Arkisto: Tytöt

ToPV T-92 SM-hopeaa

9
maaliskuuta
2010

T-92 sarja alkoi välieräpelillä Veiterää vastaan lauantaina aamupäivälla , tytöt pelasivat rennosti ja peli oli kokoajan ToPV:n hallinassa.

Veiterän tytöille täytyy antaa iso Kiitos että jaksoivat pelata kunnialla pelin loppuun ,ToPV:lle voitto ja finaalipaikka.

Lauantai-iltana oli sitten finaalissa vastassa HIFK . Pelin alku oli tasaista vääntöä ja paikkoja oli kummallakin joukkueella.

Ensimmäisen maalin teki HIFK kun peliä oli  pelattu reilut 10 min.

ToPV pian  kavensi 2 – 1 , mutta HIFK kuittasi melkein heti tilanteeksi 3 – 1 , mutta kohta tilanne olikin  3 – 2.

Sitten alkoi HIFK:n pelillisesti paras jakso eli 15 min aikana tuli kolme maalia ja tilanne oli 6 – 2 . ToPV teki vielä yhden maalin juuri ennen puoliaikaa ,tauolle mentiin tilanteessa 6 – 3 .

Toinen puoliaika alkoi myöskin HIFK painostuksella ja tilanne taululla oli 8 – 3 reilun 10 min jälkeen. Sitten tehtiin maaleja vuorotellen .

Tilanteessa 10 – 6,sai ToPV:n tytöt vielä loppukirin aikaiseksi ja reilussa 2 min oltiin tilanteessa 10 – 8 . Painetta oli HIFK:n maalilla mutta lisä maalia ei saatu ,

HIFK teki vielä yhden maalin ja lopputulos 11 – 8.

Finaali oli ToPV:n tytöiltä kuitenkin hieno taistelu. Noustiin  viiden maalin takaa vielä taisteluun mestaruudesta, mutta HIFK:n taisteli hyvin ja pääsi juhlimaan mestaruutta.

Finaali osoitti että tytöt jaksoivat taistella loppuun asti,  syksyllä oli lähellä että ei saatu joukkuetta T-92 sarjaan.

Suuri kiitos joukkueen kasaan saamisesta kuuluu WP35:n T97

tytöille, kun he tulivat  meille pelaamaan kaksoisedustuksen antamalla mahdollisuudella. Kauden edetessä tuli Marie ja Elina  myös mukaan joukkueeseen ToPV:n D-junioreista.Tyttöjen mukaan tulo antaa meille mahdollisuuden saada joukkue myös ensikaudelle.

Tämä tyttöjen porukka hitsautui yllättävän hyvin yhteen ja tästä osoituksena finaaliin pääsy

ja SM-Hopeaa, hyvä tytöt.

Tyttöjen ja naisten maalintekijät ja syöttäjät

3
helmikuuta
2010

Perjantai 29.01 Rästipeli

 

HIFK – ToPV 9 – 2 T-92

2 -1 Linda Lohiniva

3- 2 Linda Lohiniva

 

Lauantai 29.01

HIFK – ToPV 6 – 3 T-92

1 – 0 Linda Lohiniva

2 – 3 Linda Lohiniva

3 – 4 Tytti Lintula / Linda Lohiniva

 

ToPV – HIFK 3 – 5 N

1 – 1 Linda Lohiniva

2 – 3 Linda Lohiniva

3 – 4 Linda Lohiniva / Mira Vähänikkilä

 

ToPV – Veiterä 6 – 1 T-92

1 – 1 Linda Lohiniva / Meri Isto

2 – 1 Tytti Lintula / Laura Lohiniva

3 – 1 Amanda Hooli / Linda Lohiniva

4 – 1 Linda Lohiniva

5 – 1 Elina Lahdenperä / Linda Lohiniva

6 – 1 Linda Lohiniva / RL

 

Veiterä – ToPV 4 – 9 N

0 – 1 Linda Lohiniva

2 – 2 Linda Lohiniva

2 – 3 Linda Lohiniva / RL

2 – 4 Linda Lohiniva

2 – 5 Linda Lohiniva / Sari Ollila

3 – 6 Linda Lohiniva / Sari Ollila

3 – 7 Minna Utriainen

4 – 8 Maria Laine / Pirjo Ahonen

4 – 9 Pirjo Ahonen / Laura Lohiniva

 

Sunnuntai 31.01

ToPV – Vastus 4 – 3 T-92

1 – 3 Linda Lohiniva

2 – 3 Jenni Laine

3 – 3 Linda Lohiniva / Noora Pöllänen

4 – 3 Linda Lohiniva

 

Vastus – ToPV 1 – 4 N

0 – 1 Linda Lohiniva / Pirjo Ahonen

1 – 2 Linda Lohiniva / Tytti Lintula

1 – 3 Linda Lohiniva / RL

1 – 4 Helmi Keloneva / Pirjo Ahonen

Naisten ja tyttöjen SM -osaturnaus tulokset

26
tammikuuta
2010

Perjantaina 29.01    Rästipelit

18.30 – 19.35            HIFK – Vastus      T92           9 – 7

20.00 – 21.05           HIFK – ToPV         T92           9 – 2

Lauantai 30.01                   

08.30 – 09.35           ToPV – HIFK        T92            3 – 6

09.45 – 10.50           Veiterä – Vastus  T92            0 – 9

10.50 – 11.15            Jäähuolto                                                                   

11.15 – 12.40            ToPV – HIFK            N            3 – 5         

12.50 – 14.15            Vastus – Veiterä     N           8 – 0     

14.15 – 14.40            Jäähuolto

14.40 – 15.45            ToPV – Veiterä        T92     6 – 1

15.55 – 17.20            Vastus – HIFK         N          2 – 1   

17.20 – 17.45            Jäähuolto 

17.45 – 18.30            Veiterä – Vastus      T97    6 – 2 

18.40 – 20.05           Veiterä – ToPV          N         4 – 9      

20.15 – 21.20            HIFK – Vastus           T92     3 – 5  

Sunnuntai 31.01 

09.00 – 09.45          Veiterä – WP35          T92     4 – 4    

09.55 – 11.00            ToPV – Vastus           T92     4 – 3 

11.10 – 12.15             Veiterä – HIFK           T92     1 – 3

12.15 – 12.40            Jäähuolto

12.40 –13.25            WP35 – Vastus            T92    1 – 2    

13.35 – 15.00            HIFK – Veiterä           N         1 – 3                       

15.10 – 16.35            Vastus – ToPV             N         1 – 4

ToPV voittoon….

25
tammikuuta
2010

ToPV:n tytöt ja ToPV D97 iskivät tänään yhteen Näränperän jääpallopyhätössä. Torniossa on koko päivän satanut vettä, vaikka pakkanen on ollut kutakuinkin – 7 °C! Todella ihmeellinen sää ja jää oli sen mukainen appelsiinipintainen. Mutta se oli molemmille joukkueille sama.

ToPV D aloitti selvästi vahvemmin ja painoi pelin vängällä Tyttöjen päätyyn. Lukuisista kulmista ja hyvistä maalipaikoista ei kuitenkaan saatu aikaan kuin kaksi maalia. Mitä pidemmälle puoliaika kului sitä enemmän myös Tytöt saivat otetta peliin ja paikkoja. Peli aaltoili vauhdikkasti päästä päähän ja puoliaikatulos 3-2 D-pojille oli kutakuinkin oikea.

Toisen puoliaika alkoi myös tasaisissa merkeissä, mutta tuuli selkänsä takana pelanneet Tytöt alkoivat hallita peliä. Myös tällä puoliajalla nähtiin varsin hyviä suorituksia. Kun tuomaripari Niska-Niska puhalsi pelin päättyneeksi olivat taululla Tyttöjen 7 – 4 voittolukemat.

Voittaja oli oli oikea! Numerot ehkä vain hieman mairittelevat Tyttöjä. Tytöt olivat fyysisempiä ja näytti, että heidän kuntonsa oli parempi. Myös viimeistelyssä tytöt olivat todella huolellisia.

D -pojat puolustivat varsin mallikkaasti hyvin luistelevaa vastustajaa. Eli olemme hyviä silloin, kun vastustajalla on pallo, mutta oma pallollisessa pelissä erityisesti viimeisellä 30 metrillä on paljon kehittämisen varaa.  Mutta välähdyksittäin nähtiin myös meiltä hienoja kuvioita ja laadukasta tekemistä.

Näin poikien valmentajana on pakko kehua vielä meidän tyttöjä. Hyvää pallollista peliä ja  jäätävää viimeistelyä. Joukkue on mennyt eteenpäin erityisesti joukkueena.

Ei muutako onnea viikonlopun turnaukseen….

ToPV:llä hieno päivä

21
marraskuuta
2009

Ensinnäkin Miehet voittivat ansaitusti liigan kärjessä olleen OPS:n. Peli oli kokoajan kontrollissa – Hienoa Ukot!

A-junnut taistelivat niukan 5-4 voiton Kamppareista, B-junnut rökittivät sitten Kamppareita oikein olan takaa.

Naiset voittivat ensimmäisessä SM-osaturnauksessa molemmat pelinsä Vastus kaatui 4-1 ja Veiterä 9-4.

Tytöt 92 voittivat Vastuksen 7-1 ja Veiterän 21 – 0.

Naisten ja tyttöjen pelit jatkuvat huomenna…Mikä Päivä! – Mikä seura!

Tytöt finaaliin!

25
helmikuuta
2008

Tornion Palloveikkojen tytöt pelasivat hienon viikonlopun kotikentällä. Kaksi voittoa tiesi vihreäpaidoille matkaa toisena Palloveikkojen joukkueena Superviikonloppuun.  Finaalissa ToPV kohtaa Botnian. Onnittelut vielä tytöille ja Antille ja taustajoukoille.

Naisten sijoitukseksi tuli 4 sija!

Ohessa WP 35 – Veiterä / T-96 1 – 7

Veiterä – Botnia / N 1 – 3

ToPV – WP 35 / T-91 8 – 1
Maalit / syöttäjä:
1-0 Linda Lohiniva / Jenni Laine
2-1 Maria Piekkari
3-1 Jenni Laine / Susanna Lehosmaa
4-1 Jenni Laine / Camilla Kari
5-1 Linda Lohiniva
6-1 Susanna Lehosmaa
7-1 Jenni Laine / Susanna Lehosmaa
8-1 Annika Vanha / Jenni Laine

Finaali T-96 Veiterä – Vastus 1 – 0

Botnia – Veiterä / T-91 1 – 1

Vastus – ToPV / N 9 – 1

Vastus :
Hanna Teerijoki : tehot 3+3
Laura -Maria Heiskanen 2+0
Susanna Heikura 1+0
Emilia Ylitalo 1+0
Arja Oja 1+1
Kati Heinonen 1+0

ToPV
Sari Ollila 1+0

Tuloksia Torniosta

23
helmikuuta
2008

Ohessa tuloksia Tornion osaturnaksesta:

Naiset:  Veiterä – ToPV 3-6

ToPV:maalit / syöttäjä
2-1 Linda Lohiniva / Katja Nättilä
2-2 Minna Utriainen / Linda Lohiniva
2-3 Linda Lohiniva / Susanna Lehosmaa
2-4 Heidi Unga /Linda Lohiniva
2-5 Sari Ollila
2-6 Maria Piekkari

Naiset: Botnia – Vastus  5 – 2

Vastus : Maalit
Hanna Teerijoki 2

Tytöt 91: Botnia – ToPV  0 – 4

0-1 Camilla Kari /Susanna Lehosmaa
0-2 Linda Lohiniva/Annika Vanha
0-3 Linda Lohiniva / Heidi Unga
0-4 Linda Lohiniva / Heidi Unga

Tytöt 91: Veiterä – WP-35  11-1

Tytöt 96: Veiterä – Vastus  5-3
Vastus:
2-1 Nina Lehosmaa / Anna-Mari Kuusiniemi
2-2 Eveliina Huttula
3-3 Eveliina Huttula

Naiset : Botnia – ToPV  7-2
ToPV:
1-1 Linda Lohiniva /Maria Piekkari
7-2 Minna Utriainen

Tytöt 96: Vastus- WP-35  6-1
1-0 Essi Pietilä
2-1 Eveliina Huttula
3-1 Nina Lehosmaa
4-1 Eveliina Huttula
5-1 Essi Pietilä
6-1 Eveliina Huttula

Naisilla ja tytöillä kotiturnaus!

22
helmikuuta
2008

Palloveikkojen naiset ja tytöt yrittävät tarttua tulevana viikonloppuna vielä finaaliotteluihin. Tyttöjen ja naisten runkosarjan parasta pääsevät maaliskuun “superviikonlopun” finaaleihin Helsinkiin.

Tule kannustamaan tyttömme ja naisemme Finaaliin!!

Ohessa ohjelma viikonlopulle:

Lauantai 10.00 – 11.10 naiset  Veiterä - ToPV

                 11.20 – 12.30 naiset Botnia – Vastus                                                                                                             

                 Jäädytys

                12.50 – 14.00 tytöt 91 Botnia – ToPV

                14.10 – 15.20 tytöt 91 Veiterä – WP-35

                Jäädytys

                15.50 – 16.40 tytöt 96 Veiterä - Vastus

                17.30 – 18.40 naiset    Botnia – ToPV

                jäädytys

                19.10 – 20.00 tytöt 96 Vastus – WP-35

Sunnuntai 08.50 – 09.40 tytöt96 WP-35 – Veiterä

                10.00 – 11.10 naiset  Veiterä – Botnia

                11.20 – 12.30 tytöt 91 ToPV – WP-35

                Jäädytys

                13.00 – 13.50 tytöt 96 FINAALI

                14.10 – 15.20 tytöt 91 Botnia – Veiterä

                 15.30 – 16.40 naiset Vastus – ToPV

                 Tervetuloa seuraamaan Jääpalloa!

Palloveikkojen likkoja maajoukkueisiin

3
helmikuuta
2008

Naisten maajoukkueeseen on valittu Palloveikkojen riveistä Jaana Timonen, Minna Utriainen ja Katri Niemelä. Varalle on nimetty myös Sari Ollilla

Alle 17 -vuotiaiden maajoukkueseulan ovat läpäisseet Linda Lohiniva, Heidi Unga, Maria Piekkari ja Susanna Lehosmaa. Kotiin jääviksi varatytöiksi on nimetty Meri Isto, Laura Mäkelä ja Jenni Laine.

Alle 15 -vuotiaiden maajoukkueeseen ovat päässeet Emilia Saarela, Camilla Kari, Linda Lohiniva ja Susanna Lehosmaa. Lisäksi kotiin jääviksi varatytöiksi on nimetty Maria Laine ja Annika Vanha.

Naisille ja tytöille tappiot

27
tammikuuta
2008

Palloveikkojen naiset hävisivät Vastukselle 6 – 2 (2 – 0) Lappeenrannan SM -osaturnauksessa. Palloveikkojen maalit Linda Lohiniva ja Susanna Lehosmaa.

Myös tytöt kokivat karvaan tappion paikalliselle Veiterälle lukemin 4 – 0 (2 – 0). Näin joukkueet ovat tasoissa ennen ToPV:n järjestämää viimeistä osaturnausta helmikuussa. Parempi päässee finaaliin Botniaan vastaan Helsinkiin.