ToPV ei terävimmillään
Lauantain Veiterä matsia päästiin pelaamaan loistavissa olosuhteissa, heikko lounaistuuli ja – 2°C. Harvinaista tammikuun herkkua. Ottelu alkoi tyypillisesti ToPV hallinnalla, jossa pallo ja miehet tekivät työtä hyvin. ToPV hallitsi ja siirtyi 2-0 johtoon normaalin kaavan mukaan maalintekijöinä Paulus Pörhölä ja Jussi Hyry, jonka maaliin oivallisen esityön teki Iku Zolotarev ja illasta näytti tulevan muutaman entisen kaltainen. Kesken ToPV vyörytyksen Veiterä sai kulman, jonka Juha Mustalahti sivalsi maanuoliaisella 2-1 kavennuksen. Sen jälkeen ToPV pyöritti palloa laitojen kautta päätylinjaa pitkin maalille, mutta palloa ei saatu hyvistäkään paikoista sisään. Kunnes reserviläinen Mikko Lukkarila laukoi 3-1:een ja yksi joukkueen viime viikkojen keskustelujen kohokohta sai päätöksensä eli maaliton pätkä. Veiterä sai ensimmäisen puoliajan toisen pelitilanne maalipaikan lahjana kun ToPV puolustaja Mika Jussila tarjoili ilmapallon suoraan Tero Niemisen lapaan. Tero polkaisi kahden ToPV puolustajan välistä näyttävästi maalitekoon.
Puoliajan loppulukemiksi viimeisteli Peter Noren kulmasta.
Puoliaika oli selvää ToPV hallintaa ja lukemat pysyivät kohtuullisena ainoastaan huonon ToPV viimeistelyn ansiosta. Veiterä taas käytti maalipaikat hyvällä prosentilla.
Veiterä karvasi tuttuun tyyliin myötäkarvaan kaikilla miehillä syvälle omalle puoliskolle ja ketään ei jäänyt edes väijymään nopeita hyökkäyksiä. ToPV hallitsi peliä ja ehkä enemmän olisi toivonut lyöntejä kaaren päältä jonne päästiin suhteellisen helposti. Tilanteissa päädyttiin vielä yhteen syöttöön, joka oli kerta toisensa jälkeen liikaa.
Toisella puoliaika jatkui samalla tavalla – ToPV hukkasi edelleen vuorotellen loistavia maalipaikkoja Mika Jussila, Paulus Pörhölä ja jopa Jari Vaattovaara hukkasi useamman namupaikan. Pekka Hiltunen sai oikeastaan pelin ainoan paikan ja pallo löytyi nopeasti ylänurkasta 20 m lähteneestä lyönnistä. Pale kasvatti johdon jo 6-2 ja Veiterä otti aikalisän. harvoin näkee yhtä tehokasta aikalisää. Kun ottelua oli pelattu 2 minuuttia aikalisästä oli pallo haettu 2 kertaa ToPV maalista! Tekijöinä Janne ja Tomi Hauska. Veiterä nosti karvausta voimakkaasti ja kenttä venyi hurjasti. Molempiin päihin tuli useampi läheltä piti –tilanne kun Veiteräkin yritti rohkeasti takaa-ajoa. Taas joukkuellemme tuli perisynti – puolen kentän jälkeen syötöt viipyivät ja ajettiin kauheisiin sumppuihin. No sitten tuli Vadulle 3 paikkaa ja kolme maalia – taikuri näytti taas osaamistaan. Varsinkin ensimmäinen lyönti lähti pienestä kulmasta ja pallokori vain hyppäsi maalin merkiksi – tärkeä pörsä!
Veiterä oli pieni pettymys. Ilman ToPV:n surkeaa viimeistelyä lukemat olisivat olleet aika rumat. Pitkä tie on vielä kuljettavana, jos mitalleille haluavat. Kotijoukkue ei myöskään ollut parhaimmillaan, viimeistely ontui ja toisen puoliajan kuriton peli pisti silmään – oman hyökkäyksen jälkeen ei löytynyt nöyryyttä pelata alaspäin ja kenttä venyi pitkäksi. Vasemman puolen kulmia olisi myös voinut pelata Pekka Hiltuselle, joka on ehkä joukkueen paras kulman iskijä.
Tapio Siniaalto ei mielestäni onnistunut oikein tuomarina. Välillä sai miehen ajaa surutta yli ja välillä taas pikku kontaktista tuli vihellys. Syvällä omalla puoliskolla ei saa katsoa hyötyä vaan peli pitää viheltää poikki! Vaparia ei saa 30 m päästä rikepaikasta – Veiterä meinasi saada maalin tällaisesta ”hyödystä”.
Kun MM-kisajoukkue ehdokkaita katseli ei Ikulla ja Antilla voi olla vaikeuksia olla joukkueessa ennen Hauskan veljeksiä – siksi paljon enemmän taitoa ja nopeutta miehillämme on.
Huomenna vastaan asettuu Kampparit, joka saa pikkuhiljaa sairastuvansa tyhjäksi ja luonnonjäätä alle. Voitto OPS:stä kertoo, että vastassa on kova ja mielenkiintoinen joukkue med Huotelin!