Arkisto: tammikuu 2006

Arktisen osaston raportti Veiterä – ToPV

8
tammikuuta
2006

Olen saanut sähköpostitse arktisen osaston raportin ja se kuuluu näin:

Arktisen osaston itäsuomen lentävä reportteri on ollut pelissä mukana ja on lähettänyt sieltä tähdet ja jääpuikot.

3 tähteä: Veiterä
Arktinen osasto ei helposti päädy tällaisiin ratkaisuihin, kun jataan tähtiä. Tänään se oli aivan selvä päätös kun mietittiin tähtien saajia. Lappeenrannan Veiterä näytti miksi se on sarjassa noin korkealla. Kotijoukkue pelasi ennakkoluulottomasti, vaikka vastassa oli hallitseva Suomen mestari. Ensimmäinen puoliaika oli ToPV:n hallintaa, mutta Veiterä sai pidettyä tilanteen kohtuullisena. Toisella puoliajalla tuli sitten aivan erilailla taisteleva Veiterä ja ToPV oli jopa ”hätää kärsimässä”. Peli oli tasainen ja uskomme että Veiterä leirissä ollaan tyytyväisiä päivän pelistä vaikka tappio tulikin. Veiterä on sarjassa ansaitusti omalla paikalla ja yleisön tuki takana. Tänään peliä oli katsomassa 600 henkilöä. Hienoa Lappeenranta.

2 tähteä: Igor Zolotarev
Tänään nähtiin taas sitä tuttu ”IKUA”, mies jaksaa raataa keskikentällä aivan mielettömällä sykkeellä ja samalla sytyttäen joukkuetta. Tätä me Torniolaiset ollaan nähty viimeiset 10 vuotta, sitä ei voi muuta kuin ihailla, vastustajat ehkä voivat olla eri mieltä asiasta. Kausi alkaa olla kohta siinä vaiheessa että katseet alkavat kääntyilemään niihin tärkeisiin peleihin ja Igor tulee olemaan ”iso nimi” näissä karkeloissa.

1 tähti: ToPV, erikoistilanteet
Tällä kaudella erikoistilanteita on saatu peleissä melko runsaasti, mutta kuula ei ole uponnut maaliin aivan toivotulla tavalla. Tänään näin ei kutenkaan ollut, vaan pojat teki kulmista 3 maalia. Päivän komein maali nähtiin, kun Pekka Hiltunen löi vapaalyönnistä kohtalaisen ”kuivan pyssyn” n.30 metristä ja maalivahti oli voimaton. Hyvä pojat, tämä erikoistilanneosaaminen tulee varmasti olemaan tärkeässä roolissa loppukauden peleissä.

Arktinen osasto jakelee joskus erikoismainintoja jos aihetta ilmenee. Tänään saa 10 sireeninpyöräytystä Matias Zolotarev joka jaksoi kunniakkaasti heiluttaa ToPV:n lippua ja kannustaa omiaan, vaikka oli lähes yksin 600 Lappeenrantalaisen keskellä.Aivan selvää potentiaalia Arktiseen osastoon.

2 jääpuikkoa: ToPV, toinen puoliaika
Tänään ToPV pelasi ensimmäisellä puoliajalla vauhdikasta ja viihdyttävää jääpalloa, mutta jostain ihmeen syystä pojat heitti luistelemasta toisella puoliajalla ja Veiterä otettiin peliin mukaan.Voihan se olla että paidan alle hiipi tunne, että tämä on helppo peli kun taukotilanne oli 1-4 ja peli voli hyvin ”hanskassa”. Pojat hei, ei löysäillä!!

-Arktinen osasto-

Nettiyhteydet kadoksissa!

8
tammikuuta
2006

Pahoittelen raporttien puuttumista viikonlopulta, mutta kun nuo nettiyhteydet ovat olleet kadoksissa ja sain ne vasta pelaamaan – en kyllä tiedä miten.

ToPV A – Vastus A SM-sarjapeli

8
tammikuuta
2006

Sunnuntiaina 8.1.2006 klo 16.30 pyörähti käyntiin paikallis-derby jääpallossa, kun ToPV A:n vieraaksi tuli Vastus A. Peliä ehdittiin pelata vain 13 sekuntia, kun Mikko Luki Lukkarila aloitti maalitehtailun. Peli oli 1-0. Hän teki ensimmäisellä puoliajalla vielä lisää 3 maalia. Tosin Toni Vanha ja Johannes Koivisto maalasivat myös kertaalleen, joten puoliajalle lähdettiin lukemissa 6-0. Toinen puoliaika pelailtiin sitten tasaisemmin. Luki teki tilanteeksi 7-0, kun Vastuskin pääsi mukaan peliin maalia tekemällä 2 maalia kulmasta (Kumpuoja ja Kaniin). Tilanne 7-2 .Johan Keränen teki sitten tilanteeksi 8-2 ja Luki 9-2, kunnes Vastuksen Kumpuoja teki vielä lopuksi pelitilanne maalin ja peli päättyi 9-3 lukemiin.

Arktinen raportti myös Kampparit – ToPV ottelusta!

8
tammikuuta
2006

Kampparit-ToPV 5-8

ToPV jatkoi kulkuaan Mikkeliin, mistä olemme saaneet reportaasin päivän tapahtumista ja myös tähdet ja jääpuikot on jaettu.

3 tähteä: Pekka Hiltunen
Pekka pelasi eilen Lappeenrannassa hienon pelin ja jatkoi tänään siitä mihin eilen jäi. Kovasta lyönnistä tunnettu ”Peke” näytti taas tänään miten sitä palloa lyödään kovaa. 2 hienoa maalia, joista toinen tuli kulmalyönnistä ja toinen vapaalyönnistä n. 20 metristä .Alkukaudesta hieman huonolla ”sihdillä” lyödyt erikoistilanteet alkavat pikkuhiljaa upota. Kovana taistelijana tunnettu Pekka on tällä kaudella todella lunastanut kunnioituksensa, niin valmentajalta, pelikavereilta ja myös faneilta. Nouseeko Pekka tällä kaudella ToPV:n ”isojen nimien”joukkoon? Arktinen osasto kumartaa!!!!

2 tähteä: Erkki Koivuranta
”EKI” oli tänään pelivuorossa ja antoi hienon näytön osaamisestaan. Teki muutaman tosi tärkeän torjunnan ottelun ”herkällä hetkellä”, näihin kuului mm. yksi läpiajo. Joukkuella on ihanteellinen tilanne kun meillä on kaksi aivan loistavaa maalivahtia. Se on ihan sama kumpi maalivahdeista seisoo tolppien välissä niin joukkue luottaa täysin, että homma hoidetaan jos tilanteita tulee. Loistavaa EKI!!!!

1 tähti: Janne Hietala
Joukkueen ”vanha herra” osoitti jälleen miksi hänet nostettiin ylös Evergreenistä. Pelasi koko 90 minuuttia virheetöntä jääpalloa ja johti takalinjoja tyylikkäästi. Jannen ”tontille” on turha tulla pyöriin, lähtö tulee!!!

1 jääpuikko: Kamppareiden kotikenttä
Mikkeli on perinteinen jääpallokaupunki, mutta miksi siellä ei laiteta kentälle kunnon valoja jotka olisivat edes lähelle nykyvaatimuksia. Pitääkö vierasjoukkueilla olla otsalamput päässä että ottelu saadaan vietyä läpi kunnon valaistuksessa. Mikkelin päättäjät, HERÄTYS!!!!

-Arktinen osasto-