C-junnut odotetusti keskikastia SM-kisoissa
7
maaliskuuta
2011
C-juniorit sijoittuivat 6. sijalle SM-turnauksessa Jyväskylässä. Turnaukseen osallistui 10 joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Joukkue koottiin yhteen viikko ennen kisoja -96 ja -97 syntyneistä pelaajista. Mukaan lähti 2 mv ja 13 kenttä pelaajaa: Matias, Anssi, Simon, Joni, Tuomas, Jesse, Eero, Antti L, Niklas, Niko, Saku, Joonas, Antti B, Eemil ja Toni. Päävalmentajana toimi Iku, apukoutsina Jukka, huoltajina Juha ja Tuomo ja jojoina Timo ja Lea. Turvallista bussikyytiä tarjosi Pekka Jussila.
Alkusarjan 1. ottelussa pe iltana kohdattiin JPS97 pitkän bussikyydin jälkeen vesisateessa. Rutiinisuorituksella irtosi 6-3 voitto. La aamuna vastaan luisteli yksi ennakkosuosikeista ja mitaliehdokas Mikkelin Kampparit. Peli alkoi nihkeästi ja Kampparit päästettiin jo 3-0 johtoon ennenkuin ToPV alkoi pelaamaan. Tasainen ja tiukka peli päättyi Kamppareiden 4-3 voittoon. Tämä peli jätti jossiteltavaa sillä Kamppareiden maali oli kuin taiottu ja ylärima kilahti neljä kertaa, kaksi kertaa kolisi tolpat ja hyvän pelin pelannut maalivahti torjui kaksi rankkaria. Alkusarjan 3. ottelu oli Porin Narukerää vastaan, josta otettiin selkeä 8-3 voitto. Näin mitalipeleihin pääseminen edellytti voittoa Helsingin Botniasta iltapelissä. Ottelu kiinnosti kovasti myös muita neljän sakkiin haluavia tai sinne jo päässeitä joukkueita. Katsojat joutuivat lähtemään nukkumaan jo 15 min jälkeen kun peli oli jo ratkennut Botnialle. Puhditon ja huonosti valmistautunut ToPV putosi kyydistä jo ennen alkuvihellystä ja Botnia latoi tylyt 14-3 lukemat. Näin alkusarjan 3. sija toi sijoitusottelun sijoista 5-6 ja vastustajaksi tuli A-lohkosta Lappeenrannan Veiterä.
Sjoitusottelu pelattiin su päivällä hienossa jääpallosäässä. Peli alkoi tunnustelevasti ja ehkä enempi ToPV:n hallitessa. Veiterä teki kuitenkin kaksi ensimmäuistä maalia ja sen jälkeen ToPV sai hyvän otteen ja se tuotti 2-1 kavennusmaalin, yhden hukatun läpiajon ja kaksi hukattua rankkaria. Kun ei maistunut, niin Veiterä teki taas pari nopeaa maalia ja peli oli taputeltu. Veiterä nappasi 5. sijan ansaitusti maalein 8-3. Näin ToPV sijoittui ihan ennakko odotusten mukaisesti kunniakkaalle 6. sijalle.
Turnaukseen mahtuu aina se huippusuoritus, joka oli Kamppareita vastaan ja se heikko suoritus, joka tuli Botniaa vastaan. Kolme muuta peliä olivat sitten tältä väliltä. ToPV:n luisteluvoima ja pallollinen pelaaminen oli näihin kekkereihin liian kapea tällä kertaa eikä yhteispeliä ja roolitustakaan saatu muutamalla harjoituskerralla kovin korkealle tasolle. Positiivista oli myös se, että tuhlatut rankkaritkin jakaantuivat viidelle eri pelaajalle…. ;=)
Kultamitalin vei Botnia96, hopean JPS96 ja pronssin Kampparit, joten tämäkin kertoo kuinka kovassa ja tasokkaassa lohkossa oltiin.
