ToPV 97:lle turnausvoitto Härnösandista!
Tornion Palloveikkojen D97 -syntyneet ottivat turnausvoiton Ruotsin Härnösandista. Pitkä 600 km matka Härnösandiin oli kannattava. Siellä saatiin pelata 7 ottelua 3 päivässä. Sää oli kokoajan suotuisa – kirkas pakkassää -8 – -17 °C välillä. Palloveikot pelasi erittäin tasaisesti läpi turnauksen ja vastuuta jaettiin koko ryhmälle. Alkusarjassa edettiin voitosta voittoon. Vain HAIK ottelu oli tiukka. Sen me voitimme hyvän ensi jakson ansiosta lukemin 4 – 2 (3 – 1). Välierässä kohdattiin Östersund SK, vihreäpaidat olivat liekeissä eikä ruotsin pojille annettu mahdollisuuksia. Aika ja tila otettiin pois ja loppulukemat 10 – 1 kertovat totuuden pelistä. Loppuottelussa kohdattiin uudelleen HAIK. Peli aaltoili päästä päähän ja HAIK meni johtoon. Tasoitimme seuraavasta hyökkäyksestä. Jälleen kotijoukkue siirtyi johtoon ja kotiyleisö huusi villisti. Ennen puoliajan loppua saimme hyvän paineen HAIKin maalille – ja sireeni ulvahti hienosti pakkassäässä tasoituksen merkiksi. Puoliaikatulos 2 – 2.
Toisella puoliajalla olimme parempia. Siirryimme nopeasti 4-2 johtoon, kavennus 4-3, taas maali meille 5-3. HAIK tulee maalinpäähän 5-4. Sen jälkeen peli oli meidän hallussa selvästi. Peliä jäljellä 2 minuuttia ja 6-4 maali meille – Saken är klart! Lopussa ei pahoja tilanteita ja loppusummerin soitua- pärähti sireeni soimaan ja kypärät, hanskat ja mailat lensivät ilmaan!
Tämä porukka on turnausjoukkue, se pystyy pelaamaan ottelusta toiseen tasollaan eikä notkahduksia tapahdu. Se on aika hyvin 11 -vuotiailta pojilta! Kiitokset siitä heille. 7 voittoa 7 ottelusta – aika hyvin? Ruotsalaisia olimme mielestäni eniten edellä lyöntitaidossa – vaikka sarkaa siinä riittää meilläkin.
Taustajoukot toimivat pelaajien tasolla – apua ja kannustusta riitti koko turnauksen ajan. Reissun erikoisuuksiin kuului sireenin kieltäminen eka pelin jälkeen – epäiltiin paikallisten sekoittavan palohälytyksiin. Finaalissa sireeni taas sallittiin. Sireeni täytyi olla tietyssä nurkassa ja suuntaus oli tarkasti määritelty! 7 kertaa se sitten soi!
Joukkueen kapteeni Niko Lauri ja mestaruuspytty!
