ToPV nousussa

Sunnuntaina 15.01.2012 Tornion PV kohtasi kotikentällään joukkueen Varkaudesta: Warkauden Pallo-35.

Keli oli mitä mainioin jääpalloilulle, ainoana häikkänä kuitenkin toimi pakkasasteet -16. Muuten aurinko paistoi ja taivas oli puhdas. Jää oli jokseenkin huonohko; pelaajia kompasteli jäälle kummaltakin osapuolelta ja pallo pomppi vaiheittain. Peli kulki suurimman osan ajasta Tornion hallussa, jonka tuloksena ottelun lopputulos: 8-3 (1-1).

Ensimmäinen puoliaika aloitettiin maalin päästöllä. Huonosti suoritettu alku tuotti sen, että pallo upposi kotijoukkueen verkkoon aikaisin. Sen jälkeen joukkue alkoi pikkuhiljaa heräilemään ja maalin jälkeinen peli oli selvästi Tornion hallinnassa. Lopulta vihdoinkin Palloveikot onnistuivat tasoittaa ottelun tilanteeseen 1-1 ja tällä tuloksella mentiin myös levolle.

Toisella puoliajalla pallonhallinta vaikutti olevan melkeinpä koko ajan kotijoukkueella. Kotijoukkue räiski maaleja milloin mitenkin. Puoliajan loppupuolella Tornio pisti verkkoon kolme maalia kolmen minuutin aikana ja parin minuutin jälkeen mausteeksi vielä yksi. Puoliaika oli hyvin monipuolista katseltavaa. Tuli jäähyjä, maaleja, virheitä, onnistumisia, syöttöjä… Mutta ei Varkauden miehetkään jääneet paitsi. Heidän kaksi maaliansa toisen puoliajan aikana toivat lisäviihdykettä ja jännitystä peliin.

Tässä ottelussa Tornion PV myös epäonnistui oman seitsemännen peräkkäisen rangaistuslaukauksensa teossa, joissa melkein jokaisessa oli eri lyöjä (Vaattovaara löi seitsemästä kaksi). Mutta ToPV sai jälleen uuden mahdollisuuden: kahdeksas rangaistuslaukaus (yhteensä kaksi rankkaria ottelussa). Siinä vihdoinkin onnistuimme realisoimaan rankkari. Sen pamautti Tommi Nurkkala.

Peli oli itseasiassa kokonaisuudessaan monipuolinen. Monet Tornion pelaajat tienasivat pisteitä tässä ottelussa, eikä suinkaan voi sanoa kuka oli selvästi paras. Jokainen torniolaispelaaja pelasi loistavan ottelun. Tässä ottelussa tehopisteitä ansaitsivat:

Jari Vaattovaara - 2+1

Igor Zolotarev – 2+0

Johannes Koivisto – 1+1

Matti-Jussi Liedes – 1+1

Tommi Nurkkala – 1+1

Väinö Vierelä – 1+1

Juuso Häkkinen – 0+1

Kimmo Nurkkala – 0+1

Ja jäähyjä tietenkin sateli myös… Tuomari palkitsi Tommi HaarakoskenJanne Hietalan, Kimmo Nurkkalan ja Toni Vanhan kymmenen minuutin jäähyillä itse kullekin.

- Tarkoitus oli voittaa kuuden maalin erolla, sillä WP-35 päihitti meidät kotonaan tilanteella 6-0, kertoo Igor Zolotarev. – Mutta en kiistä sitä ettemme olisi ylpeitä voitosta!

Myös WP-35 pelasi hienon ottelun, josta kiitämme heitä ja toivotamme heidät tervetulleiksi jälleen ACE Arenalle.

Seuraavat viisi ottelua Tornion Palloveikoilla ovat vierasotteluita:

La 21.01.2012, klo 15.00 Akilles – ToPV

Su 22.01.2012, klo 13.00 Kampparit – ToPV

Ke 08.02.2012, klo 19.00 OLS – ToPV

La 11.02.2012, klo 15.00 HIFK – ToPV

Su 12.02.2012, klo 13.00 Narukerä – ToPV

Seuraavat kotiottelut tapahtuvat lauantaina 18.02.2012, jossa Haaparantaan saapuu Kampparit ja sunnuntaina 19.02.2012, jossa taas saapuu HIFK.

Tervetuloa seuraamaan Bandyliigaa Akelius Cape East Arenalle kuukauden päästä!

Jätä vastaus