OLS – ToPV tulosvedossa!

Ohessa ennakko liiton sivuilta.
Keskiviikon 7.2.2007 jääpalloilun tulosvetokohteena nro 4 pelataan ottelu OLS – ToPV. Kohde sulkeutuu klo 18.25.

Bandyliiga palaa MM-tauolta pohjoisen hegemoniaottelulla OLS – ToPV. OLS on sarjataulukossa neljäntenä ja ToPV on sarjan kärjessä ainoana tappiottomana joukkueena. Joukkueet ovat tällä kaudella sarjassa kohdanneet kerran, ToPV voitti kotonaan 8-3. Pohjoisen kovat pakkaset saattavat aiheuttaa ottelun pelaamisen kolmessa jaksossa.

OLS:n terveystilanne on kohtalaisen hyvä, ainoastaan pientä flunssaa on ollut liikkeellä. Kaikki pelaajat ovat kuitenkin käytettävissä keskiviikkona. Suunnitelmansa mukaisesti oululaiset harjoittelivat tiukasti tauolla loppupelejä silmälläpitäen. Flunssa ja kovat pakkaset vaikeuttivat jonkin verran harjoittelua.

”Meillä on edessä kova jakso, sillä neljä seuraavaa vastustajaa ovat ToPV, HIFK, Narukerä ja OPS. ToPV oli vahva kotikentällä ensimmäisessä ottelussa, mutta olemme sen jälkeen muuttaneet ryhmitystämme ja pelaajien pelipaikkoja. Torniolaiset hyökkäävät leveällä rintamalla ja siksi heitä vastaan on pelattava joukkueena. ToPV on hyvä mittari joukkueemme nykykunnolle, lähdemme positiivisin odotuksin otteluun”, tuumi OLS:n päävalmentaja Timo Tiusanen.

OLS on hyökkäävä joukkue, mikä näkyy myös pistepörssissä. Kauden tehopelaajat: Samuli Niskanen 60 (28+32), Marko Kilpeläinen 45 (27+18) ja Arto Loukkola 37 (28+9).

ToPV:n peli kulkee vakuuttavasti. Takana on jo 7 perättäistä voittoa ja rasitteena on vain tasapeli HIFK:n kanssa. ToPV:n kahdensuunnan peli toimii ja joukkue on hyvässä kunnossa tärkeimmissä peleissä. Kapasiteettia joukkueella on ja kunnonajoitus on kohdallaan.

”MM-tauolla pelaajia oli maajoukkuetehtävissä ja vielä kun muutama pelaaja sairasteli, niin välillä jouduttiin harjoittelemaan varsin pienellä ryhmällä. Pelaajilla vauhti on ollut kuitenkin hyvä. Onneksi pystyimme muutaman kerran tekemään ison kentän peliharjoituksia yhdessä Haaparanta Tornion kanssa. Kotiottelu OLS:aa vastaan oli hyvä peli meiltä. OLS on aina vahva kotonaan ja hyvin pitää pelata, jos Oulusta pisteet saa otettua. Kaikki pelaajat ovat käytettävissä keskiviikkona ja odotan ottelusta vauhdikasta koitosta”, kertoi pelaajavalmentaja Jukka Ohtonen.

Kauden tehopelaajat: Jari Vaattovaara 40 (30+10), Igor Zolotarev 35 (20+15) ja Peter Noren 31 (12+19).

Ottelun merkitys: OLS tarvitsee pisteitä, mikäli haluaa nousta kamppailemaan runkosarjan voitosta HIFK:n, ToPV:n ja Narukerän kanssa.

Ottelun ratkaisu: Pystyykö OLS pitämään ToPV:n leveän hyökkäysrintaman ja maaliahneet pelaajat kurissa?

Ottelun luonne: ToPV:n hyökkäysmateriaali on leveä, jopa puolustajat ovat hyviä pallollisia pelaajia. Toki oululaisillakin on hyökkäysvoimaa, löytyväthän pistepörssin kärkinimet sieltä. Molemmat joukkueet ovat ns. hyökkääviä joukkueita, joten maaleja on odotettavissa.

Jätä vastaus