ToPV D -junnuille taas tappio
6
joulukuuta
2009
ToPV D matkusti eilen pitkälle vieraspelireissulle Umedalen IF:ää vastaan Umeåan. Ottelu jouduttiin pelaamaan tihkusateessa, joten appelsiinipintainen jää aiheutti molemmille joukkueille pieniä vaikeuksia.
Ottelun ensimmäisellä puoliajalla peli aaltoili päästä päähän Umeån olessa ehkä hieman painostavampi. ToPV:lle sattui alakerrassa erikoisen paljon virhesyöttöjä, jotka kähensivät entisestään puolikuntoisen valmentajan äänihuulia. Umeå meni johtoon maalinedustahässäkän päätteeksi tarkalla sijoituksella tolpan kautta maaliin. Tasoituksen iski Antti Lahdenperä kovasta sivuvauhdista puoliajan viime sekunneilla. Puoliaikaan voi olla kuitenkin tyytyväinen: Myötäkarvaus onnistui hyvin vahvoja luistelijoita vastaan ottaen huomioon, että pelasimme puoliajan myös kohtalaiseen vastatuuleen.
Toisella puoliajalla aloitimme sitten jäähyilyn. Heti alussa saimme ensimmäisen jäähyn, jonka aikana Umeå siirtyi 2 – 1 johtoon läpiajon päätteeksi. Sen jälkeen saimme vielä kaksi jäähyä, jotka verottivat takaa-ajoa. Poikamme yrittivät kyllä kaikkensa, mutta oikein hyville pelitilanne maalintekopaikoille emme päässeet. Kulmia ja vapareita kyllä saatiin, mutta ne tuhrittiin. Alakerran virheet saatiin pois – siitä plussaa pakeille. Lopputulokseksi jäi 2-1 kotijoukkueelle.
Tulos ei ollut missään nimessä vääryys. Kotijoukkueella oli useita liukkaita luistelijoita, jotka saatiin hyvällä myötäkarvauksella kohtuullisesti kuriin. Oma pelaaminenkin oli vähintäänkin kohtuullista, mutta raskaissa olosuhteissa yhdellä vaihtomiehellä varsinkin toisella jaksolla väsyminen alkoi näkymään. Siitä yhtenä merkkinä jäähyt. Lopussa saatiin kyllä vielä painetta, mutta ei sitä viimeistä vapauttavaa syöttöä.
Ensi viikolla täytyy nuo erikoistilanteet saada hyväksyttävälle tasolle. Plussaa oli ehdottomasti karvauksen onnistuminen ja Emil Jussilan ja Toni Vaaralan laadukas pelaaminen.

