OLS löi ToPV:n D-junnut

Eilen pelattiin Oulussa SM-karsintojen päätösottelu. Ennakkona tiedettiin, että jos hävitään korkeintaan 5 maalilla niin voitetaan oma SM-karsintalohko.

Oulussa oli hieno jääpalloilma -10° Celsiusta ja auringon paiste. Castrenin kentän jää oli todella huonossa kunnossa. Itsekkin olen nähnyt “pelin poikineen” enkä muista näin huonoa jäätä nähneeni. Jää oli murentunut kuin rikki mennyt auton tuulilasi. 

Jään nähtyäni muutin pelitaktiikkaa – ei pelattu normaalia avauspeliä, eikä karvattu kuten normaalisti. Tästä myöhemmin.. Peli alkoi vauhdikkaasti ja tasaisesti. Ensimmäisellä puoliajalla ei pelimme onnistunut lainkaan – täyttä sotkua. Vastustaja teki kaksi identtistä maalia – kulmalyönti epäonnistui ja pallo jäi pyörimään maalillemme, kunnes vastustaja löi sen sisään. Oma avausmaali tuli ruuhkasta – paikalla Marie Piuva ja toisen Markus Still karkasi pakeilta ja pisti pallon varmasti sisään. Puoliaikatulos 2 – 2 oli oikeutettu.

Toinen puoliaika alkoi mainoisti, Niko Lauri iski pallon maalin kattoon ja karvauksemme alkoi purra Oululaisiin – kaikki alkoi näyttää hyvältä. Sitten yhtäkkiä saimme kaksi jäähyä suunnilleen yhtäaikaa ja menetimme luonnollisesti otteen peliin. OLS sai painettua pelin päätyymme ja täysin yksin unohdettu hyökkääjä löi tasoituksen hienosti. Kun saimme jäähyt pois, saimme pari maukasta paikkaa, mutta ilman maalia. Kun ottelua oli jäljellä 2 minuuttia OLS teki voittomaalin ja näin ensimmäinen SM-karsintasarjan tappio oli selvä. Lopputulos 4-3 OLS:lle.

Näin jälkeenpäin pitää allekirjoittaneen ottaa vastuu tappiosta. Oma avauspeli muutettiin huonon jään vuoksi. Myös normaali karvaustaktiikka jätettiin “koppiin” ja yritettiin pelata taktiikalla, joka käytiin läpi vain fläppitaululla! Siis ilman yhtään harjoitusta! Tietenkin voin selitellä, että “jää oli niin huono, mutta…”. Myös vastustajalle täytyy antaa arvoa – pelasi rohkeasti alhaalta asti palloa halliten.

Huomenna uusi yritys “tyttöjämme” vastaan, valmentajan virheet pois hyvä tulee…

Yksi vastaus artikkeliin “OLS löi ToPV:n D-junnut”

  1. Ols bandy kirjoittaa:

    Pahoittelemme huonoa jäätä.

Jätä vastaus