ToPV minimi työllä voittoon!

Ottelu pelattiin kirpeässä – 18 °C pakkasessa. Ottelun alku oli vauhdikasta peliä. ToPV siirtyi nopeasti 3 – 1 johtoon ja viimeistään Pekka Hiltusen ottamaan jäähyyn sekottui kotijoukkueen peli.
Kampparit pelasi ¾ osa kentän myötäkarvauksella ja toteutti sitä hyvin kurinalaisesti – heti kun ToPV sai pallon ohi pelaajasta tämä painoi kohti omaa maalia. Kampparit lähti hyökkäyksiin tosi terävästi ja sai palloja yllättävän helposti pystysyötöillä ToPV:n puolustuksen etupuolelle.
Ensimmäisen puoliajan loppu oli sekavaa palloilua.
Toisen puoliajan ToPV aloitti taas terävästi ja siirtyi nopeasti jo 6-2 johtoon. Sitten huolellisuus pelaamisessa hiipui taas hieman ja heti Kampparit pääsi iskemään!
Lopputulos 8-5 kertoo siitä, että kotijoukkueen peli ei ollut parasta Palloveikkoa! Mutta rutiinilla tämäkin peli hoidettiin ja hikoiltiin ainoastaan erien alut. Ottelu meni helpoksi onnistuneiden kulmien ansiosta. ToPV voitti kulmamaalit 4-1!
Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat Pekka Hiltunen kahdella maalillaan ja hyvällä puolustusasenteellaan miinuksena 2 jäähyä. Myös Antti Ekman toi palloa näyttävästi ja helposti. Jukka Ohtonenkin kuntoutuu – aina oikea-aikainen ja varma puolustuspeli. Ylösnousut olivat näyttäviä – syöttötarkkuudessa oli kyllä toivomisen varaa. Ja tietenkin Vadu on Vadu – aiheutti jatkuvasti sekasortoa syötöillään. Peter Norenin taso alkaa vakiintumaan pelistä toiseen erinomaiseksi!
Kamppareiden palkittu maalivahti Kimmo Kyllönen, Mikko Hyvönen ja Joonas Käkriäinen olivat vierailijoiden parhaimmistoa.
Pari merkkipaaluakin saavutettiin. Vadu teki 500. bandyliigamaalin ja Tapio Siniaalto saavutti 300 tuomitun ottelun rajan tänään.
Perjantaina kohdataan sitten Mikkelin luonnonjäällä, josta on kotijoukkueelle hienoinen etu. Kampparit myös osoitti, että se pystyy pelaamaan jääpalloa(ja haluaa pelata) ja nuoren joukkueen tulevaisuus näyttää tosi hyvältä. Syvä kumarrus mustapaidoille!
Mutta ToPV pystyy tämänpäiväistä parempaan ja päästään odottelemaan välierävastustajaa.

Jätä vastaus