Ei palkintoa hallinnasta!
Ottelu päästiin pelaamaan loistavissa olosuhteissa, -8 °C ja pystytuuli. Ottelu alkoi ToPV selkeällä hallinnalla. HIFK:n pojilla poltti pallo pahemmin lavassa ja ensimmäisen 10 minuutin aikana HIFK:llä taisi pallo olla pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnassa verkkaisesti peliä avanneella maalivahti Vainiolla. Vainion avaukset olivat kyllä koko pelin ajan laadukkaita.
ToPV siirtyi 1-0 johtoon erikoisella kulmakombinaatiolla, joka tuskin oli suunniteltu, mutta Jusi Harjuoja pääsi tälläämään rankkaripisteen kohdalta kattoon.
Vähitellen myös tähtirinnat saivat peliä haltuunsa ja avasivat peliään pääasiassa pitkillä palloilla. HIFK:n tasoitus tuli nololla tavalla. Muti nostaa korkean pallon ToPV puolustuslinjaaan. Pallo kimpoilee Palloveikkojen luistimista yksin maalialueella seisoneelle Miika Tujulalle, joka pistää pallon maaliin Marko Herajärven haarukoista.
ToPV piti palloa ja yritti murtaa HIFK:n puolustussumppua, mutta viimeinen syöttö ei tavoittanut ToPV –hyökkääjää. Ensimmäisellä puoliajalla yritettiin päästä ehkä vähän liian lähelle – laukaukset jäivät puuttumaan! Puoliaikaa hallittiin kyllä selvästi, kulmat ToPV:lle 9-2. Puoliajan viime minuuteilla ToPV lähti hyökkäykseen omalta alueelta ja pahan syöttöhassin seurauksena pääsi Lasse Laakkonen siirtämään 1-2 vierasjohdon.
Toinen puoliaika on jälleen selvää ToPV:n pallon hallintaa, mutta HIFK puolustaa erinomaisesti – koko joukkue on välillä 20 m säteellä omasta maalista. HIFK lisää johdokseen 1 – 3 maalintekijänään Lauri Södeström. ToPV yrittää ja yrittää ja pikkuhiljaa myös onnistumisia alkaa tulemaan, ensin Pekka Hiltusen kulmasta kattoon ja kun minuutit näyttävät 82 , tasoittaa Peter Noren kaarelta tasoituksen. Senkin jälkeen ToPV on lukuisia läheltä piti tilanteita, mutta maalia ei saada. Myös HIFK:lla on aivan pelin lopussa oiva paikka maalintekoon, mutta palloa ei saada kotipömpeliin. Tällä puoliajalla ToPV alkoi jo lyömäänkin ja pallot vain suuntautuivat ohi tai sitten kohti maalivahti Vainiota, joka pomputti lähes kaikkia palloja – sylyille ei kuitenkaan ehditty.
Ensimmäinen pistemenetys on koettu, mutta joukkue näytti, että takaa-ajoon pystytään ja punnerrettiin vängällä rinnalle. Tuuritkaan eivät olleet kotijoukkueelle suotuisia, mutta tällä pelaamisella täytyy olla tyytyväinen pisteeseenkin. Luisteluvoimassa oltiin selvästi edellä vastustajaa, mutta vastaavasti HIFK puolusti kyllä erinomaisesti ja pakotti ToPV hyökkääjät sumppuihin. Lisäksi HIFK viimeistely oli pelitilanteissa 100 %:sta. Pallonhallinta prosentit olivat varmaan luokkaa 70-30 Palloveikoille
HIFK on yksi mestari suosikeista, itseäni kyllä harmittaa tapa millä ”mestariehdokas” pelaa. Eli HIFK ei suostunut pelaamaan vaan puolikentästä lähdettiin myötään ja perruuteltiin omalle maalille. Olisi uskonut, että he uskaltavat pelata. Toivotaan, että pelitapa muuttuu rohkeammaksi sitten kun pelaajat tuntevat toisensa paremmin. Tunnustan, että TULOS ratkaisee, mutta lajin kannalta toivoisi tämän tason joukkueelta pallollista pelaamista.
Huomenna kohdataan sitten Narukerä – sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue. Narukerä on tunnettu vauhdikkaan jääpallon joukkue, josta on aina löytynyt ratkaisijoita laajalta rintamalta. Mielenkiintoinen matsi!