ToPV suhmuroi voiton Kalixille!
Ottelu pelattiin loistavissa olosuhteissa, heikko tuuli kentän sivusta ja -6°C.
Ottelu alkoi ToPV:n kovalla prässillä. Kalix ei saanut ensimmäisen 10 minuutin aikana palloa pois omalta puoliskolta kuin toivotaan-toivotaan palloilla Palle Rönnkvistille. Kalix ei kuitenkaan hätääntynyt vaan yritti kierrättää palloa ja hakea lähtöpaikkoja.
Erityisesti Tommy Österberg teki teräviä nousuja.
Yhtäkkiä Iku oli kahden maalivahdin kanssa ja harhautti maalivahdin, mutta pisti tyhjistä ohi!
Kohta sen jälkeen Julle tarjoili Ikulle uuden paikan ja nyt Iku ei erehtynyt.
Eka puoliajan toinen puolisko oli tasaista ja kurinalkaista peliä molemmilta joukkueilta = hyvää jääpalloa. Ainoa merkintä oli Palle Rönnkvistin pommi kulmalyönnistä.
Toisella puoliajalla pelin taso laski sitten kovasti. ToPV lahjoitti kaksi kertaa peräkkäin pallon omalla puoliskolla sillä seurauksella, että verkko pullisteli välittömästi. 1 - 3 maalin jälkeen ote siirtyi täysin ToPV:lle! Mutta hallinta tyssäsi “minä ratkaisen tämän pelin” kuljetuksiin. Eli kaveria ei enää juuri nähty. Kurinalaisuus oli muutenkin karannut molemmilta joukkueilta. Viimeiset 10 minuuttia ToPV alkoi liikuttamaan palloa paremmin ja silloin aukesi myös tukku hyviä paikkoja. Mutta palloa ei maaliin saatu kuin kerran ja sekin hylättiin pitkän tuomarikokouksen jälkeen.
ToPV ei saanut 12 kulmasta yhtään maalia - se oli yksi ottelun avaimista. Kalix teki 5 kulmasta yhden maalin.
Sinänsä ei ole mitään hätää - peliä hallittiin pitkät tovit ja otteluissa tulee tässä vaiheessa kautta paljon virheitä. Tietenkään Ruotsin divariporukoille EI SAA hävitä! Sitä tässä nyt surraan - ja turnausvoiton menetystä!