Evergreenin kokemus ratkaisi
Evergreenin pakollinen kuukauden vapaa oli nyt ohi ja oli aika palata sorvin ääreen. Ottelut jatkui kotiluolassa, kaikkien pelkäämässä Närskissä. Vastaan asettui HSKT Haparannalta. Evergreen oli hyvin levänneen(syöneen) näköinen ja kopissa huokui jälleen into kentälle. Kaikki oli otettu huolella huomioon ennen ottelua, pallotkin tuotiin Rovaniemeltä Wetterin autolla paikalle, jotka se oli myös lahjoittanut. Tärkeiden pelien lähestyessä on joukkueen sisällä tehty pieniä muutoksia. Pörhölä pudotettiin HTPV:hen, Höynälät ja Kotila pakotettiin vielä jatkamaan lomaa. Maalivahtimme Euse ja Jakki olivat myös vähän keskenkuntoisia ja annoimme A. Sailamaalle näytön mahdollisuuden. Ensiviikolla kuitenkin katsotaan uudestaan pelaajien kunto. Evergreenissä oli myös yksi uusi junnu kokeilla yhden ottelun koeajalla, mutta pelaaja haluaa pysyä nimettömänä, ainakin toistaiseksi.
Ensimmäinen puoliaika lähti käyntiin juuri niin kuin oltiin sovittu, otettiin rauhallinen startti ja annettiin isojen lihaksien rauhassa lämmetä. Vastustaja teki kuitenkin avausmaalin hieman helpohkosti. Vihreät pelasi kuitenkin samaa kurinalaista peliä ja 10 min. kohdalla Jamo pääsi oikeasta laidasta läpi ja pisti Kunnarin Kyncille maalin eteen joka ei avopaikasta erehtynyt. Maalista ei kulunut kauaakaan kun HSKT siirtyi jälleen 1-2 johtoon. Maalin jälkeen tuli johdolta tuttu merkki pelaajille, jonka he tiesivät, että se tarkoittaa niitä pitkiä puita pesään. Tästä vihreä ryhmä selvästi terävöitti peliään ja J.Hietala tasoitti 2-2. Tästä ei kulunut kuin 2 min niin Taku puhkaisi koko kentän ja herkillä käsillään kävi siirtämässä Evergreenin ensimmäistä kertaa johtoon. Ottelun pelikellon näyttäessä 41min, meidän uusi junnu pääsi vasemmasta laidasta läpi ja löi voimalla pallon reppuun. Luultiin että päästään turvallisessa johdossa erätauolle, mutta vierasjoukkue teki vielä ihan lopussa kulmasta tilanteeseen 4-3, mikä oli taukotulos.
Erätauolla kopissa oli hyvin rento meininki, mutta samalla hyvin latautunut, koska ottelun tärkeys oli kaikkien tiedossa. Ottelussahan samalla punnittiin kuka on alueen ykkösjengi.
Puoliaika oli tehnyt hyvää myös vieraille ja he tasoittivatkin pelin 53 min. kohdalla. Peli aaltoili päästä päähän ja varsinkin meidän alakerta pelasi loistavan ottelun ja saivat pidettyä kokemuksellaan vastustajan hyökkäykset kerta toisensa jälkeen vaarattomina. Varsinkin J.Hietala, meidän ehdoton selkäranka piiskasi keskikenttää ja kärkiä parempiin suorituksiin. Ei vissiin ollut tyytyväinen otteisiin ja kävi itse siirtämässä vihreän ryhmän jälleen johtoon 73 min kohdalla. Maalin jälkeen vastustaja alkoi selvästi turhautua ja kentällä alettiin jo hieman viljelemään pieniä koiruuksia, tästä tilanteesta Evergreen selvästi nautti eikä lähtenyt niihin mukaan. Yksi huolen aihe joukkueelle kuitenkin tuli, koska Aunon Juha kaadettiin rangaistusalueella hyvin rumin ottein, tuomari ei nähnyt virhettä, mutta Jussilla vääntyi tilanteessa nilkka. Joukkueen lääkäri oli jo tilaamassa SEPEä paikalle, mutta Juha rauhoitteli, “että ei hätää..vanha vamma”. Ottelu kuitenkin jatkui ja meidän rookie kävi vielä niittaamassa kulmasta 83 min. kohdalla tilanteeksi 6-4 ja ottelu oli käytännössä taputeltu. Pieni kauneusvirhe vielä sattui ihan ottelun lopussa, HSKT teki kulmasta loppuluvuiksi 6-5.
Ihan yhteenvetona, että Evergreen pelasi erittäin järkevästi, puolusti todella hyvin ja pelasi omilla vahvuuksillaan. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin toisella puoliajalla tällaista vastahyökkäyspeliä ja ihan hyvin tuo näytti toimivan. Erikoismaininnan kyllä ansaitsee meidän uudet pelaajat. Joukkueen johto kyllä miettii tarkkaan jos heitä vielä käytettäisiin tällä kaudella kentällä, mutta viimeistän ensikaudella he ovat valmiita tämän tason otteluihin.
Evergreen siis jatkaa edelleen tappioitta 2-div. Norrassa ja tiistaina kotikentällemme saapuu Luleå BK.