Jumpura is back!
Jussi Harjuoja on tänään kirjoittanut Palloveikkojen kanssa yhden vuoden sopimuksen. Jumpuraa on mukava kuunella sillä kaikesta huokuu “nuoren” miehen palava halu reeneihin ja kentälle.
Sopimuksen synnystä Jussi toteaa:
- Olen asian kanssa tietenkin koko kesän paininut ja on todella mukavaa aloittaa taas uusi kausi.
-olin eilen eka kertaa reeneissä ja tuntui, että kaikki toivottivat tervetulleeksi vaikka tulinkin näin myöhään mukaan. Olen kyllä hyvässä kunnossa sillä kesällä kävin 5-6 kertaa viikossa lenkillä ja työssäni liikunnan opettajana liikkuu päivittäin muutenkin paljon.
Jussi ylistää myös joukkuetta ja seuraa
- Tämä on uskomaton joukkue. Se on taitava ja pelaa aina joukkueelle. Julle on roolittanut pelaajat huolellisesti.
Myös seura on hoitanut asiat aina hyvin. Sen näkee jo siitä, että pelaajat kuten minä jaksavat vuodesta toiseen painaa täysillä.
Palloveikoille Jussin jatkaminen oli todellinen onnenpotku. Jussi on kuin viini - paranee vain vanhetessaan. Henkilökohtaisesti väitänkin että, Jumpura oli paras Suomessa pelannut pakki viime kaudella! Jussin luistelu on niin helponnäköistä ja
ne lyönnit saavat maalivahdit näyttämään tosi huonoilta.
Joukkue muuttui loppujen lopuksi vain vähän. Markku Aarni ja Janne Hietala lopettivat ja Jussi Karjalainen palasi vihreävalkoisiin. Lisäksi koko kauden loukkaantuneena ollut Mika Jussila on taas täysillä mukana.
Puheenjohtaja Veijo Mustajärvikin tyytyi myhäilemään
- Meillä on nyt kasassa taas porukka, jolla ei voi olla muuta tavoitetta kuin MESTARUUS!