Narukerä jäi jalkoihin - ToPV Finaaliiin!
Hiihtolomani ja muut reissut on tehty ja palattu useimpien kauhuksi taas pätemään. Eli ohessa pikku raportti.
Ei tullut ottelusta trilleriä vaan ToPV:n näytös. Mielessä kävi jo, että miten ToPV saattoi hävitä näille pari päivää sitten. Narukerän kotisivut uhkuivat, että tänään ToPV:lle ei riitä edes normaalipeli voittoon? Riitti yksi puoliaika!
Ottelu päästiin pelaamaan parin plusasteessa ja heikossa tuulessa eli loistavissa olosuhteissa. Peliä oli seuraamassa runsaat 700 katsojaa. Ottelu alkoi räväkästi, Narukerä pääsi kahteen loistopaikkaan, mutta Marko Herajärvi oli pallon tiellä upeasti. Varsinkin riparista 5 metristä suoritettu käsitorjunta Tomi Mustosen laukaukseen oli ”maailmanluokkaa”. Heti perään ToPV:llä oli vastaavan tasoinen häsmäkkä Kerämaalilla, mutta pallo pysähtyi maaliviivalle uhrautuvan pakin luistimeen. Näide ensiminuutin tilanteiden jälkeen ottelun hallinta siirtyi hienokseltaan ToPV:lle, joka hyökkäsi kuitenkin melko varovasti. Narukerä tyytyi pelaamaan pitkää ja maalivahtikin heitti vain pitkiä toivotaan-toivotaan palloja. Kotijoukkueen kolmannesta kulmasta Jari Vaattovaara siirsi kotijoukkueen johtoon – paine lisääntyi Porin maalilla. Antti Ekman nousi ja keskitti maalille, jossa Jukka Ohtonen ainakin oli hereillä ja ohjasi pallon maaliin. Narukerä sai vaparin – Petri Perkauksen pyssy yskähti kuivasti ja pallo oli ylänurkassa. Ja kun Kerän pojat vielä kehuivat kutia kaivettiin palloa jo Porilaisten maalista Jussi Hyryn upealla soolomaalilla.
ToPV karvasi Narukerän täysin aseettomaksi. Palloveikkojen hyökkäykset vyöryivät kerta toisensa jälkeen porilaispäätyyn ja kun onnistumisiakin sattui meni vihreäpaidat menojaan. Jussi Hyryn sinetöimä puoliaikaluvut 7-2 kulmasta yliajalla ratkaisi ottelun sitten viimeistään.
Ekapuoliajalla Narukerä epäonnistui kyllä melkein kaikessa. Joukkue puolustaminen oli luvattoman heikkoa – Palloveikot luisteli vuorotellen sumpussa seisovan Keräpakan läpi. Ei argessiivisuutta, ei autettu kaveria. Pallollinen peli oli täysin Heikki Hyvösen harteilla. Janne Väkiparta, Jari Avellan ja tankkimainen Jani Hietikko olivat aivan hukassa. Myös maalivahti Niko Lahti oli epävarma. Jännittikö joukkue taas liikaa?? Ainoa hyvä asia Narukerän pelissä oli Heikki Hyvösen lisäksi oikeaan aikaan otettu aikalisä(3-1) – tosin sekään ei auttanut mitään.
Palloveikot taas karvasi hyvin em. Kerän pelinrakentajat saatiin täysin pimentoon. Igor Zolotarev, Jussi Hyry ja Paulus Pörhölä olivat tässä työssä koko pelin aivan loistavia. Jari Vaattovaara oli koko puoliajan taas loistovireessä, maali, yhden kosketuksen hienot syötöt ja se vainu – jolla Keräpakki saatiin tekemään virhe, josta seurasi tärkeä maali. Koko joukkueen puolustuspeli oli hyvin organisoitua ja helpon näköistä. Kokonaisuudessaan jäätävä esitys.
Toiselle puoliajalle kotijoukkue panosti alusta tarkkaan peliin, jotta Kerä ei pääsisi enää missään vaiheessa mukaan. Yksi nopea tuli, mutta sen jälkeen homma oli hallussa. Narukerä otti kaksi peräkkäistä jäähyä ja loppu olikin sitten kissa ja hiiri leikkiä. Palloveikot varoi loukkaantumisia ja Porilaiset luistelivat perässä. Peli meni loppua kohden hieman rumaksi kun Tommi Heikkilä alkoi tulla tilanteisiin ”kick boxingin tapaan” kyynärpäät koholla ja Janne Väkiparralta meni bitti kokonaan nurin: Onneksi polvitaklauksen kohteeksi joutunut Igor Zolotarev ei loukkaantunut pahemmin. Väkiparta komennettiin koppiin – en ole varma oliko jo kolmas jäähy vai suora punainen? Loppunumerot 13-4(7-2) mairittelevat Narukerää, tällä esityksellä OLS takoo samat lukemat pronssiottelussa.
Pelin jälkeen ei varmasti punaisimmallakaan porilaisella ollut epäselvyyttä asiasta kumpi kuului loppuotteluun. Porilaista onnistui toisella puoliajalla maalivahti Niko Lahti, joka poimi ToPV laukauksia helpon näköisesti. Pori yritti puoliajan peliä Väkiparran laidan kautta, mutta ToPV yläkarvaus puri systeemiin hyvin – kerta toisensa jälkeen pallo ”varastettiin” syvällä porilaiskenttäpuolella. Peli menetti paljon, koska se oli ohi jo ekapuoliajalla.
Palloveikkojen parhaana palkittiin 3 maalia jo ekajaksolla paukutellut Jussi Hyry – eikä syyttä. Myös karvaustyö maistui Hyrrälle tänään hyvin. Vadu oli toisella jaksolla jossain muualla, vadumaisia maalipaikkoja herra hukkasi puolenkymmentä. Ikun luistimille jaardit maistuu – hyvä puolustuspeli. Pale jäädytti Väkiparran laidan pallollisen pelin Hyrrän kanssa mainiosti.
Palloveikkojen pallollisen pelin toivoisi vielä jakautuvan tasaisemmin – Julle ja Nurre ottavat ehkä liikaa pallollista vastuuta - tällöin myös ToPV on vaikeammin pysäytettävissä. Erikoistilanteet pitää pystyä päättämään paremmalla prosentilla.
Tuomari Tapio Siniaalto oli Porilasten lausunnoilla hyvin valmisteltu, mutta ei pitäisi tämän(kään) päivän esitystä voida arvostella!
Hyvältä näyttää – Taas!