E-juniorit Englunds Cupissa.

E-junioreiden talven turnaukset jatkui Kalixissa Englunds Cupissa. Olimme ilmoittaneet mukaan 2 joukkuetta. Olimme hieman hätää kärsimässä päivää ennen turnausta, koska viimehetken sairastumisia tuli useita ja olimme todella kapealla ringillä mukana, mutta päätimme kuitenkin lähteä kahdella joukkueella matkaan. Peliaikaa toisaalta tuli paljon joka pelaajalle päivän aikana. Vastuu myös jakautui useammalle pelaajalle.

Turnauksessa oli kolme lohkoa ja lohkojen voittajat pelasivat oman välisarjansa ja voittajalle kultaa, lohkokakkoset ja kolmoset samanlaiset sarjat.

Topv white pelasi alkusarjassa HSKT:ta ja Piteåta vastaan. Poikamme hävisi molemmat ottelut, HSKT:lle 2-0 ja Piteålle 7-3. Sijoitus oli siis lohkossa 3.

Topv green pelasi alkulohkossa KBK Karlsborgia vastaan ja voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen 4-3. Toinen ottelu oli tuttua taisteluparia OLS vastaan. Poikamme hävisi ottelun 4-3. Jatko-ohjelma vaatikin suurempaa matematiikkaa, kun OLS oli hävinnyt KBK:lle. Jäimme kuitenkin lohkokolmosiksi yhden tehdyn maalin erolla.Keskinäiset ottelut ja maalisuhteetkin oli tasan. Harvinaisen tiukkaa junioriturnauksessa.

Lohkokolmosten sarjassa oli LRK, Topv White ja ToPV green.

ToPV white voitti LRK:n 7-2 ja heti perään ToPV green voitti myös LRK:n 9-2. Pronssinen mitalli siis ratkesi meidän keskinäisellä kohtaamisella. Turnauspäivä oli ollut pitkä koska meillä oli ensimmäinen ottelu klo.10.00 ja viimeinen oli klo. 20.00. Pääytettiin siis ratkaista pronssiset mitallit suoraan rangaistuslaukauksilla, mistä pojat oli todella mielissään. Vaikka vastakkain oli saman joukkueen miehet, niin pilkkukisa jännitti kaikkia pelaajia. Rangaistuslaukauskilpailun voitti ToPV green 5-4!!! Ilahduttavaa oli että 10 laukauksesta meni 9 maaliin, hyvä pojat!!!

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta opeteltiin jälleen ja kehityttiin pelaamaan joukkueena. Tavoite meillä on, että ei olla yhden eikä kahden pelaajan joukkue, vaan hyökätään ja puolustetaan joukkueena. Valmennus oli tyytyväinen pelin antiin.Erikoistilanteista tehtiin myös useita maaleja, mikä oli ilahduttavaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa turnausta Ouluun 20.2, eikä ne Sm-kisatkaan ole enää niin kaukana.

ToPV Green: Jere Pirttimaa, Joonas Hiltunen, Anton Ylianunti, Antti Höynälä, Eemeli Pöyry, Juho Kaaretkoski, Hugo Niska, Eetu Kunnari ja Joona Konttajärvi

ToPV White: Niko Iisakka, Jonne Kuure, Benjamin Kangosjärvi, Mattias Snäll, Joonas Halonen, Juuso Uusitalo ja 1 pelaaja vahvisti/peli Topv greenestä.

Jätä vastaus