Ohtoselle huomautus!

Suomen jääpalloliiton Liittohallitus on päättänyt antaa Jukka Ohtoselle huomautuksen.
Huomautus perustuu kurinpitovaloikunnan päätökseen.

Kurinpitovaliokunta toteaa sanatarkasti:
Ohtonen on ollut katsomossa pelin ajan, eikä ole ollut Tornion vaihtopenkillä. Kurinpitovaliokunta esittää liittohallitukselle, että Jukka Ohtoselle ei anneta
lisärangaistusta, koska hän ei ole rikkonut sääntöjä, tosin niitä kyllä hyvän tavan vastaisesti kiertänyt.
Samaten kurinpitovaliokunta ehdottaa huomautusta Topv:lle ja Ohtoselle sääntöjen kieroilusta. Tarkkoja sääntöjä ja ohjeita ei ole olemassa, mitä ns toimitsijakielto käsittää, joten on aika
kilpailusääntöihin ne lisätä.

Vastuksen vastalauseessa(Joukkueenjohtaja Tommi Jauhola) mainitaan mm: Ottelun Jukka Ohtonen seurasi katsomoalueen puolella, mutta Tornion Palloveikkojen vaihtoaition välittömässä läheisyydessä, vain metrien päässä vaihtopelaajista ja muista Tornion Palloveikkojen joukkueen jäsenistä. Näin hänellä oli erinomainen tilaisuus puuttua Tornion Palloveikkojen peliin valmentajan ominaisuudessa ja näkemyksemme mukaan näin myös tapahtui. Räikeimpänä osoituksena peliin osallistumisesta oli Ohtosen käytännöllisesti pitämät aikalisät ottelun ratkaisevilla hetkillä. Näillä toimilla Jukka Ohtonen oli osaltaan vaikuttamassa ottelun kulkuun toimitsijakiellosta piittaamatta.

No päätös on saatu ja ehkä se on oikeudenmukainen, koska sääntöjä ei ole, mutta toiminta oli siinä hengenvastaista.
Vastuksen puolustukseksi on todettava, että he tällä toimella halusivat myös saattaa tietoon säännöissä olevan puutteen.

ps. “Sääntöjen kieroilu” on mukava uusi termi, mitä lie tarkoittaakaan.

Jätä vastaus