Arkisto: D-Juniorit

ToPV kaatoi Kampparit – turnausvoitto varmistui

15
marraskuuta
2009

ToPV kaatoi Kampparit 7 – 3 ja kun samalla JPS voitti WP-35:n “vain” 9-0 niin turnausvoitto varmistui.

Ennen peliä painottettiin peliin valmistautumista, eilen se ei aina ollut sitä parasta. Nyt joukkue oli taas hyvin valmiina peliin. Me johdettiin peliä kokoajan, mutta Kampparit hengitti niskaan. Peli oli kaikkea muuta kuin helppo. Kamppareilta löytyi niin vauhtia kuin taitoakin. Pelin loppupuolella Kampparit pääsi painamaan pelin meidän päätyyn, mutta joukkue uhrautui ja siitä jäi varmasti muutama komea mustelma.

Oma peli ei ollut sitä parasta, mutta tehtiin kuitenkin riittävä määrä maaleja voittoa varten.  Hyvää ottelussa kulmat:  teimme 2 kulmamaalia ja jatkotilanteesta yhden.  Pelin avaamisessa meillä on vielä tekemistä – ei vieläkään kulkenut toivotulla tavalla.

Turnaus oli kokoinaisuudessaan hyvä. Saatiin pelejä alle Itäsuomen joukkueita vastaan ja saatiin hyvää “ harjoitusta” kevään pelejä varten. Sekä Kampparit että JPS olivat kovia joukkueita – mielenkiintoista nähdä kuka on keväällä kunnossa.

Meillä työtä riittää….

ToPV taas hereillä aamusta!

15
marraskuuta
2009

D-junioreiden KeVeKa -turnaus jatkui klo 08.00 ottelulla Narukerää vastaan. Ottelun tavoiteena oli harjoitella erilaista hakupeliä – harjoitus ei oikein toiminut. Myös ylähäsyä reenattiin – se onnistui jo paremmin.

Ottelu oli siisti ja joukkueemme oli taas aamusta hyvin hereillä muutaman kerran nähtiin upeita syöttöketjuja, jotka päättyivät jopa maaleihin. Narukerä oli tasainen joukkue, joka yritti pelata jääpalloa. Tänään me vain oltiin huomattavasti parempia. Lopputulos 18-2 kertoo kaiken. Narukerä teki maalinsa kulmasta ja vaparista – näihin maaleihin palattiin heti ottelun jälkeen!

Turnauksen viimeinen ottelu on Kamppareita vastaan. Kampparit on hyvä joukkue, joka on myös voitettavissa. Eilen ei oltu toisessa pelissä valmiina – katsotaan onnistutaanko paremmin, se on valmennuksen tehtävä.

ToPV D kaatoi WP-35:n ja pelasi tasan JPS:n kanssa

14
marraskuuta
2009

KeVeKa -turnauksen avausottelussa ToPV kaatoi WP-35:n 14-2.  Ottelu päästiin pelaamaan loisto-olosuhteissa tyynessä säässä ja pikku pakkasessa. ToPV:n tavoitteena oli harjoiteltujen asioiden siirtäminen peliin. Aika-ajoin ne onnistuivatkin hyvin. Viimeistelyyn voi olla tyytyväinen – tehtiin maaleja hyvällä prosentilla ja ne jakautuivat tasaisesti 7 pelaajalle. Pelin avaukset onnistuivat ajoittain mallikkaasti. Huonoja hetkiä on kuitenkin vielä liikaa ja syötöt lähtivät useasti myöhässä. Paljon on vielä työtä jäljellä………

Toisessa ottelussaan D-juniorit pelasivat 5-5 tasapelin JPS:n kanssa. Otteluun valmistautuminen ei ollut paras mahdollinen ja se näkyi erityisesti pelin alussa. Vastustaja pääsi vaarallisiin hyökkäyksiin helpon näköisesti. Oma peli oli vaikeaa eikä maalinteko onnistunut ja JPS pääsi jo 3-1 johtoon ennenkuin ToPV sai pelinsä toimimaan paremmin. JPS:n liukkaita luistelijoita saatiin pikkuhiljaa yhä paremmin kiinni. Tasapeli oli oikeutettu lopputulos ja JPS oli hyvä vastustaja.

Nyt on levon aika ja pelit jatkuvat huomenna klo 08.00 Narukerää vastaan.

ToPV KeVeKa -turnauksessa Varkaudessa

13
marraskuuta
2009

Tornion Palloveikkojen D-junnut ovat saapuneet Pekka Jusssilan pakasta vedetyllä Mercedes-Benz -merkkisellä ajoneuvolla. Pekka piti matkalla sotilaallista kuria ja matka sujui joutuisasti. Varkaus tervehti vihreitä -5 asteen pikkupakkasella. Joukkue kävi iltalenkillä ja on tätä kirjoitettaessa jo makuulla. Herätys on klo 06.40 ja kentälle lähdetään 07.30. Vastaan asettuu klo 08.30 WP-35.

Lisää päivityksiä ensimmäisen pelin jälkeen klo 10 jälkeen.

ToPV D-junnut turnausvoittoon

18
lokakuuta
2009

ToPV:n D-junnut voittivat Kalix Cupin loppuottelussa Kalix Bandyn 8-4(2-0). Joukkue pelasi ottelussa kurinalaisesti puolustaen. Ottelua oli pelattu yli 40 minuuttia ennenkuin Kalix sai ensimmäisen maalin tilanteessa 4-1 (otteluaika 2 x 30 min)! Ottelu oli peliä johtaneen Juha Kangasniemen mukaan kokoajan hallinnassa. “Pitkän päivän päätteksi jaksettiin puolustaa tarkasti ja tekokkasti”. Turnaus osoitti, että oikealla tiellä ollaan. Parantamiskohteet on tiedossa niihin paneudutaan jatkossa. Kovaa duunia vain. Nettitoimitus onnittelee!

ToPV:n D-junnut loppuotteluun

17
lokakuuta
2009

Tornion Palloveikkojen D97 -juniorit selviytyivät Kalix Cupin loppuotteluun.

Päivä alkoi ottelulla Haparanda SKT:ta vastaan. Melko kokematon HSKT oli vastaantulija ja ToPV takoi rumat 25-1 voittolukemat taululle. Seuraavana vastaan luisteli Kalix Bandy. ToP hallitsi hienokseltaan ottelua 40 minuttia. Sitten kotijoukkue aloitti 3-7 tilanteessa hurjan takaa-ajon ja siirtyi jo 8-7 ennen ToPV tasoitusta. Loppulukemat siis 8-8. LRK ei saanut turnaukseen joukkuetta kasaan, joten saatiin luovutusvoitto. Viimeisenä alkusarjan otteluna ToPV voitti OLS:n yllättävän helposti 10-3. OLS:n puolustuksena lausuttakoon vähäinen jääkokemus. 

Ottelut olivat aika tyypillistä alkutalven peliä. Hyvän suorituksen perään tuli “vähän huonompi” suoritus. Suurinpana puutteenä näytti olevan karvauspeli, joka ei oikeastaan toiminut kuin ajoittain OLS -pelissä. Hyvänä asiana maalien jakaantuminen tosi monelle pelaajalle.

Finaali alkaa klo 20.00 

D-96 ja C-junnut päättäjäisissä

24
huhtikuuta
2009

Torstaina 23.4 pidettiin ToPV:n junioreiden kauden päättäjäiset palkintojen ja naistoimikunnan järjestämien herkkujen merkeissä. D-96 ja C-junnuista eivät kaikki päässeet paikalle, joten ohessa vielä yhteenveto joukkeidemme pelaajien saamista palkinnoista. Ne jotka eivät olleet paikalla saavat Timolta palkintonsa.

1. Kaikki pelaajat palkittiin muistomitalilla ansaitusti

2. Naistoimikunnan myöntämän palkinnon saivat: D-96/Jesse Puljujärvi ja C-juniorit/Oskar Nyman

3. Aktiivisesta harjoittelusta ja hyvistä pelisuorituksista palkinnon saivat: D-96/Matias Zolotarev,Simon Pruikkonen ja Tuomas Räisänen ja C-juniorit/ Jere Häyhä ja Joonas Kaaretkoski

4. Aktiivisesta harjoittelusta ja hyvistä pelisuorituksista molemmissa joukkueissa palkinnon sai Ville Uurtamo 

Kiitokset kaikille pelaajille erinomaisesta kaudesta ja onnittelut palkituille. Todettakoon vielä, että ToPV:n vuoden junioripelaajan palkinnon sai Jesse Puljujärvi. Jessen saldona oli mm. Sm-kultaa E-junnuissa ja SM-pronssia D-96:ssa ja pelasipa hän vielä C-junnujenkin mukana. Onnittelut hienosta ja arvokkaasta saavutuksesta. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet mm. sellaiset pelaajat kuin Tuomas Mokko, Marko Herajärvi, Mikko Aarni, Mikko Lukkarila, Antti Ekman….Ja lista on kyllä aika vaikuttava.

Muistattehan, että uusi kausi on jo alkanut sählyvuoroilla ja seuraava vuoro on la 25.4 klo 16 Raumon koululla. Timo viestittää lisävuoroista ja ajoista. Harjoitukset ovat pääasiassa niille, jotka eivät ole mukana jalkapallossa, mutta toki kaikki saavat tulla mikäli futiksesta on vapaata.

ToPV-96 hallitsee Ruotsin sarjaa

26
helmikuuta
2009

ToPV-96 kohtasi Nyborg SK:n ke iltana Ruotsin sarjan(P13 Norra Regionen) pelissä Nyborgissa. Keli oli ihanteellinen jääpallolle, -3 ast ja peilijää. ToPV lähti peliin minimi-miehityksellä johtuen joukkuetta koettelevan flunssa-vatsatautiaallon vuoksi. Iku roolitti kuitenkin pelaajat uusille pelipaikoille ja laati molemmille puoliajoille eri taktiikan ja peli kulki. Ensimmäinen puoliaika oli täysin ToPV hallinnassa ja Matias oli omassa maalissaan työttömänä.  Pallo oli vastustajan maalissa jo pelin ensimmäisellä minuutilla Jessen viimeistellessä hienon hyökkäyksen päätteeksi. Anssi jatkoi maalitehtailua kahdesti pelitilanteesta ja Tuomas upotti Villen hankkiman rankkarin maalin kattoon ennen puoliaikaa. Puoliaikatulos oli siis 4-0 ToPV:lle ja peli oli aika ajoin todella mallikasta ja vauhdikasta ja vastustajalta karvattiin pelinavaus ja tila pois. Toiselle puoliajalle lähdettiin hieman erilaisella taktiikalla ja rauhoitettiin omaa peliä. Puoliajan alussa Tuomas upotti vaparin ylänurkkaan tilanteeksi 5-0. Tämän jälkeen Nyborg pääsi myös vierailemaan maalinedustalla ja kavensi rankkarista tilanteeksi 5-1. Maali piristi hetkeksi Nyborgin peliä kunnes Ville paineli taas vauhdilla kohti maalia ja hänen pysäyttämiseen tarvittiin taas neljä vastustajaa ja seurauksena rankkari, jonka Pekka upotti varmasti maaliin. Tämän jälkeen Nyborg tuttuun tapaan hieman turhautui ja aloitti mailalla hakkaamisen, mutta sai kuitenkin vielä myös yhden maalin aikaiseksi. Pekka ja Tuomas tekivät vielä maalin mieheen hienojen hyökkäysten päätteeksi ja peli päättyi 8-2. Nyborgille tuomittiin kolme 6 min jäähyä ja aihetta olisi ollut useampaankin. Harmi, että hyvä ja luisteleva joukkue viitsii myös pelata pikkusikaa tappion häämöttäessä. Nyborg oli pahin P13-vastustaja tämän kauden Ruotsin sarjassa. Voitollaan ToPV varmisti Ruotsin sarjan voiton vaikka kaksi peliä on vielä pelaamatta. ToPV on pelannut kahdeksan peliä, joista on 7 voittoa ja yksi tasapeli, joka tuli Umeå BS P15-joukkuetta vastaan. Keskimäärin pelit ovat päättyneet lukemiin 16-3, joka on vahva osoitus joukkueen iskusta. Peli oli hyvä kenraaliharjoitus viikonloppuna pelattavaan SM-lopputurnaukseen. Huolen aiheena on pelaajien terveystilanne, mutta toivotaan kaikkien toipuvan pelikuntoon ennen viikonloppua, sillä tulevaa viikonloppua on odotettu syksystä asti.

ToPV-96 hurjassa tikissä

25
tammikuuta
2009

ToPV-96 kohtasi lauantaina 24.1 SM-sarjan karsintapelissä OLS:n Oulun Raksilassa. Peli pelattiin hyvissä olosuhteissa, pakkasta n. -10 ja peilijää. Joukkue lähti Ouluun hieman poikkeavalla miehityksellä sillä pari vakiopelaajaa jäi pois ja tilalle saatiin 97:sta kaksi pelaajaa tutustumaan joukkueen kuvioihin. Vastustaja OLS koostui saatujen tietojen mukaan täysin 97-syntyneistä pelaajista. Pelin teemaksi sovittiin tempo, syöttöpeli ja pelin rakentaminen maalivahdilta asti. Teemoja toteutettiin aina välillä ja joukkue pelasi jonkin verran vastustajan mukaan ja tempo laski välillä aika verkkaiseksi. No, jokatapauksessa peli oli hallinnassa ja päättyi 13-0. OLSin maalivahti pelasi hyvän pelin ja pelasti puolen kymmentä varmaa maalia hyvillä torjunnoillaan. OLS yritti, mutta ei päässyt juurikaan puolen kentän paremmalle puolelle ja joutui puolustamaan tiiviisti 10 miehellä koko pelin. ToPV:n maalit jakaantuivat usealle pelaajalle ja osa maaleista tehtiin hyvien syöttöyhdistelmien jälkeen ja osa yksilösuorituksilla. Peli oli siisti eikä tuomareiden tarvinnut pistää ketään jäähypenkille paleltumaan. Tässä pelissä pojat saivat tyypittää uudet ja hienot pelipaidat.

Sunnuntaina 25.1 ToPV-96 kohtasi Ruotsin sarjan pelissä paikallisvastustajan LRK:n Gränsvallenin tekojäällä. Vastustajalle oli luvassa rankka päiväpuhde sillä ToPV sai jalkeille parhaan mahdollisen joukkueen eli kaikki tällä hetkellä vahvuudessa olevat pelaajat olivat mukana. Positiivista oli myös se, että LRK sai jalkeille myös täyden joukkueen ja peli saatiin pelata isolla kentällä. Peli alkoi ToPV:n näytöksellä ja tilanne oli 4-0 noin 5 min pelin jälkeen. Tällä kertaa ei LRK:sta ollut vastusta ja peli päättyi murskalukemiin 24-0. Lisäksi hukattiin lukuisia hyviä tilanteita, mutta aina ei voi onnistua. Tosin lukemat kertoo kaiken eikä pelistä tämän enempää. Maalit jakaantuivat tuttuun tapaan useille eri pelaajille ja hattua pitää nostaa myös puolustukselle, joka piti nollat molemmissa peleissä viikonlopun aikana. Joukkueen johdon on nyt syytä miettiä, että kuinka joukkueelle saadaan tiukkoja pelejä ennen kauden tärkeimpiä pelejä.

Pari kuvaa pelistä OLS D-ToPV-96(klikkaa suuremmaksi):

dsc_0054.JPG

dsc_0011.JPG

dsc_0059.JPG

D-96-junnut Ruotsin sarjassa

15
joulukuuta
2008

D-96-junnut ovat mukana myös Ruotsin sarjassa, P13 Norra Region. Sarjan muut joukkueet ovat ToPV-97, LRK, Nyborg SK, Kalix Bandy ja Umedalen IF/Umeå BS. Sarja on alkanut ja pojat ovat pelanneet kolme ottelua, joista ensimmäinen pelattiin jo 29.11 Gränsvallenilla ja vastassa oli tuolloin Umeå BS P15-joukkue, joka tuurasi Umedalen IF:ää. Joukkue koostui -92, -93 ja -94 -syntyneistä pelaajista. Fyysinen etu oli vastustajalla, mutta ToPV:n hyvä luistelu ja oikeaoppinen jääpalloilu teki pelistä erittäin tasaisen ja se päättyi 8-8 tasapeliin. Pelin lopussa ToPV:llä oli mahdollisuus ratkaista peli itselleen rankkarilla ja kahdella erinomaisella maalipaikalla, mutta tällä kertaa ne jäi hyödyntämättä. Ruotsin sarjan kummallisuuksia on se, että tämä peli kirjattiin Umedalen IF:n eduksi, joka pelaa vain 7 vs 7 -peliä. Asia tosin sovittiin näin etukäteen, koska muutoin olisimme jääneet ilman peliä eli urheilullisuus ja poikien halu pelata kovia pelejä ratkaisi.

Toisessa pelissä 8.12 vastassa oli pikkuveli-joukkue ToPV-97. Pelissä 96:t käsittelivät vastustajaa suhteellisen hellästi ja peli päättyi 25-4 voittoon. Vastustaja joutui pelin alkuun vajaamiehisenä ja heitä vahvistettiin urheilullisin perustein ToPV-96:n pelaajalla. Peli pelattiin hyväkuntoisella Näränperän kentällä.

3. peli pelattiin su 14.12 Näräperässä Nyborg SK:ta vastaan, joka on tullut tutuksi jo Kalix Cupin loppuotteluista ja useista muista kohtaamisista. Nyborg on tasainen ja hyvä ryhmä ja tälläkin kertaa ToPV-96 sai tehdä töitä täysillä 7-2 voittonsa eteen. Ikun puuttuessa valmentajan paikalta peli oli hieman sekaisin, mutta epäselvyyttä ei voittajasta kuitenkaan ollut missään vaiheessa.

4. peli pelattiin su 21.12 Uumajassa P15-sarjan Umeå BS:ää vastaan. Peli pelattiin kaikkien hämmästykseksi pienen kentän pelinä, kun kotijoukkueella ei ollut tarpeeksi pelaajia. Sinällään erikoista, koska Uumajalaiset saivat itse päättää otteluajankohdan. ToPV:n pelaajat, jotka olivat matkustaneet bussilla 6 h/400km turhautuivat tiedosta, koska odottivat kunnon ison kentän peliä ja tiukkaa vastusta. Pojat jaksoivat kuitenkin tsempata 5-3 voittoon isompia ja vanhempiaan vastaan. Koko mukana ollut ToPV:n väki jäi ihmettelemään paikallista bandykulttuuria, kun P13-sarjan joukkue Umedalen IF pelasi myös pienellä kentällä ToPV-97 vastaan eikä tästä joukkueesta kuitenkaan otettu täydennystä Umeå BS:n riveihin vaikka ToPV-96:nkin olisi sarjaohjelman mukaan kuulunut pelata Umedalen IF:ää vastaan. Ihan joka kolkaan ei tämä paljon kehuttu ruotsalainen bandykulttuuri ole kuitenkaan levinnyt. Bussissa oli paluumatkalla nippu pelaajia, jotka totesivat pelanneensa ehkä viimeisen kerran Uumajassa…….Onneksi ei tarvi kuitenkaan vannoa ja ensi vuonna voidaan taas lähteä.