Palloveikot voitti Narukerän – runkosarjavoitto lähellä!
Palloveikot osoittautui tänään Narukerälle liian vahvaksi. Narukerä oli ilmeisesti soitellut Kirkolle ja kysellyt miten vihreäpaidat pysähtyy. Mutta yritykseksi se tällä kertaa jäi.
Narukerä siirtyi johtoon Jaakko Niemen sivaltamalla maalilla ruuhkan takaa.
Mikko Lukkarila tasoitti ottelun lakaisemalla pallon vapaasta paikasta varmasti maaliin. Hurjassa iskussa ollut Antti Ekman jouduttiin kaatamaan ja Pekka Hiltunen pisti pallon maaliin. Jari Vaattovaara lisäsi johdoksi 3-1 kulmalyönnistä, jonka kuittasi pujottelukeppeinä torniolaisia käyttänyt Tomi Mustonen. Vielä kerran ToPV siirtyi kahden maalin johtoon Jari Vaattovaaran toimesta. Narukerä saa kulmalyönnin, joka tulee yliajalla eli se täytyy lyödä suoraan. Vaikka asia tiedostettiin, lyö Janne Väkiparta pallon vastustamattomasti maalin kattoon. Puoliaika ToPV:lle 4-3.
Narukerä yritti pysäyttää Palloveikkoja myötäkarvauksella valumalla suosiolla omalle puoliskolle, jos ei heti päästy kontraamaan – pallo lyötiin aina pitkällä ToPV:n maalille. Aika köyhää hyvin luistelevalta joukkueelta? Palloveikot piti ottelua numeroista huolimatta hyvin kontrollissaan.
Toisen puoliajan alkajaisiksi Jukka Ohtonen esitteli nuoremmilleen taitojaan ja päästeli koko puolustuksen läpi tehden maalin, 5-3. Mikko Lukkarila paiskaa kulmasta 3-6 ja homma alkaa näyttämään hyvältä. Vadu lisää johdoksi 3-7 pienestä kulmasta tyypilliseen tapaansa. Pekka Hiltunen lopettaa porilaisten optisimpienkin unelmat lyömällä kulmasta 3-8. Narukerä kaventaa noin 32:sta pitkästä - pallo tipahtaa vihdoin hyökkääjälle ja Jaakko Niemi kuittaa 4-8. Timo Niemi 5-8 ja sitten Paulus Pörhölä tarjoilee Vadulle tyhjän maalin 5-9. 5-10 syntyy kun Make Herajärvi vapauttaa Mikko Lukkarilan läpiajoon ja lopullisen sinetin lyö Jukka Ohtonen.
Narukerä jatkoi passiivista peliään myös toisella puoliajalla. Se ei vain onnistunut. Joukkue ei ollut tottunut tällaiseen pelitapaan ja Palloveikot saivat rauhassa kehrätä vauhdin em. seurauksin. Narukerän hyökkäyspään vaparit olivat vaarallisia, joissa pallo annettiin täydessä vauhdissa kiitäville pelaajille – näiden kanssa ToPV oli aika-ajoin vaikeuksissa.
Peli oli koko ajan Palloveikkojen näpeissä, Naruerän valumistaktiikka ei purrut nyt ollenkaan. ToPV hyökkäsi tutusti leveällä rintamalla, erityisesti Antti Ekmania Narukerä ei saanut millään kuriin – hieno suoritus. Edellisen päivän tappio oli selvästi herkistänyt poikiemme ja kaikista palloista ”tapeltiin” esimerkillisesti. Viimeistelykin oli luokkaa parempaa kuin eilen. Hyvä peli – hyvä päivä.
Voitto tiesi sitä, että joukkue pääsee helpommalla keskiviikon OLS peliin. Tappio siinä ei hetkauta, jos hoidamme Akilleksen ja WP-35 viikonloppuna – tämä varmistaa runkosarjan voiton. Jos näin tapahtuu puolivälierissä saadaan vastaan Akilles. Ja jos se selvitetään vastassa on todennäköisesti voittaja parista Narukerä-OPS!