Vihreävalkoinen ennakko

Finaalissa pelaavat Suomen kaksi parasta joukkuetta. Totuuden nimissä on sanottava, että OLS:lla ja Narukerällä ei olisi ToPV:tä vastaan ollut mitään mahdollisuuksia – siksi vahva niskalenkki ToPV:llä on näistä joukkueista.
Mutta HIFK onkin eriä maata. Joukkue on osoittanut, että se on ansainnut finaalipaikan. Joukkue puolustaa hyvin, se on myönnettävä – sitä he myös jaksavat itsekin mainostaa. Mutta ToPV on pudotuspeleissä pystynyt tukkimaan oman päänsä paremmin kuin HIFK ja tehdyt silti reilusti enemmän maaleja.
HIFK levensi rinkiään pitkin syksyä ja haali oikeita pelimiehiä pitkin eteläsuomea. Joukkueella on taitoa, kovuutta, muttei kokemusta finaaleista! Mitä se merkkaa?
HIFKin omissa arvioissa kehuttiin joukkueen pelaavan ”modernia” jääpalloa ja ToPV:n juuttuneen jonnekkin viime vuosituhannelle. Myös kiinnitettiin huomiota – aivan ansaitusti – siihen, että ToPV:llä on pelaajavalmentaja eli Julle kentällä ja pelinjohto sen takia takkuaa. No peliä johtaa laidalta DImo Kurtti ja homma näyttää kuitenkin olevan hallinnassa.
Jos HIFK pääsee johtoon se tulee sulkemaan oman maalinsa vielä tiiviimmin ja satsaa vain nopeisiin kontriin, jossa se on pirun hyvä. Sen jälkeen selviääkin se, että jaksaako HIFK kalusto peliä loppuun vain loppuuko ToPV kärsivällisyys?
Jos ToPV johtaa pitkään , joutuu HIFK avaamaan peliä ja silloin ToPV menee huolellisella viimeistelyllä menojaan.
Ratkaisevaa on myöskin tuomarilinja. Kun pelataan mitallista sallitaan aina kovemmat otteet. Mutta kuinka paljon? Jos pilli pysyy taskussa siitä hyötyy HIFK ja jos se pysyy suussa siitä hyötyy ToPV.
Urheilulehti ja HIFK:n omat kotisivut pitävät HIFKiä suosikkina. ToPV:n kannalla on taas Veikkaaja ja veikkauksen kertoimet.

HIFK:n vahvuudet ja heikkoudet
+ puolustuspeli (tiivis omalle rangaistusalueelle valuva sumppu)

+ argessiivinen joukkue (joukkue pelaa lujaa sääntöjen molemmin puolin)

+ vastaiskut (nopeita, hyvät viimeistelijät)

+ Mutikainen (liideri ja työmies vailla vertaa)

- Kunto (HIFK:n kunto ei kestänyt semissä Oulussa vaan joukkue oli aivan puhki toisella jaksolla, jota OLS vei)

- jäähyherkkä (jos Siniaalto ottaa tarkasti hakkaamiset ja myöhästyneet taklaukset)

- takaa-ajossa ei aseita

- kokemus (ei kokemusta Finaaleista, jos jollakin ei uni tuu tänään silmään se on HIFK!)

ToPV
+ Kokemus (kolme kultaa samalla jengillä)

+ luisteluvoima (jäätävä määrä)

+ pallollinen taito (Suomen paras)

+ kotikenttä (nukuttu yö omassa sängyssä, aina loistava jää ja tuhansia torniolaisia)

- ei kerrota

Jätä vastaus