Kultainen raportti….
ToPV-OLS 8-4
Lauantaina 18.3, oli meille kaikille Torniolaisen jääpallon ystäville kauan odottettu päivä, RATKAISEVA KOTIFINAALI. Tätä päivää ollaan odotettu ja toivottu kauan, että päästäisiin taistelemaan Mestaruudesta kotiluolassa, kotikatsomon huutaessa ja kannustaessa. Me ollaan valmistauduttu tähän päivään 10 vuotta, kaikki oli valmista, KAIKKI OLI TÄYDELLISTÄ.
Tähdet ja jääpuikot menevät:
5 tähteä: ToPV, pelaajat
Me haluamme kiittää ja onnitella koko joukkuetta, jos tämä lauantainen ilta-päivä oli täydellinen meille, niin sitä se varmasti on teillekin. Taistelitte itsellenne Suomen mestaruuden melko näytös tyyliin. Ette antaneet OLS:lle edes mahdollisuutta taistella voitosta vaan olitte ylivoimaisia ottelun joka osa-alueella. Vaikka paineita tästä kotifinaalista varmaan oli, se ei näkynyt kentällä millään tavalla. Joukkueessa on kokemusta, nuoruutta, taitoa ja kyky voittaa. Vielä kun pääkoppakin on noin kovassa kunnossa, eli hermo pitää, olette vaikeasti voitettava soturilauma vielä tulevinakin kausina.
4 tähteä: ToPV, valmennus
Palloveikot on kahlannut vuosi vuoden jälkeen aina finaaleihin asti. Meillä on aina ollut valmis nippu joka taistelee voitoista. Eihän tämä voi olla pelkästään pelaajien hyvyyttä, vaan siihen on tarvittu huippuvalmennusta ja valmentajia. Tänäkin vuonna saitte luotua sellaiset taktiikat ja systeemit, että teidät oli lähes mahdoton voittaa, muutamaa onnenkantamoista lukuun ottamatta.
On varmaan upeaa olla ruorissa, kun laiva porskuttaa voitosta voittoon.
Onnittelut koko valmennustiimille!!!
3 tähteä: ToPV, huoltajat
Huoltajilla on joukkueessa iso rooli ja vastuu. Se työmäärä minkä he joutuvat tekemään tälle vihreälle organisaatiolle on valtava. Ilta toisen jälkeen he joutuvat raahaamaan itsensä kentälle ja tekevät kaikkensa että pelaajilla on asiat kunnossa ja että he voivat vain keskittyä siihen minkä parhaiten osaavat, eli pelaamiseen ja voittamiseen. Kiitämme koko huoltoporukkaa mestaruudesta ja he ovat sen kyllä ansainneet.
2 tähteä: ToPV, vapaaehtoistyöntekijät
ToPV:ssa on paljon ihmisiä jotka tekevät pyyteetöntä työtä seuran eteen. Olitte saaneet rakennettua kyllä sellaiset puitteet finaalille, että oksat pois. Kaikki oli otettu huomioon ja ennen kaikkea, kaikki toimi moitteettomasti. Kiitokset kaikille jotka olivat rakentamassa tätä meidän kultajuhlaa !!!
Tähän loppuun haluan vielä kiittää Arktista osastoa ja koko torniolaista jääpallo yleisöä.
Olitte finaalissa upeasti mukana, huutoa riitti aamusta pitkään yöhön asti. Jatketaan ensikaudella siitä mihin nyt jäätiin, eli uutta mestaruutta metsästämään.
Lokakuun viimeisenä viikonloppuna ollaan lähdössä Ljusdaliin World Cupiin kannustamaan ToPV:ta kansainvälisissä peleissä. Laittakaa kalenteriin päivämäärät ylös ja lähdetään katsomaan mikä on kunnon meininki, sitä siellä nimittäin löytyy. Se on elämys mikä ei koskaan unohdu. Palataan syksyllä asiaan…..
Arktinen osasto hiljenee, mutta vain hetkeksi….
-Arktinen osasto-