Finaali on tulosvedossa ja pitkävedossa!

Ohessa ottelun vetoennakko SJPL:n sivuilta:
Lauantaina 17.3. jääpalloilun tulosvetokohteena nro 1 pelataan ottelu ToPV - HIFK. Kohde sulkeutuu klo 15.55.

Ottelussa on suuret panokset, sillä voittaja on Suomen mestari 2007.

Taistelupari ToPV-HIFK ei ole koskaan aikaisemmin kohdannut finaalissa. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Torniossa pelattiin tasan 4-4 ja Helsingissä HIFK oli parempi maalein 6-5. ToPV on voittanut miesten Suomen mestaruuden viidesti ja HIFK 14 kertaa.

Finaalissa kohtaavat kaksi hyvin luistelevaa ja pelaavaa joukkuetta. Joukkueet ovat erityyppisiä. ToPV pyrkii hallitsemaan palloa ja pelaa molempiin suuntiin kontrolloidusti. HIFK puolestaan on koko maan parhaiten puolustava joukkue ja vastaiskupelissä erittäin varallinen.

Pelaajavalmentaja Jukka Ohtosella on käytettävissään terve joukkue. Molemmat joukkueet tuntevat toistensa pelityylin hyvin. Vastustajalla on kovan luokan pelimiehiä: Mutikainen, Partanen, Tujula, Söderström. ”Keskikentällä on pelattava tarkasti, jottei vastustaja pääse kontraamaan. Samoin Söderströmin pitkien pallojen haltuunotot on estettävä. Tulemme todennäköisesti hallitseman paljon palloa, mutta maalintekopaikkoja ei tule olemaan kovin montaa. Paikat on käytettävä, samoin kulmalyönneistä odotan onnistumisia. Vastakkain ovat runkosarjan ensimmäinen ja toinen, joten odotettavissa on tasainen ottelu. Oman joukkueesta Ohtonen lisäksi totesi, että luistin kulkee hyvin ja vauhtia riittää. Haluamme voittaa kotikentällä Suomen mestaruuden ja lähdemme luottavaisin mielin kamppailuun”, totesi Ohtonen lopuksi.

HIFK:n riveistä on poissa Tomi Tasten, muutoin pelaajat ovat terveenä ja valmentaja Timo Partanen saa jalkeille iskukykyisen joukkueen. ToPV on kova kotijoukkue, joka omaa leveän materiaalin. Erityisen hyvä on joukkueen hyökkäyskalusto. ”Meidän on pidettävä torniolaisten kärjet (Hyry, Vaattovaara) pois palloista. Lähdemme otteluun omalla peruspelillä, toki jotakin hienosäätöä olemme ottelua varten tehneet. Meillä on hyvä draivi päällä ja onnistumiset ruokkivat onnistumista. Joukkueen peli on tiivistynyt ja joka kentän osalla meillä on vahvoja pelaajia, libero Juha Laitinen, keskikentällä Mika Mutikainen ja kärjessä Lauri Söderström. ToPV:lla on runsaasti loppuottelurutiinia, meillä SM finaalissa on pelannut 3 tai 4 pelaajaa. Erikoistilanteilla tulee olemaan isomerkitys”, tuumaili Partanen ottelun kynnyksellä.

Ottelun ratkaisu: vastakkain ovat Bandyliigan parhaiten hyökkäävä ja puolustava joukkue – pystyykö ToPV murtamaan HIFK:n taimmaisen puolustuslinjan vai pääseekö HIFK kontraamaan keskialueen pallon riistoista?

Jätä vastaus