ToPV D palasi voittojen tielle
Tornion Palloveikkojen D -juniorit kohtasivat eilen vierasottelussa Haparanda SKT:n Ruotsin Norra Regionin ottelussa.
Ennen ottelua tiedettiin, että vastustaja on varmaankin meitä perässä. Taktiikkaa muokattiin sen mukaan. Ottelu alkoi meidän vahvalla painostuksessa ja aika pian myös verkkoa saatiin heilutettua. Puoliaikaa kuvaa hyvin se, että me pidimme palloa, syöttelimme hyvin ja HSKT puolusti ja löi pitkää. Me olimme vastustajaa edellä kaikessa muussa paitsi viimeistelyssä. HSKT teki maalit kaikista paikoista. Puoliaikatulos 7-3 ei tee oikeutta meille, niin paljon parempia me oltiin.
Toisella puoliajalla ottelu jatkui samanlaisissa tunnelmissa. Lopputulos 16 – 4 oli vähintäänkin oikeutettu. Kehitettävää jäi vielä paljon. Aika-ajoin tyydyimme kummasti vastustajan vauhtiin ja samalla myös kaksinkamppailuissa pehmenivät ranteemme ihmeellisesti. Hyvää oli syöttötyöskentely – emme sortuneet yksinpeluuseen ja sooloihin vaan pallo liikkui välillä tosi hienosti. Saatiin myös 12 kulmasta 2 maalia – kohtuullista, mutta taas tyrittiin pilkku.
Maalit jakautuivat melko tasaisesti Toni Vaarala 4, Antti Lahdenperä 4, Markus Still 3, Olli Mesilaakso 2, Marié Piuva, Joonas Kangasniemi ja Antti Blomster kukin yhden.
Onneksi ilmat kylmenee ja päästään reenaamaan Närskiin. Pääsemme näin suorittamaan harjoituksia koko kentällä – meillähän on takana vain yksi ison jään harjoitus.