100 vuotta jääpallomestaruuksia
Tornion Palloveikkojen lehti ilmestyi eilen. Lehdessä oleva kausiennakko ohessa kokonaisuudessaan.
100 vuotta jääpallomestaruuksia
Tällä pelikaudella tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäistä Suomen mestaruuden ratkaisusta. Kuten kaikki hyvin muistavat kaatoi tällöin Polyteknikkojen Urheiluseura (PUS) HIFK:n finaalissa selvin lukemin 8-3. Sen jälkeen on mestaruus matkannut useiten WP-35:n kaappiin, peräti 16 kertaa. ToPV on myös lähellä ennätystä, sillä peräkkäisten Suomen mestaruuksien ennätystä pitää hallussaan OPS, viisi mestaruutta vuosina 1960-1964. Mikäli ToPV onnistuu tälläkin kaudella mestaruusjahdissa nousemme OPS:n rinnalle.
Jääpalloperhe on täynnä perinteitä. HIFK täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 110 vuotta. Juhlaottelussa HIFK pelasi Suomen vanhinta palloiluseuraa Oulun Luistinseuraa vastaan. Tänä vuonna täyttää myös maineikas Porvoon Akilles mahtavat 105 vuotta.
Viime kaudella talvi näytti varsinkin luonnonjääpaikkakunnille sitä pimeintä puoltaan. Sääliksi kävi Mikkelin Kamppareita ja Veitsiluodon Vastusta kun he taistelivat luonnonvoimia vastaan. Osittain tästä syystä Vastus joutui luopumaan Bandyliigapaikastaan, vaikka pohjoisessa tehtiinkin hartiavoimin työtä joukkueen puolesta. Pelaajien kehittyminen ja joukkueen menestyminen viime vuoden kaltaisissa olosuhteissa on mahdotonta. Kaihoten katsomme tässä asiassa länsinaapuriin, jossa lähes jokaisella liigapaikkakunnalla on joko valmis, rakenteilla tai suunnitteilla oleva jääpallohalli. Vuoteen 2010 mennessä Ruotsissa on 11 jääpallohallia!
Näin mestaruus ratkaistaan
Kahdeksan parasta joukkuetta selviytyy pudotuspeleihin. Puolivälierä vaiheessa välieriin menevä ratkaistaan pisteillä! Ensin pelataan huonommin menestyneen kotikentällä, sitten paremmin menestyneen kotikentällä ja jos pisteet ovat tasan pelataan 2 x 15 minuutin jatkoerällä, jonka voittaja selviää välieriin.
Välierät pelataan paras kolmesta periaatteella. Ensin pelataan paremmin sijoittuneen kotikentällä perjantaina 07.03.2008, sitten sunnuntaina 09.20.2008 huonommin sijoittuneen kotikentällä ja tarvittaessa keskiviikkona 12.03.2008 paremmin sijoittuneen kotikentällä. Lapsiperheet Torniossa huomioivat, että kyseinen viikko on hiihtolomaviikko! Runkosarjassa parhaiten sijoittunut välieräjoukkue saa aina vastaansa heikoiten sijoittuneen. Pronssiottelu pelataan perjantaina 14.03.2008 paremmin sijoittuneen kotikentällä.
Finaali pelataan Helsingissä lauantaina 15.03.2008. Kyseisenä viikonloppuna juhlistetaan jääpallon 100 vuotista taivalta. Pelillisesti viikonloppu on Helsingissä jääpallon juhlaa, sillä silloin siellä pelataan A-nuorten finaali, B-nuorten finaali, naisten finaali, tyttöjen finaali ja E-nuorten lopputurnaus, johon osallistuu 12 joukkuetta. Hieno viikonvaihde!
Tässä näkemys voimasuhteista tulevalle kaudelle
Joukkueet ovat arvioinnissa järjestyksessä viimeisestä mestariin
Veiterä
Veiterän uusi tuleminen sai nolon lopun. Seuralla oli suuria vaikeuksia saada pelaajia sitoutettua seuraan. Useat pelaajat siirtyivät vasta huomattavan myöhään syksyllä seurasta pois, mikä kielii sisäisistä ongelmista. Joukkue menetti lähes kaikki syömähampaansa. Janne ja Tomi Hauska jatkavat HIFK:ssa, Alpo Kaartinen, Manu Puumalainen ja Toni Taalikka piirtävät kuvioitaan Kamppareiden mustapaidoissa. Kaiken lisäksi vielä Juha Mustalahti ja Mikko Kiiskinen lopettivat. Markus Saukkonen siirtyi joukkueen ruoriin sarjan kynnyksellä. Uskottavuutta joukkue sai Moskovan Dynamosta saapuneen Aleksandr Oparinin muodossa, huhutaanpa vielä toisen pelaajan olevan tulossa samasta suunnasta. Muut paikkaajat ovat omista junioreista.
Sarjaan valmistautuminen on kuitenkin ollut heikkoa ja muu sijoitus kuin 11 olisi yllätys.
Sijoitus 11
Akilles
Killenin kesä on perinteisen hiljainen, joukkueesta ja sen tilanteesta ei ole paljon saanut selvää.
Mutta kun syksy pimenee, on joukkue esittänyt varsin pirteitä otteita. Valmentajavelho Pertti Koponen on taas loihtinut joukkueen varsin hyvään iskuun. Joukkueeseen on tullut nippu omia junnuja, jotka eivät kuitenkaan korvaa Tomi Tukiaisen(HIFK) ja Joakim Nordströmin (Botnia) aukkoa. Kun kevät saapuu on eväät syöty ja varsinkin pohjoisen pitkät pelimatkat aiheuttavat teksti –tv:n tilastomiehille hommia.
Sijoitus 10
JPS
JPS on viime vuosina keikkunut Play-off viivan molemmin puolin ja tämä vuosi ei tee siitä poikkeusta. Suuria muutoksia ryhmään ei ole tullut. Matti Viitanen lähti Norjaan ja Henrikki Ijäs lopetti. Uusia pelaajia ovat Narukerän Miika Liljeroos ja HTB:n torniolainen Harri Hiukka.
JPS tekee tällä hetkellä mahtavaa juniorityötä, joka tulee näkymään joskus tulevaisuudessa. Tulevalla kaudella JPS yltää vain 100% onnistuessaan pudotuspeleihin
Sijoitus 9
Botnia
Botnialla seurana menee hyvin. Junioritoiminta on hyvää se tullaan näkemään tulevina vuosina. Myös edustusjoukkuetta on rakennettu määrätietoisesti. Siirtyneitä tai lopettaneita ei ole ja uusia ovat Ruotsista palannut Jari Hyttinen, Akilleksesta tuleva Joakim Nordström, Kampparien Panu Arjanko ja OPS:sta tullut Antti Niskala.
Joukkue tulee menemään kauden aikana eteenpäin – kuinka pitkälle se onkin jo toinen juttu. Tämän joukkueen parhaat vuodet ovat jossakin tulevaisuudessa.
Sijoitus 8
Kampparit
Kampparien viime vuosi leudon talven takia yhtä tuskaa. Joukkue on kuitenkin hinannut itseään pikkuhiljaa kohti sarjan keskikastia. Viime vuoden 7 sijan parantaminen on kuitenkin kova haaste.
Joukkue koki siirtomarkkinoilla kovia. Joukkueen jättivät Kimmo Huotelin(Edsbyn), Joonas Kakriainen(WP-35), Lasse Kyllönen(WP-35), Osmo Puhakainen, Aku Pylvänäinen(OPS), Juho Liukkonen(HIFK) Panu Arjanko(Botnia). Uusia pelaajia on raavittu Veiterästä: Toni Taalikka, Alpo Kaartinen ja Manu Puumalainen. Loput aukot on tilkitty omilla junnuilla.
Joukkue pyrkii aina pelaamaan, mikä ei välttämättä tuo huippujoukkueita vastaan parasta tulosta, mutta se on ainoa tie kehittyä joukkueena ja yksittäisinä pelaajina.
Materiaali on paperilla heikompi, mutta mikäli talvi on talvi kaikki natsaa on pudotuspelipaikka haarukassa.
Sijoitus 7
OPS
Viime vuonna Palloseura näytti nuorella joukkueella hyviä tuloksia. Valmentajaksi palannut Ari Koivuniemellä oli käsissään tulevaisuuden mitaliryhmä, mutta taas kävi isoveli hakemassa kermat päältä. Luistinseuraan siirtyivät Palloveikkojen kasvatti VV Angeria, Petri Parpala, Ilari Moisala ja Pekka Paasovaara. Lisäksi Ruotsiin siirtyi maajoukkueessakin vieraillut joukkueen pistepörssin kärki Tommi Pikkuhookana ja maalivahti Kari Perkaus.
Vastaavasti joukkueeseen tuli OLS:n nuorisokaartia: Jukka Loukkola, Hannu Mokko, Matti Väärälä, Joni Tero ja Kimmo Keränen. Merkittävä hankinta oli myös kivitalon kokoinen Kamppareille 31 maalia sivaltanut Aku Pylvänäinen. Koivuniemen on kuitenkin aloitettava rakennustyö uudelleen. Loppusijoitus riippuukin saako hän joukkuetta pelaamaan myös vieraspeleissä kurinalaisesti ja saadaanko pallot toimitettua maalintekosektoriin kulmikkaasti liikkuvalle Pylvänäiselle.
Sijoitus 6
WP-35
Viime kauden pohjakosketus sai vipinää Weparijohtajiin. Jorma Saastamoinen kiinnitettiin valmentajaksi. Kamppareista hankittiin kokeneet Joonas Kakriainen ja Lasse Kyllönen. Ruotsista palasivat Joni Kauhanen ja Antti Pietiläinen. Ainoa menetys oli Sami Herrasen siirto Jyväskylään.
WP tulee olemaan kotona paha vastustaja jopa kaikille kärkiporukoille, sillä lyhyt kenttä ei sovi OLS:n ja ToPV:n kaltaisille luisteleville joukkueille. Erikoistilanteilla saatetaan myös vieraissa ottaa yllätyspisteitä. Weparit tähyää välieriin, ei taida riittää.
Sijoitus 5
Narukerä
Narukerä jatkoi mitaliketjuaan viime vuonna lyöden pronssiottelussa OLS:n. Tomi Leivo palasi joukkueen peräsimeen. Narukerä pelaa nautittavaa jääpalloa, jonka perustuksena on loistava luistelu. Jotenkin vain viime vuosina tärkeissä paikoissa huolellisuus ja ”pää” ei ole kestänyt.
Leivo on Narukerän oma mies eli varmaankin joukkue jatkaa entisellä tyylillä. Taitoa ja vauhtia joukkueesta löytyy tänäkin vuonna ja kaikki ”suuret” ovat perinteisesti vaikeuksissa Porissa. Sama hurmos vain pitäisi saada siirrettyä vieraspeleihin.
Joukkue menetti tärkeän Jari Avellanin ja Tomi Mustosen Ruotsiin. Onneksi Markku Arola palasi sapatiltaan. Nyt vauhti ei taida riittää mitaleille.
Sijoitus 4
HIFK
HIFK on rummuttanut tavoitteen olevan Suomen Mestaruus – se on tälle joukkueelle ainoa oikea tavoite. Muutenkaan HIFK ei ole pitänyt liekkiään vakan alla ja pohjoisen mahtiseurat OLS ja ToPV ovat saaneet kuulla totuuksia kuolevaisuudestaan. No onneksi mestaruus vielä toistaiseksi ratkaistaan pelaamalla. Viime vuonna HIFK lähti juhlavuoteensa mestaruus mielessä, se hankki huiman nipun pelimiehiä. Tänä vuonna tuo nippu on mennyt pelillisesti eteenpäin. HIFK on joka alueeltaan huippujoukkue. Sitä vastaan ei ole koskaan helppo pelata ja varsinkin johtoasemassa ollessaan joukkue on inhottavan hyvä. Joukkue menetti tärkeitä pelaajia Miikka Tujula lähti Ruotsiin, Jarno Bedda ja Stefan Kämpe laittoivat hokkarinsa naulaan. Varsin kovia miehiä! Lappeenrannan veljekset Tomi ja Janne Hauska, Kampparien Juho Liukkonen ja Akilleksen Tomi Tukiainen korvaavat kyllä menetykset. HIFK:n valmentajana jatkaa Timo Partanen, jonka haasteellisena tehtävänä on pitää tähtipaitojen tähtipelaajat tyytyväisenä, vaikka osalle onkin luvassa ns. pieni rooli. Mikäli tämä onnistuu – mestaruus kotikaupungissa on lähellä.
Plussat
+ johtoasemassa loistava ryhmä
+ kurinalainen ryhmä
+ Hauskat toivat nopeutta
+ finaali kotikaupungissa
Miinukset
- ei pysty nousemaan ahdingosta
- ei voittamisen kultturia
- ei todellista ratkaisijaa
Sijoitus 3
ToPV
Nelinkertainen Suomen mestari hamuaa lisää menestystä. Se on tänä vuonna tiukemmassa kuin aikoihin. Pahimmat haastajat HIFK ja OLS vahvistuivat. Joukkueen alakerta meni totaalisesti uusiksi. Maajoukkuemiehet Antti Ekman ja Marko Herajärvi siirtyivät Ruotsin Bollnäsiin. Pekka Hiltunen vuokrattiin Kalix Bandyyn ja Jussi Karjalainen löysäsi luistimia ja siirtyi HT Bandyyn. Kokonaan luistimet löi naulaan Jussi Harjuoja.
Alakertaan hankittiin Maailman mestari Vesa Vuokila, Vastuksen nuori Kimmo Nurkkala ja kokenut Janne Hietalakin houkuteltiin sapatilta mukaan.
Maalivahti Erkki Koivuranta sai vihdoin paikan näyttää osaamistaan. Hänen tuekseen tuli ToPV ikoni Jari Haapakoski. Kärkeen hankittiin Villasta Mikko Rytkönen, toissa vuoden liigan maalikunkku.
Rytkösen hankinnan avulla Mikko Lukkarila voitiin siirtää keskikentälle ja jo harjoituspeleissä näkyi Lukin luistelun kehittyminen – huh mikä potku! ToPV:n keskikenttä on liigan paras: Ohtonen, Zolotarev, Pörhölä, Lukkarila ja Koivisto on todellinen haaste mille karvaukselle tahansa. Ja kun kärjessä on Hyry, Vaattovaara ja Rytkönen - miehet joiden kädet ei jäädy, on sekin osa-alue kunnossa. ToPV:n vaarana sarjassa on kapea laadukas materiaali. Joukkueeseen on taas nostettu monta pelaajaa junioreista haistelemaan mestarijoukkueen vauhtia, mutta finaalivauhtiin heistä ei vielä ole. Ilman loukkaantumisia joukkue on lähellä historiaa – viidettä peräkkäistä mestaruutta!
Plussat
+ voittamisen kultturi
+ kurinalainen ryhmä
+ ratkaisijat
Miinukset
- kapea materiaali, ei kestä keväällä loukkaantumisia
- vaikeuksissa huonoissa olosuhteissa
Sijoitus 2
OLS
Viime kaudella OLS tippui ensimmäisen kerran mitaleilta 2000 –luvulla. Se sai herrat hiiltymään ja hankinnat ovat sitä luokkaa, ettei homma toistu ainakaan tällä kaudella.
Valmentaja Tiusasella on käytettävissään sarjan paras materiaali. Joukkueeseen tulivat Pekka Paasovaara(Ljusdal), Jarmo Mällinen(Sirius), Petri Paasovaara(OPS), Ilari Moisala(OPS), Ville-Veikko Angeria(OPS), Janne Parpala(OPS), Hannu Kauttio(ToPV), Vesa Leino(ToPV) ja Markus Kumpuoja(Vastus). Joukkueesta lähtivät pienen peliajan pelossa nuoret Jukka Loukkola(OPS), Hannu Mokko(OPS), Matti Väärälä(OPS), Joni Tero(OPS) ja Kimmo Keränen(OPS).
Myös vanha sotaratsu Marko Kilpeläinen on saatu vielä kerran jäälle.
OLS osoitti vaarallisuutensa kaatamalla ToPV Haaparannan loppuottelussa ja nousi samalla suurimmaksi mestarisuosikiksi. Joukkue on hyvä sekoitus kokeneita pelimiehiä ja nuoria maajoukkuetta kolkuttelevia pelaajia. Erikoistilanne osaaminen Arto Loukkolan johdolla on maan parasta. Tiusasella on näytön paikka – tällä ryhmällä muu kuin mestaruus on epäonnistuminen. Mestarisuosikki!
Plussat
+ levein laadukas materiaali
+ Arto Loukkolan kyky ratkaista ottelut
+ luottaa omiin vahvuuksiin
Miinukset
- paineensietokyky, typerät jäähyt
- ei voittamisen kulttuuria
Sijoitus 1