Ruotsin 2-divisioonassa Evergreen jatkaa tappiottomasti jo neljättä kautta putkeen. Eilen kaatui alkukaudella kovassa vireessä Torniossakin jo vieraillut Luleå Bandy. Luvut alkavat olla sitä tuttua Evergreen tasoa 2-12 vierasvoitto. Kotona tosiaan pelasimme Luleåta vastaan 3-3 tasapelin tosin silloin Evergreen kärki oli hieman ruosteessa mm. alle kirjoittanut viimesteli kiikarit ensimmäisen kerran Evergreenin pelaajauran aikana. Ehkä tuolloin painoi myös erittäin kova teoreettis-hypoteettinen lajiharjoittelujakso monine tentteineen.
Tästä onkin sitten helppo rakentaa jääpallo asiantutemuksellinen aasinsilta eiliseen peliin, mutta ensin itse kysymys? Mikä on yksitoista kahdestatoista? Tämä ei liity mitenkään aikaan, vaikka Evergreenin kohdalla se tuntuukin pysähtyneen tappiottomuuden aikaan. No, päästetään lukijat piinasta, se on tietysti eilisessä pelissä Evergreenin kärjen tekemien maalien yhteismäärä. Maallikosta tuntuu helposti siltä, että joukkue on pelkästään tehokkaan kärjen varassa. Totuus kuitenkin on se, että Evergreen on yksi maailman tarkimmin roolitetuista joukkueista, mikä lienee syynä myös jatkuvaan tappiottomuuden aikakauteen. Seuraavassa kasittelen eilistä peliä nimenomaan pelitaktisesta ja pelaajien roolituksien näkökulmasta.
Olosuhteiden huomiointi; se on yksi menestyksen kulmakivistä, kuten eilenkin. Peli pelattiin Luleån jääpallopyhätössä iltaotteluna, missä molempien lamppujen valossa kentälle jäi joitakin huonommin valaistuja alueita. Tästä syystä kaikki ne, joilla todettiin olevan hieman ns. ikänäköä sijoitettiin mahdollisimman kauas omasta maalista, toisin sanoen joko kärkeen tai vaihtoon. Oman lisän olosuhteisiin toi vastustajan pelipaidan väri eli vihreä, jota ei muuten muistettu edelliseltä kaudelta. Tästä seurasi, että Evergreen joutui ottamaan käyttöön ns. ”kakkospaidat”, missä värit ja koot vaihtelivat mustan, sinisen, tumman jne. välillä ja osa näytti pelaavan –20 asteen pakkasessa meidän kesä-kakkospaidoilla, mikä luonnollisesti on T-paita. Moittivat puoliajalla hieman vilpoisiksi aina silloin kun piti olla vaihdossa. Tästä seurasi tiukka määräys vähentää syöttöjen lukumäärä minimiin, tunnistusvirheistä johtuvien harhasyöttöjen eliminoimiseksi. Tässäkin onnistuttiin melko mukavasti, jonkin verran pelikuri löystyi pelin jo ratkettua, sillä muutamia hyökkäyksiä nähtiin toisella puolikkaalla, missä tuli parikin peräkkäistä syöttöä (onneksi omille).
Luonnon jäällä pelattaessa myös jää asettaa roolitukselle ja pelitaktiikalle omat vaatimukset. Letkulla jäädytetty jää on usein yllättävän mäkinen ja siksi on tärkeää, että keskikentälle saadaan hyviä ”retkiluistelijoita”, jotka pystyvät pitkillä yksilökuljetuksilla kiertelemään pahimmat paikat ja hyvä henkilökohtainen taitotaso varmistaa pallon pysymisen lavassa näissäkin olosuhteissa. Keskikenttä on Evergreenin pelikäsikirjassa ns. ”meän alue”, johon vastustajalla ei ole mitään asiaa, tällä alueella ei missään tapauksessa saa menettää palloja eikä saa tulla harhasyöttöjä, siksi eilenkin Höynälän veljekset sekä T. Ohtonen ottivat kyseisen alueen täysin haltuun. Tällä alueella ei annettu pelinrakentelu vaiheessa yhtään harhasyöttöä tai ylipäätään syöttöä. Varmaa peliä pojat.
Pelikäsikirjan tuntemus; tässä onkin sitten pelimme osa-alue, missä erotumme vastustajista selkeimmin. Vai miltä kuulostaa seuraava pätkä Evergreenin taktiikkapalaverista. Peli aloitetaan ylähäsyllä 2-3-2-3, kun vastustaja joutuu ahtaalle siirrytään lennosta tiukempaa karvausjärjstelmään ”otetaan vaikka 9-1 karvaus jos vastustajan liike on huono”. Puolustuksen ”sota-alue on 17 metrin korko kaaresta, minkä jälkeen vastustajalle ei ole varattu muita kuin makuupaikkoja”. Omin jäähyjen aikana voidaan sitten pelata ”TRAPP:iä” eli kansankielelle muutettuna ”tukimiehet rappaa ja alakerta pelaa pitkää ”. Kulmat pelataan sitten järjestyksessa 122, 34jr6 ja 200 molemmilta puolin. Pelikäsikirjaa en tietenkää voi paljastaa, mutta valotetaan näitä kulmia sen verran, että viimeinen kulmakikan tunnus antaa ”vihiä” pallon nopeudesta. Kuulosta ehkä teoreettisella, mutta ajan säästämiseksi olemme todenneet sen välttämättömäksi. Näin jää sopivasti aikaa ennen peliä rupatella muistakin kuin peliin liittyvistä asioista, eikä sitten jännitellä yhtään.
Roolitus eri pelipaikoille; Maalivahtipeli, siinä on tärkeätä päästää vähemmän maaleja kuin vastustajan maalivahti ja pitää omaa joukkuetta pystössä vaikeilla hetkillä. Evergreenissä tämä tarkoittaa normaalipelissä päästä vähemmän kuin 7.
Puolustajat, pelaa aina luitamyöten, ensimmäinen kosketus on tärkein. Kun ajat vastustajan kylkeen ja siitä kuuluu samanlainen ääni kun lyödään lekalla näkkileipäpakettiin, pelaat luultavasti riittävän kovaa.
Keskikenttä- ja tukimiehet, pidä pallo aina itsellä ennen huonoa syöttöä, kuljeta yksin ja annan lopuksi pallo omalle kärkimiehelle, joka toimittaa sen maaliin. Jos kärkimiehiä ei satu olemaan siinä lähellä mee yksin ja tee maali.
Kärkimiehet, kentän helpoin paikka, muista aina mitä Evergreenin pelikäsikirjan kaikilla sivuilla lukee isolla; ITE, ITE, ITE, ITE…..ITE ja pallot säkkiin. Niin soon.
Tämä luettuasi ymmärrät miksi Evergreen on ns. kestomenestyjä. Toivottasti eilisen pelin lopputuloksen syyt selvisivät sinullekin tämän pelien taktisten ja roolitusten tiivistelmän myötä. Ei sole poikaa mikhän, lissää kirjotellaan jos pärjätään.
Evergreen Luleåssa: Anttu Sailas, Gej Janne, Kim Karjalainen, Aleksi Mällinen, Timo Kurtti, Pertti Lauri, Raimo Höynälä, Markku Höynälä, Tapani Ohtonen, Joni Järvelin, Heikki Tilja sekä Larry Huikka
-Nettitoimitus Pirkankadulta-