OPS säikäytti Vihreitä!

Ottelu saatiin pelta loistavissa olosuhteissa, pakkasta 5 astetta ja heikko etetätuuli.
Ottelu alkaa vauhdikkaasti ja peli aaltoilee tasaisena päästä päähän. Ottelun avausmaali nähdään vasta 22 minuutin kohdalla kun OPS siirtyy ensimmäisestä pelitilanne paikastaan 0-1 johtoon. Palloveikot tuhlailee lukuisia paikkoja ja vihdoin 1-1 tasoitus tulee Peter Norenin upeasta pystysyötöstä Antti Ekmanille joka paiskaa tasoituksen. OPS vastaa välittömästi. Kari Perkaus heittää ToPV rangaistusalueen kaarelle, VV Angeria ottaa upeasti alas ja siirtää OPS:n taas johtoon. 2-2 tasoitus tulee kun OPS puolustaja roikkuu Ikussa kaksin käsin rankkariralueella ja Pekka Hiltunen käy lyömässä pallon pömpeliin. 2 - 2 on myös puoliaika tulos. OPS pystyi vastaamaan kotijoukkueen luisteluun hyvin, joukkue kääntyi hyökkäyksiin todella nopeasti ja näytti kuin ToPV:n kärjen karvaus ei oikein saanut lähtöjä kuriin. Varsinkin VV ja Petri Paasovaara olivat hyviä. Myös maalivahti Kari Perkaus otti kiinni useammankin läheltä tulleen laukauksen ja hän peitti heittoaan hyvin ja vielä heitti maita pitkin suoraan lapaan.
Palloveikot vaikutti hieman uneliaalta ja OPS:n vahvuudet pääsivät vähän liian hyvin esille. Viimeistely oli myös kehnoa.
Toinen puoliajan alku oli ensimmäisen toisintoa. OPS jaksoi karvata ankarasti. Kahdella Janne Parpalan maalilla he siirtyivätkin 2-3 ja 3-4 johtoon ToPV puolustuksen suosiollisella avustuksella, välissä Luki Lukkarila pääsi tasoittamaan. Sen jälkeen ToPV karvaus alkoi saamaan OPS:n lähtöjä paremmin kiinni ja Kari Perkaus joutui turvautumaan yhä enemmän vain pitkiin toivotaan-toivotaan avauksiin. OPS pelaajat alkoivat sättimään toisiaan ja sitten valittivat jo joka vihellyksestä. OPS alkaa antamaan “köyttä” - fysiikka ei enää kestä ja hetkessä ToPV tekee Ikun toimesta tasoituksen ja Jari Vaattovaara pääsee mielipaikalleen ja ToPV johtaa ensimmäinen kerran pelissä kun viisarit osoittavat 73 minuuttia! Pale Pörhölä lisää vielä johdoksi 6-4, jolloin OPS porukasta kuuluu viimeisetkin naksahdukset. Sen jälkeen OPS keskittyy vain soittamaan suutaan ja rikkomaan peliä. Kokenut OPS valmentaja Ari Koivuniemi näyttää joukoilleen esimerkkiä ja hankkii itselleen punaisen. Palloveikot tekee vielä 4 maalia ja harventunut OPS kenttäpelaajisto pääsee tankkaamaan huomista Vastuspeliä varten.
OPS oli hyvä luisteva joukkue, joka viimeisteli jäätävällä prosentilla. Erityisesti VV ja Petri Paasovaara ja miksei Pasi Ollikin olivat hyviä. Kari Perkaus oli eka jaksolla loistava, toisella ToPV sai sitten Karin näyttämään jo tavalliselta mokelta - sarjan parhaat avaukset!
Toisella jaksolla tuli esille sitten joukkueiden fyysisen kunnon ero. OPS jaksoi sen 70 minuuttia, mutta kun kaveri tuli rinnalle ja vähän ohikin ei mitään ollut tehtävissä. Kun polttopuut oli loppu niin sitten meni järkikin. OPS valmentaja ei auttanut joukkojaan yhtään hankkimalla punaisen siitä syystä ettei itse tunne sääntöjä! Joukkuella olisi ollut aikaa yrittää vielä voittoa, mutta se viimeinenkin energia ripe meni vääriin asioihin - puulaakitason toimintaa!
ToPV oli toisella puoliajalla jo paljon parempi. Ja kun hieman löysiä tuli - meni joukkue menojaan. Joukkue saa kyllä pallot maalintekopaikkoihin, mutta viimeistely ontuu. Taas 10 kulmasta ei maaliakaan. Vaparikuviot menevät säännöllisesti penkin alle. Tietenkin eri erikoistilannevariaatioita on nyt hyvä harjoitella, mutta pitää niistä kyllä saada useampi onnistuminen. Plussaa otelussa oli tietenkin omaan osamiseen luottaminen, joukkue jaksoi puurtaa omalla tavallaan, vaikka onnistumiset olivat ensin harvassa. Antti Ekman otti hieman enemmän roolia ja se puri hyvin. Myös Jontte jaksaa painaa omaa rooliaan raskaalla jalalla.
Petri Kuuselan johtama erotuomarikolmikko selviytyi ottelusta hyvin. Vaikea loppu hoidettiin tyylillä ja määrätietoisesti - kauden paras tuomariesitys.

Jätä vastaus