Arkisto: E-juniorit

Pikaraportti Helsingistä!

15
maaliskuuta
2008

Miesten finaali:Miehet kävivät uljaan taiston OLS:ia vastaan, mutta nyt ei ollut tuurit kohillaan. Sää oli välillä siedettävä ja välillä karmea - Torniossa -5 astetta ja auringon paiste, siellähän finaali olisi pitänyt pelata. No ehkä on jääpallon takia on parempi näin. Myöhempi analyyttisempi raportti tulee joskus tuonnenpana. 

Tyttöjen finaali: Tyttöjen finaali oli erikoinen peli maalien suhteen. Ensin Botnia siirtyi 1-0 johtoon 12 sekunnin kohdalla. Heti kohta Palloveikot tasoitti ottelun Linda Lohinivan toimesta. Sitten jauhettiinkin lähinnä tornion puoliskolla aina puoliajan viimeiselle minuutille, jolloin ajassa 39.25 Botnia siirtyi taas johtoon. Puoliaika oli Botnian, mutta olen ennenkin ihmetellyt tämän vihreäpaitaisen joukkueen sitkeydestä - se ei anna koskaan periksi.Toisella puoliajalla ottelun oli tasainen, molemmilla oli paikkansa. Sitten Botnia siirtyi 3-1 johtoon. ToPV alkoi saamaan otteluun kokoajan enemmän ja enemmän otetta ja paikkoja. Arktinen osasto piiskasi kannustuksellaan likkoja eteenpäin. Sitten yhtäkkiä Botnian tyttö kaatuu ja lähellä ollut päätuomari vihelsi Linda Lohinivalle - suurimmalle syömähampaallemme jäähyn, tilanteessa, jossa Botniapelaaja astui lindan mailan päälle. Tuomari ilmeisesti huomasi virheensä ja antoi Botniapelaajalle myös jäähyn seuraavasta tilanteesta aivan turhaan - paikkasi virheensä virheellä.Vielä yliajalla Botnia lisäsi johtonsa loppunumeroihin 4-1. tyttöjoukkue pelasi suurella sydämmellä ja pakotti Botnian toisella jaksolla siltaan. Hieno peli. Onnittelut Antille ja hänen enkeleilleen - Upeaa Tytöt!! 

E-junnutPuolivälierä.Pasaa vastaan päättyi 4-3 (1-2) tappioon. Joukkue pelasi hienon pelin, mutta tällä kertaa vastustajalla oli tuurit paremmin kohillaan. Taas me kuitenkin menetettiin 2-0 johto. No 20 pelaajan pyörittäminen(6 kerrallaan jäällä on jo sinällään kova homma) ja me pelaamme kaikilla miehille, hieman menestyksen kustannuksella. PaSa oli hyvä joukkue, eikä ollut mikään häpeä hävitä Pasan tasoiselle joukkueelle - se oli oikea Jääpallojoukkue. Huomenna pelimme jatkuvat sijoista 5-8 klo 10.50 WP-35 vastaan.. 

Palloveikkojen E-juniorit puolivälieriin

15
maaliskuuta
2008

Palloveikot aloitti turnauksen kohtaamalla Botnian. Ottelu pelattiin lumisella kentällä. Puoliajalle siirryttiin ToPV 2-0 tilanteessa. Puoliaika oli selvää vihreäpaitojen hallintaa. Maalinteko ei oikein onnistunut ja hukattiin lukuisia paikkoja.

Toisella puoliajalla tehtiin pari karkeaa virhettä ja Botnia hivuttautui vängällä rinnalle ja vielä ohi. Samuli husa päästi virheäpaidat pinteestä kaukolaukauksellaan ja 3-3 oli ottelun lopputulos. Toinen puoliaika oli tasainen, molemmilla oli paikat ratkaista ottelu.

Toisessa ottelussa kohdattiin Veiterä Lappeenrannasta. Jatkuvan lumisateen vuoksi kenttä oli tosi luminen. Palloveikot hallitsi ottelua hienokseltaan ja puoliajalle siirryttiin 2-0 johdossamme.

Toinen puoliaika oli kuitenkin meidän selkeää hallintaa, mutta lyönnit viuhuivat useasti niukasti ohi. Lukuista paikoista saatiin kuitenkin 4 maalia eli lopputulos oli 6-0 meille.

Puolivälierissä kohdataan PaSaBandy Imatralta klo 17.50. Nyt sitten miesten finaaliin……

ToPV 97 Oulun turnauksessa

23
helmikuuta
2008

Palloveikkojen 97 syntyneet (ja myös ToPV 98) vierailivat tänään Ouluss Otto K -turnauksessa.

Palloveikkojen 97 syntyneet kohtasivat ensimmäisessä ottelussa OLS 97:n. OLS oli tyly isäntä ja voitti vihreäpaidat selvin 5-1(1-0) numeroin. Ottelu oli tasaisempi kuin numerot antavat ymmärtää, mutta oikea joukkue voitti. OLS oli selvästi terävämpi joukkue ja teki muutaman todellisen koulumaalin. Ottelun parasta antia oli kuitenkin meille valmistautumisen tärkeys tai oikeammin sen puuttuminen. Otteluun valmistauduttiin tosi huonosti, osin omaa syytä ja osin muista syistä. Myös valmennusjohto saa katsoa peliin. Ottelua ei saatu hallintaan, vaikka kaikki merkit sen menettämiseen olivat ilmassa. No tästä otetaan opiksi.

Sitten kohdattiin vanha kiistakumppani Kalix Bandy, joka voitettiin 3-2. Ottelu oli tasainen, mutta ehkä oltiin numeroiden verran parempia. Tässä ottelussa oltiin palattu “tasollemme” ja vastustajaan iskettiin ahnaasti kiinni. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen esitys.

Lohkon viimeisessä ottelussa Kalix Bandy kuritti OLS:ia 4 - 0. Lopputulos tiesi sitä, että me olimme maalierolla lohkon kolmonen ja kohtasimme sijoitusottelussa OLS 98, jotka taistelivat urheasti, mutta voitimme 12 - 0.

Toisessa lohkossa ToPV 98 voitti OLS 98 ensin 7-0 ja hävisi sitten Vastukselle 6 - 1, sijoitusottelussa poikamme hävisivät sitten OLS 97 selvin numeroin. Lopullinen sijoitus oli 4.

Tässä turnauksessa oli ensimmäsitä kertaa mukan paitsio -sääntö. Se oli vielä osalle pojistamme vaikea asia, jota täytyy vielä hioa.

Palloveikoille turnausvoitto!

9
helmikuuta
2008

Tornion Palloveikkojen E-nuoret ottivat tänään Kemissä 8 joukkueen Hepola Turnaus -voiton. Se oli samalla SM -osaturnaus.

Lähtökohdat turnaukseen olivat poikkeukselliset. Torniossa raivoava kuumetauti lisättynä muutamalla muulla esteellisyydellä oli kutistanut joukkomme 12 pelaajaan. Vielä perjantaina tuli 4 peruutusta. No ainakin kaikki saisivat peliaikaa - ehkä myös tuntuma peliin pysyisi parempana ilman pitkiä huilivuoroja. 

Palloveikot aloitti heti aamusta terävästi. Kahden viikon takainen turnausvoittaja Kalix Bandy kaatui tasaisessa ottelussa lukemin 4 - 2 (2 -1). Seuraavana kohdattiin Vastus 97, jolle hävittiin niukasti 4 - 3 (3 - 1). Tässä ottelussa vastustaja näytti millaisella prosentilla palloja pitää laittaa maaliin. Laukaukset voitettiin varmaankin 40 - 10, mutta viimeistelyn ja puolustamisen huolellisuudessa oli paljon parantamisen varaa.  Viimeisessä lohko-ottelussa kohdattiin Vastuksen 95 -syntyneet tytöt. Nyt vihreäpaidat olivat vastustajissa kiinni takiaisen tavoin, aika ja tila oli vastustajalla kortilla. Loppunumerot 4 - 0 (3 - 0 ) puhuvat puolestaan. Hieno puolustuspelivoitto! Ja kun samalla Kalix Bandy löi Vastus 97 vain 3 -0 , olimme selvinneet loppuotteluun maalierolla, meidän maaliero +5 ja Kalixin +4! Loppuottelussa kohdattiin sitten paikallisvastustaja LRK, joka oli vuodattanut pienen ringin parhaat mehut jo lohko-otteluissa. ToPV takoi loppunumerot 10 - 1 (5 - 1) ottelussa, jonka loppunumerot kertovat kaiken.  

Turnauksen suurimmasta ylätyksestä vastasi kuitenkin OLS, joka pronssiottelussa löi Kalix Bandyn 3 - 2. Oulussa on tehty hyvää työtä. ToPV 98-99 syntyneet saavuttivat turnauksessa hienosti kuudennen sijan.

Kuvassa Hepola Turnaus voittajat ennen palkintojen jakoa.  (klikkaa kuvaa suuremmaksi) 

hepola-cup-voittajat-2008.jpg

K- Supermarket turnauksessa pronssia ToPV 97:lle

26
tammikuuta
2008

Tornion Palloveikkojen turnauksessa nähtiin hienoja suorituksia ja tiukkoja pelejä. Mestariksi selvisi Kalix, joka voitti loppuottelussa niukasti Piteån lukemin 3 - 2.

Palloveikkojen E -junnut aloittivat turnauksen kohtaamalla Veitsiluodon Vastuksen. Vastus ei tänään saanut vihreäpaitoja ollenkaan kiinni ja loppulukemat 7 - 1 olivat ansaitut. Seuraavana kohdattiin vanha kiistakumppani Kalix Bandy, jolle tasaisessa ja tiukassa pelissä hävittiin 2 - 0. Peli oli Palloveikkojen paras. Maalitilanteita luotiin todella paljon, mutta rouva fortuna ei ollut meille suosiollinen. Peli oli pitkään tasan ja 2 - 0 maalikin syntyi vasta pelin viime sekunneilla. Hieno peli meiltä! Kolmannessa ottelussa kohdattiin Piteå Bandy. Peli oli siinäkin tasaista, mutta tulos on oikeutettu. sillä Piteålla oli laadukkaammat maalipaikat. Tämän tappion myötä paikka lopputottelussa oli mennyt, mutta joukkue ilmoitti ottavansa pronssiset mitallit. Nyborg SK kaatui huonollakin pelillä selvästi 6 - 3  ja pronssiottelussa mukavan esityksen jälkeen OLS puhtaasti 6 - 1.

Kononaisuutena ollaan taas otettu pieni askel eteenpäin. Mutta turnauksen myötä selvisi myös puutteemmme, joihin panostetaan seuraavat kaksi viikkoa, jotta Kemissä olisimme sitten taas parempia

Järjestelyiltään turnaus onnistui loistavasti. Kaikki pelasi ja jää oli erinomaisessa kunnossa - mikäs tässä touhutessa!

Klo 10.00  ToPV 98 – OLS  0 - 11          ToPV 97 – Vastus  6 - 1

Klo 10.50 NSK – ToPV 98   1 - 9            Kalix – ToPV 97     2 - 0

Klo 11.40 Piteå – ToPV 97 1 - 0            Vastus – Kalix  1 - 11

Klo 12.30 Piteå – Vastus     7 - 1           OLS – NSK  4 - 2

Klo 13.10 Jään kunnostus

Klo 13.30 Kalix – Piteå   2 - 1               Sijat 6 - 7  Vastus - ToPV98  7 - 1

Klo 14.20 Piteå - OLS    6 - 3               ToPV97 - Nyborg SK  6 - 3

Klo 15.10 Loppuottelu Kalix - Piteå 3 - 2         Pronssiottelu  ToPV - OLS  6 - 1  

K- Supermarket Cup huomenna Näränperässä

25
tammikuuta
2008

Tornion Palloveikot järjestää alle 11-vuotiaiden K-Supermarket –jääpalloturnauksen lauantaina 26.01.2008 Näränperässä. Oranssin perässä kirmaa kaikkiaan 7 joukkuetta. Suomesta ovat mukana ToPV E-juniorit, ToPV F-juniorit . OLS ja Vastus. Ruotsista on mukana Kalix Bandy, Piteå Bandy ja Nyborg SK.Lohko-ottelut alkavat klo 10.00, sijoitusottelut klo 13.30 ja Pronssiottelu ja Finaali alkavat klo 15.10.

Tarjolla makkaraa, hampurilaisia, kahvia jne

Tornion Palloveikot toivottaa kaikki junioriurheilun ystävät tervetulleeksi Näränperään. 

Klo 10.00  ToPV 98 – OLS          ToPV 97 – Vastus

Klo 10.50 NSK – ToPV 98           Kalix – ToPV 97

Klo 11.40 Piteå – ToPV 97           Vastus – Kalix

Klo 12.30 Piteå – Vastus              OLS – NSK

Klo 13.10 Jään kunnostus

Klo 13.30 Kalix – Piteå                  A 4 – B 3

Klo 14.20 A 2 – B 1                      A 3 – B 2 

Klo 15.10 Finaali                           Pronssiottelu

ToPV on hyvää seuraa!   

E -juniorit Ruotsin turneella

20
tammikuuta
2008

Palloveikkojen E-nuoret osallistuivat Norbottenin piirisarjaturnaukseen tänään Kalixissa. Turnaukseen osallistui yhteensä 10 joukkuetta 2 viiden joukkueen lohkossa. Jatko-otteluita ei pelattu. Palloveikot osallistuivat ns. kovempaan lohkoon.

Ensimmäisenä vastaan luisteli isäntäjoukkue Kalix Bandy. Poikamme pelasivat hienon ottelun ja se päättyi lopulta 3-1 voittoomme. Seuraavana vastaan luisteli Vastus. Johdimme tasaista ottelua jo 2-0, mutta Vastus tuli vängällä rinnalle; lopputulos 2-2. Sitten vastaan tuli Piteå Bandy. Johdimme ottelua 5 minuutin jälkeen 4-0! Yhdeksän minuutin kohdalla ottelu oli 4 - 4 ja lopputulos Piteålle 9-4. Pitkä tauko ennen ottelua ilman pukukoppia väsytti joukkuettamme selvästi. Väliaika meni lumivalleilla melskatessa ja kentällä pelatessa. Pelien väliseen lepoaikaan tulee jatkossa panostaa huolellisemmin. Viimeisenä kohdattiin rakas paikallisvastustajamme Haparanda/LRK yhteisjoukkue. Siinäkin siirrymme 2-0 johtoon hienoilla kulmamaaleilla. Pikkuhiljaa kaveri tuli rinnalle ja ohikin, tilanne 2-4. Mutta joukkueemme taisteli tällä kertaa loppuun asti ja lopputulos 4-4 oli oikeutettu. Olipa yksi laukauksemme maaliin niin kovaa, että tuomaritkin hylkäsivät sen pitkän torikokouksen jälkeen.

Taas oltiin menty eteenpäin. Syöttöpeli on parhaimmillaan hienoa katseltavaa ja erityisesti pallon ollessa vastustajalla on pelimme parantunut huimasti. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi lauantain omaa turnausta!

Palloveikoille pronssiset mitalit!

8
tammikuuta
2008

Tornion Palloveikkojen E- ja F-juniorit osallistuivat viime sunnuntaina turnaukseen Nyborgissa Ruotsissa. Turnaukseen osallistui yhteensä 9 joukkuetta.
A-lohkossa oli 5 joukkuetta mukana ToPV E-junnut. Ensimmäisessä pelissä Kalix Bandy oli luvuin 8-2 parempi. Sen jälkeen poikamme voittivat Nyborg SK:n 8-4. Sitten kaatui Vastus luvuin 3-2 ja heti perään myös LRK/Haparanda yhdistelmäjoukkue 5-4. Eli sijoitus oli lohkossa toinen ja pelit jatkuivat pronssiottelulla, jossa Palloveikot oli liekeissä ja Karlsborg BK kaatui peräti 12-1.
B-lohkossa F-juniorit kävivät haistelemassa vuotta vanhempien vauhtia, joka vielä oli hieman liikaa. Kaikissa otteluissa joukkue kuitenkin kaatui ”saappaat” jalassa. Piteå oli vahvempi 6-1, Vastus 4-2 ja Karlsborg BK 3-1 eli tiukkaa oli.
Pelit pelattiin 7 asteen pakkasessa loistokuntoisella Nyborgsvallenilla.