ToPV D – junnuille kauden ensimmäinen tappio!

ToPV:n D-junnut pelaisivat ensimmäisen Ruotsin sarjan pelinsä OLS:a vastaan. Ottelu oli kaikin puolin siisti ja puoliajalle siirryttiin 1-1 lukemissa. ToPV:n maalin teki E-junnuista hälytetty Joona Konttajärvi, joka oli tarkkana riparilla ponttoonitorjunnan jälkeen.

Toisella puoliajalla peli aaltoili päästä toiseen OLS:n käyttäessä paikkansa huolellisemmin ja näin loppulukemat 1-3 olivat oikeutetut.

Voitonavaimet olivat myös meillä, mutta ei oltu tarpeeksi huolellisia silloin kun voittaja ratkaistiin. Tuhrittiin mm. 2 rangaistuslyöntiä ja 7 kulmasta saatiin lyönti maalia kohti yhden kerran. 

Näin saatiin tilastoihin kauden ensimmäinen tappio. Joukkue pelasi kuitenkin kohtuu hyvin, joten ei ole syytä painia tämän kanssa pitempään, vaan “uutta matoa koukkuun”.

Ensi viikon lauantaina sarja jatkuu pitkällä Umeån vieraspelillä.

Yksi vastaus artikkeliin “ToPV D – junnuille kauden ensimmäinen tappio!”

  1. Ols kirjoittaa:

    Teillä puuttui avain- pelaajia. Ols pelasi myös kyllä hyvän pelin.

Jätä vastaus