeaan tahtiin ja niin vastustaja tippuikin kyydistä. Mutta jälleen ottelun lopussa… Tähdet ja jääpuikot menevät seuraaville:

3 tähteä: Markku Aarni
”Mosku” oli erittäin pirteällä pelipäällä. Luistimiin oli löytynyt terävää potkua ja asennekin oli kohdillaan. Yhteistyö Vadun kanssa pelasi hienosti, pojat piti muutaman kerran JPS puolustusta ihan pilkkanaan. Peliaikaa kertyi tässä ottelussa paljon ja Make käyttikin sen hienosti hyväkseen. Viimeistelyprosentti on hänellä varmaan koko joukkueen parhaimmistoa, kun paikka tulee Make harvoin epäonnistuu. Hän on jälleen hieno esimerkki ToPV:n juniorityön laadusta. Kehittymässä meille kovan luokan pelimies, mistä on meille vielä iloa monta monituista kertaa.

2 tähteä: Paulus Pörhölä
Keskikentän ikiliikkuja oli myös vireessä. Pale pyöritti peliä ajoittain erittäin mallikkaasti, pallo liikkui ja löysi syötöillään hienosti omat pelaajat.Yksi huono harhasyöttö tuli, mistä vastustaja rankaisikin heti. Me katsomme sen kuitenkin läpi sormien, kun muuten oli hyvä peli. Viimeisissä peleissä Pale on ollut iskussa, joten palikat on kohdillaan kun tärkeimmät pelit alkaa.

1 tähti: Pekka Hiltunen
Ensimmäisellä puoliajalla ”Peke” yritti sytyttää omaa joukkuetta tsemppauksellaan, kun vihreät pelasivat kytkin pohjassa. Hyviä katkoja ja pallon riistoja nähtiin mistä olisi voinut tulla pahoja tilanteita. Toisella puoliajalla Pekka sai myös maalihanat auki ja teki 2 maalia. Kovasta pelistä pitävä puolustajamme on loukkaantunut useana talvena juuri playoffien kynnyksellä tai niiden aikana. Toivottavasti tänä talvena niiltä vältytään ja nähdään hyvä pleijarisarja.

Erikoismaininta, eli 10 sireeninpyöritystä annetaan JPS:n Mikko Rytköselle. Tänä talvena maaliverkkoja todella tehokkaasti heilutellut hyökkääjä teki 5 maalia, mikä on kova juttu kun vastassa oli Suomen paras puolustus. Jos meno jatkuu ensitalvena yhtä hurjana, niin kyllä Leijonapaitaa täytyisi päästä kokeilemaan päälle. JPS:lla on kova homma pitää mies riveissään, sillä ottajia varmaan olisi.

2 jääpuikkoa: ToPV, löysäily
En tiedä oliko vihreillä kypäräradiot päällä missä kuunneltiin Kalle Palanderin laskua vai mikä kun ensimmäinen puoliaika pelattiin ihan unessa. Ei luisteltu eikä taisteltu, vaan surffailtiin ja tehtiin virheitä. Se ei mennyt edes hyvästä harjoituksesta. Toinen puoliaika aloitettiin hyvin ja tehtiin ottelun voittoon tarvittavat maalit mutta jälleen ottelun lopussa heitettiin pelaamasta ja Mikko Rytkönen aloitti oman shownsa. JPS:n 7 maalia omiin on paljon, erityisesti kun vastassa ei ollut edes kärkipään joukkue. Koska viimeksi on tehty näin monta maalia vihreiden verkkoon?

-Arktinen osasto-

OLS otti D-mestaruuden!

26
helmikuuta
2006

OLS kukisti ensin välierissä JPS:n rankkareilla varsinaisen pelin päättyessä 3-3. Toisessa välierässä Vesta 1 voitti HIFK:n selvästi 5-0. Pronssiottelussa HIFK voitti JPS:n 7-0 ja loppuottelussa OLS kukisti Vesta 1:n 3-2.
ToPV oli viides kukistettuaan Kampparit 3-1 ja Veiterä oli 7:s voitettuaan Vesta 2:n jatkoajalla 2-1.

ToPV:n alle 15-vuotiaat tytöt viidensiä Varkaudessa

26
helmikuuta
2006

ToPV:n tytöt voittivat Veiterän 6-1 ottelussa 5:stä sijasta. ToPv maalintekijöinä olivat Linda Lohiniva ja laura Mäkelä kumpikin 3 maalia.
Eilen ToPV hävisi ensin PaSalle 8-2 (Linda Lohiniva, Jenni Laine) ja WP-35:lle 6-3(Jenni Laine 2. Linda Lohiniva).

D-SM-kisat alkaneet!

25
helmikuuta
2006

Alkusarjatuloksia:
Lohko A ToPV - JPS 1-3(1-0), Vesta 2 - HIFK 0-5.
Lohko B OLS - Kampparit 6-1.
Lisää tuloksia noin klo 13.00

ToPV ulos mitalipeleistä!

25
helmikuuta
2006

D-SM tuloksia:
Lohko A: JPS -Vesta 2 5-3, HIFK - ToPV 3-3, JPS - HIFK 0-6.
Lohko B: Vesta 1 - Veiterä 14-0, Veiterä - OLS 0-3. Kampparit - Vesta 1 0-8.

Lohko-ottelut pelattu D-SM-kisoissa!

25
helmikuuta
2006

Loput lohkotulokset: A-lohko ToPV - Vesta 2 8-1
B-lohko Kampparit - Veiterä 1-0 ja Vesta 1 - OLS 2-3

välierät huomenna klo 09.00 OLS - JPS ja HIFK - Vesta 1
Sijat 5-6: ToPV - Kampparit klo 10
Sijat 7-8: Vesta 2 - Veiterä klo 10
Pronssiottelu klo 12.00
Loppuottelu klo 13.15

Täydellinen raportti ToPV - JPS 13 - 7

25
helmikuuta
2006

Ilma oli aurinkoinen. Huoltaja Seppo Salo oli palannut ToPV:n vaihtoaitioon ja Hannu Lääkkölä kuuluttajaksi.

Arktisen osaston reportteri on vihdoin saapunut kirkolta!

23
helmikuuta
2006

Botnia-ToPV 3-15

Porvoosta vihreät siirtyivät Helsingin valoihin, missä vastaan luisteli sarjajumbo Botnia. Tähdet ja jääpuikot menevät seuraavasti:

3 tähteä: ToPV, runkosarjan voitto
Tähän viikonloppuun pojat lähti yksi asia mielessään, runkosarjan voiton varmistus. Siinä vihreät onnistuivatkin todella vakuuttavasti, lauantaina kyykytettiin Akilles ja sunnuntaina saman sai kokea Botnia. Viikonlopun saldo oli jäätävä, 8 päästettyä ja 29 tehtyä maalia. Näistä ns.pakkopulla otteluista selviydyttiin todella hienosti ja maalin makuunkin pääsi viikonlopun aikana lähes jokainen pelaaja, mikä varmaan antaa itseluottamusta kun pian päästään pelaamaan pudotuspelejä. Tämän vuoden runkosarja meni ToPV:lta todella nappiin, kärsittiin vain 2 tappiota, sarja-avauksessa OLS:lle ja HIFK:lle, loput oli sitten puhtaita voittoja. Pelilliset asiat on loksahtanut hienosti paikoilleen ja pystyttiin pitämään kova taso läpi runkosarjan eikä niitä jokatalvisia ”mustiahetkiä” tullut. Vaikea arvata kuka on pudotuspelien pelätyin vastustaja. Loistavaa pojat!!!

2 tähteä: Mikko Lukkarila
Viimeisimmät pelit hieman ”yössä” pelannut Luki sai vihdoin maalihanat auki tässä ottelussa tekemällä 4 maalia. Se tulikin tärkeän paikkaan, sillä se kuuluisa ”apina” täytyi saada pois selästä ennen tärkeitä pelejä. Luki on joukkueelle tärkeä pelaaja ja häneltä myös odotetaan tehoja, joten toivottavasti homma alkaa toimia tulevissakin oteluissa Meillä on todella vaarallinen yläkerta, kun siellä häärii Lukin lisäksi Vadu ja Iku jotka ovat viime peleissä jo kyntensä näyttäneet. Hienoa Luki!!!!

1 tähti: Igor Zolotarev
Ikulta jälleen vahva esitys Botnian kotikentällä. Tehoilla 2+2 pelannut Iku sai 500 pistettä täyteen bandyliigan kaikkien aikojen pistepörssissä. Samalla hän siirtyi tämän vuoden pörssissä kärkeen ohi Samuli Niskasen. Kapteenimme on kunnossa pudotuspeleihin, niin kuin koko joukkuekin.

1 jääpuikko: Pelitempo
Pelin taso ei todellakaan ollut päätä huimaavaa. Koti joukkue ei edes yrittänyt pelata vaan pakitti aina ja aina vaan omalle kenttäpuoliskolle. Peli muistutti lähinnä puulaakipeliä, eikä mitään jääpallo ottelua. Meille vihreille se oli hyvä asia, saatiin harjoitella maalintekoa ja hyökkäysvariaatioita, mutta kaukana piti käydä ”harjoituksissa”.

-Arktinen osasto-

Arktinen Osasto oli myös Porvoossa!

19
helmikuuta
2006

Akilles-ToPV 5-14

Vihreä karavaani kulki kohti Porvoota missä kohdattiin paikallinen ylpeys Akilles. Tähdet ja jääpuikot menevät:

3 tähteä: Jari Vaattovaara
Niin kuin viime ottelussa oli jo havaittavissa Vadun kuntopiikki on ajoittumassa juuri helmi-maaliskuuhun. Vaikka tähän asti onkin mennyt ennen edellistä ottelua ”vain” maali/ottelu vauhtia, niin Maestro on todellakin löytänyt vireen ja lyönyt vastustajien aataminomenat liikkeeseen tehoillaan. Tässäkin ottelussa tuli plakkariin tehot 5+2!!! Joukkueet varmaan jo spekuloivat pleijari peleistä ja miettivät ketä kohtaavat ja missä jne….ToPV ei todellakaan ole toivomuslistan kärjessä kenelläkään joukkueella kun meillä kärjessä yks Jari Vaattovaara ja kultaiset kädet.

2 tähteä: Igor Zolotarev
Nämä tähdet ovat lähes toisinto edellisestä ottelusta, mutta minkäs teet. Tutkapari Zolotarev-Vaattovaara oli ehdottomasti kentän eliittiä Akilleksen kotiluolasssa. Igor merkkautti itselleen tehot 4+2, mikä ei voi olla näkymättä tähdissä. Tuttua Igoria jälleen, hirveä työmoraali joukkueen eteen, raatamista ja taistelua. Kapteeni on liekeissä ja se näkyy kaikessa tekemisessä kentällä. Ehkä jo huomenna menee 500 pistettä rikki bandyliigan tehopörssissä, tämän ottelun jälkeen tarkka luku on 496 pistettä. Arktinen osasto kumartaa.

1 tähti: Akilles, loppuun asti pelaaminen
Vaikka ToPV:n kuokka oli jo pistänyt Akilles leirin matalaksi, niin ylpeänä kotijoukkue yritti pelata loppuun asti. Ei alettu peruuttelemaan ja rikkomaan, vaan pelattiin jääpalloa koko 90 minuuttia. Moni joukkue olisi jo luovuttanut ja lyönyt ns. läskiksi, mutta näin ei onneksi Akilles tehnyt. Tällaisella asenteella on tulevaisuutta jääpallossa. Hienoa Akilles!!!

1 jääpuikko: Rasmus Lindqvist
Akilleksen suurin syömähammas oli tässä ottelussa täysin pimennossa. Mies kuului tämän vuoden MM-kisaryhmään ja luulisi tämän tason pelimiehen edes vähän erottuvan kentältä. Piti oikein kysyä että mikä numero Linqvistillä on. Tämän vuoden kisaryhmän valinnoista spekuloitiin ainakin vieraskirjoissa ja Rasmus oli yksi näistä kohteista. Jos taso on tosiaan tämä, niin kyllä nuo velvollisuudet olisi pystynyt täyttämään taatusti joku muukin.

-Arktinen osasto-

Runkosarjavoitto taskussa!

19
helmikuuta
2006

ToPV varmisti tänään runkosarjan voiton kaatamalla Botnian vieraissa selvästi lukemin 5-14. ToPV oli ottelun ensimmäisellä puoliajalla pitkään häviöllä. mutta loi jatkuvasti paikkoja kuin liukuhihnalta. mutta pallo saatiin pömpeliin vain 4 kertaa. Toisella puoliajalla onnistuttiin sitten jo paremmin. Myös Luki sai sihtinsä kohdalleen - 4 pussia. Huomioitavaa sekin, että maalintekijöitä 10 kpl! Ota tämmönen joukkue sitten kiinni - sitä yrittää seuraavana JPS lauantaina Gränsvallenilla!