TOPV 96 VOITTIVAT SM-HOPEAA JYVÄSKYLÄSSÄ 3.-4.3.2007
ToPV 96-juniorit ja vanhemmista koostunut fanijoukkue matkasi perjantaina kohti Jyväskylää SM-turnausta. Turnaukseen lähdettiin luottavaisin ja hieman jännittynein tunnelmin, koska Jyväskylässä asettuisi vastaan aivan uusia ja tuntemattomia joukkueita.
Turnauksessa ensimmäinen peli oli Imatran Pasa Bandya vastaan. Ottelu alkoi varsin tasaisissa tun¬nelmissa ja vihreisiin pukeutunut fanijoukko sai virittää kannustushuudot loistokuntoon heti aa¬mus-ta. Tasaisten vaiheiden jälkeen pojat käänsivät pelin 5-3 voitoksi.
Toisessa ottelussa vastaan asettui järjestäjäseura JPS:n punainen joukkue. Peli oli ensimmäistä hel¬pompi ja loppulukemat 8-2 oikeutetut. Peli oli pojilta hyvä suoritus joukkueena, mistä kertoo myös se, että joukkueen maalit jakaantuivat viidelle pelaajalle
Iltapäivän pelissä vastassa oli Mikkelin Kampparit. Pojat paransivat peliään ja voittivat ottelun sel¬västi maalein 9-2. Valmentaja Igor Zolotarevin mukaan 3. ottelu oli pojilta paras esitys turnauksessa siihen mennessä. Fanijoukko yhtyy toteamukseen.
Illan viimeisessä ottelussa ratkaistiin lohkovoittaja. Helsingin Vestaa vastaan pelatusta ottelusta irtosi ylivoimaisen esityksen jälkeen voitto luvuin 13-1. Pojat pelasivat omaa peliään alusta lop¬puun.
Sunnuntaiaamun puolivälierässä vastaan asettui JPS:n sininen joukkue. Pojat voittivat aamupelin 7-0 ja varmistivat paikan mitalipeleihin. Taistelu alkakoon!
Välierässä vastaan asettui WP-35, jonka valmentaja Harri Kauhasen kanssa käytiin tiukkaa ja hu¬moristista sananvaihtoa jo ennen ottelua. Melko tasaisten alkuminuuttien jälkeen voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Pojat etenivät hienolla pelillä loppuotteluun lukemin 13-2.
Finaalissa vastaan asettui Helsigin Botnia, jonka otteita oli sivusilmällä seurattu jo edellispäivänä. Finaalista tulisi kahden luistelevan joukkueen taisto. Finaali sujui vauhdikkaissa tunnelmissa fani¬joukon testatessa äänihuulten kestävyyttä. Botnia oli ensimmäisellä puoliajalla selvästi parempi lukemin 8-1, mutta ToPV voitti toisen puoli ajan 4-2. Botnian jääkiekkoileva joukkue vei kuitenkin voiton värikkäässä finaalissa 10-5. Hopea oli pojilta loistava suoritus.
Turnaukseen oltiin tuloksellisesti varsin tyytyväisiä, tuomaritoimintaan ei aina niinkään. Nyt jouk¬kue jatkaa nälkäisinä ensikauteen.
Joukkueessa pelasivat:
Alaviuhkola Juho, Harjuoja Eemeli, Heikkinen Eero (mv), Huhtalo Niko, Husa Samuli, Mokko Anssi, Pruikkonen Simon, Puljujärvi Jesse, Räisänen Tuomas, Siponen Waltteri, Uurtamo Ville, Välimaa Jaakko ja Zolotarev Matias.
Turnauksesta raportoi Minna Mokko joukkueenjohtaja Timo Pruikkosen kanssa.