ToPV D voitti Kalix Bandyn kenraalissa
ToPV sai viimeistelyotteluunsa ennen SM-kisoja tutun joukkueen – Kalix Bandyn. Kalix tiedettiin hyvin luistelevaksi ja kovalyöntiseksi joukkueeksi. Viimeaikojen lämpimin – 20 °C päivä mahdollisti ottelun.
Ottelu alkoi hyvällä jäällä vauhdikkaasti. Kalix oli ehkä hiukan hallitsevampi ja painoi tämän tästä pelin syvälle ToPV -päätyyn. Kalix toi palloa jatkuvasti keskeltä jäätä pitkin vahvasti. ToPV pelasi selvästi enemmän laitojen kautta. ToPV siirtyi johtoon Niko Laurin syötöstä Joonas Kangasniemen toimesta johtoon. Kalix tasoitti hyvän sommitelman päätteeksi. ToPV:n 2-1 johtomaalin sivalsi Lassi Kurtti rankkarista. Juuri ennen erän loppua Kalix tasoitti ansaitusti puoliaikatulokseksi 2-2.
Toinen puoliaika alkoi ToPV painostuksella ja pian Markus Still siirsi laadukkaalla lyönnillä ToPV:n taas johtoon. Jälleen ToPV sai rankkarin, Antti Lahdenperää rikottiin maalintekotilanteessa. Nyt verkot pisti tötterölle Olli Mesilaakso. Tämän jälkeen Ottelu siirtyi yhä enemmän ToPV:n haltuun – hienot kuviot seurasivat toisiaan, mutta kesken painostuksen Kalix sai pallon hyvin vauhtiin ja pitkän kuljetuksen päätteeksi peli oli jälleen tasan. ToPV jatkoi hallintaa ja korkean syötön löi Markus Still tennislyönnillä suoraan ilmasta upeasti maalin kattoon. 5-4 jäi myös lopputulokseksi. Tulos oli oikeutettu toisen puoliajan hallinnan vuoksi.
Ottelussa haimme vain harjoiteltuja asioita- tuloksella ei ollut niin väliä. Onnistumiset harjoiteltujen asioiden tiimoilta antavat varmasti joukkueelle lisää itsevarmuutta ja luottamusta. Seuraava ottelu onkin avausottelumme Porvoon SM-kisoissa perjantaina Botniaan vastaan klo 11.50.
Lopuksi pitää kiittää Kalix Bandya, joka teki myös kaikkensa, jotta saimme hyvän harjoitusottelun ennen SM-kisoja(Vi tackar för Kalix Bandy som ställde upp för oss bästa möjligt sätt att vi fick en bra träningsmatch). Syvä kumarrus Kalixin suuntaan!